
Kahvi ja Fernetti
Kulttuuri on väylä tunteiden ilmaisulle, ja muun muassa rap-musiikissa on tänä päivänä sallitumpaa ilmaista tunteitaan ja olla herkkä kuin vielä muuta vuosikymmen aiemmin. Palefacen kanssa tunteista, ...
16 Mai 202347min

Väinämöinen
Pitkän uran suomalaisen rap-musiikin parissa tehnyt Leijonamieli tunnetaan erityisesti vuosituhannen vaihteessa vaikuttaneesta Flegmaatikot-yhtyeestä. Vuosituhannen ensimmäisinä vuosina suomalainen ra...
9 Mai 202348min

Umpikujii
Päihteet saattavat tuoda helpotusta pahaan oloon ja helpottaa. Lyhyestä ilosta joutuu kuitenkin maksamaan kovan hinnan, kun päihdekoukusta on vaikea pyristellä irti. Päihteet ovat osa myös taiteilijo...
2 Mai 202352min

Kuuluisat viimeiset sanat
Kaiken alamaailman syövereistä tietävä Bob Malmi on Ihan tavallinen kokaiinikauppias -teoksen päähenkilö, joka on saapunut kirjan toisen kirjoittajan Riku Siivosen kanssa keskustelemaan Palefacen kans...
25 Apr 202342min

Etitään onnee
Asuuko Suomessa todellakin maailman onnellisin kansa? Tyytyväisen väestön lisäksi Suomesta löytyy myös vähäosaisuutta ja pahoinvointia, joka näkyy muun muassa yksinäisyyden ja syrjäytymisen kasvuna. A...
18 Apr 202339min

Valkoinen katse
Rap-musiikin juuret ovat syvällä yhdysvaltalaisessa mustassa kulttuurissa. Valtavirtaistuneessa rapissa musiikkilajin juuret ovat kuitenkiin painuneet unholaan. Palefacen ja Emilia Siscon Valkoinen ka...
4 Apr 202345min

Lehdistötiedote
Rap-musiikin juuret ulottuvat Yhdysvaltoihin ja Suomeen laji on rantautunut 80-luvulla. Huumorirap raivasi tietä suomalaiselle rap-musiikille, josta on keskustelemassa Palefacen kanssa rap-artisti Ste...
28 Mar 202342min



















