Outi Pikkuoksa - Miten taklata mielen esteet, jotka ovat onnistuneen muutoksen tiellä?

Outi Pikkuoksa - Miten taklata mielen esteet, jotka ovat onnistuneen muutoksen tiellä?

Tässä Väkevä elämä -jaksossa ratkotaan mielessämme ja ajatuksissamme olevia esteitä, jotka estävät meitä onnistumasta elämäntapamuutoksessa ja itselle tärkeiden tavoitteiden saavuttamisessa. Pohdimme mm. mistä johtuu se, että usein ei saa edes aloitettua projektia, jonka tiedämme tekevän meille hyvää? Kun arjen kuormitus on kovaa ja moni roikkuu uupumusrajalla jaksamisensa kanssa sinnitellen, mitä aivoissa ja mielessä silloin tapahtuu, muisti pätkii, keskittymiskyky on olematon ja mieli muuttuu kyyniseksi? Tarvitsemmeko me motivaatiota liikkeelle lähtemiseen ja mitä tehdä kun ensimmäisen kerran alkaa tuntua vaikealta? Psyykkisiä selviytymiskeinoja vaikealta tuntuvassa muutoksessa on välttely ja takertuminen uhriasetelmaan, mistä nämä johtuvat ja mitä näille voi tehdä? Kun kasaantunutta kuormitusta on pitkältä ajalta, mistä se johtuu että kognitiivinen kapasiteetti kutistuu ja voiko sitä palauttaa? Näistä ja muista aiheen mielenkiintoisista teemoista keskustellaan yhdessä psykologi ja työterveyspsykologi, joogaopettaja ja joogaterapeutti Outi Pikkuoksan kanssa. Linkit Optimal Performance - Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi - Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi Outi Pikkuoksa - Kotisivu: https://www.outipikkuoksa.com/ - IG: https://www.instagram.com/pikkuoksa/

Episoder(377)

Maiju Ahola - Ratkaisukeskeisellä otteella kohti onnistumisia

Maiju Ahola - Ratkaisukeskeisellä otteella kohti onnistumisia

Kun elämään pitäisi saada muutosta aikaan, on haasteiden ratkaisemiseksi tarjolla erilaisia koulukuntia ja viitekehyksiä pitkä lista. Aloitin itse alkuvuodesta 2019 Ratkaisukeskeinen Coach -koulutuksen ja olin myyty ensimmäisestä istunnosta eteenpäin. Kyseessä varsin yksinkertainen ja suoraviivainen tapa päästä pisteestä A pisteeseen B, riippumatta siitä mistä teemasta puhutaan. Kun mietin ratkaisukeskeistä lähestymistapaa meidän teematiikkaamme vasten eli syömistä, treeniä, palautumista, arjenhallintaa ja elämäntapamuutosta niin se sopii siihen kuin valettu. Jotta sinäkin voisit saada tästä hyötyä omaan arkeesi, soitin studioon vieraaksi Lyhytterapiainstituutin kouluttajan, psykoterapeutti Maiju Aholan.

3 Sep 20191h 4min

Antti Niemi - Elämäntapojen muuttaminen Just sopivasti -asenteella

Antti Niemi - Elämäntapojen muuttaminen Just sopivasti -asenteella

"Kohtuus kaikessa ja sopivasti perusasioita ympäri vuoden" on maailman mediaseksittömin ja vähiten keskustelua herättävä tapa tehdä elämäntapamuutosta, mutta samaan aikaan monelle ylivoimaisesti paras ja ainoa vaihtoehto. Mutta mitä kaikkea tämä sitten tarkoittaa konkreettisesti? Jos hetkeksi unohdetaan treeniprogressiot, ravinnon makroravinteet ja muut detailit ja mietitään itse muutoksen ja saavutettujen tulosten ylläpitoa niin mistä kaikesta ne koostuvat? Tätä studiossa pohtimassa tunnin verran suuri ja mahtava viinijoogi, somekanavien tolkun viestien tulkki, Just Sopivasti -mies Antti Niemi.

27 Aug 20191h 8min

Ilkka Koppelomäki - Suomalaisen innostumisen edelläkävijä

Ilkka Koppelomäki - Suomalaisen innostumisen edelläkävijä

Olemmeko me suomalaiset niin syntymäsynkkää kanssa kuin aina välillä annetaan ymmärtää? Viekö kateus kalatkin vedestä ja onko innostumisen seurauksena katajaan kapsahtaminen? Vuosikymmen sitten törmäsin sattumalta mystiseen mieheen, jolla oli mielestäni elämänasenne, josta meillä kaikilla olisi opittavaa. Mitä ajatella ihmisen elosta, jossa joka tapauksessa on ylä- ja alamäkiä, miten asettaa ja saavuttaa tavoitteita ja miksi kiivetä Kilimanjaron huipulle? Näitä kysymyksiä studiossa pohtimassa Uskalla Innostua -mies Ilkka Koppelomäki.

20 Aug 20191h 1min

Antti Akonniemi - Crossfit - Mitä, missä, milloin ja miten?

Antti Akonniemi - Crossfit - Mitä, missä, milloin ja miten?

Crossfit pyyhkäisi ilmiönä läpi maapallon Suomea myöden muutama vuosi sitten. Laji on saanut valtavan määrän ihmisiä kotisohvilta levytangon ja toiminnallisen treenin pariin, saleja nousee esiin kuin sieniä sateella ja laji herättää keskustelua puolesta ja vastaan. Jotta ei tarvitsisi arvailla mistä lajissa on kyse, mistä lähdettiin liikkeelle ja miten Crossfit on kehittynyt, pyysin studioon vieraaksi suomalaisen Crossfitin Grand Old Manin Antti Akonniemen.

13 Aug 20191h 5min

Ulrika Björkstam  - Mistä syntyy psyykkinen palautumiskyky eli resilienssi?

Ulrika Björkstam - Mistä syntyy psyykkinen palautumiskyky eli resilienssi?

Aikaisemmissa jaksoissa on tullut useaan otteeseen ilmi, että fysiikan kehittäminen treenaamalla, syömällä ja palautumalla auttaa jaksamaan arjessa, työssä ja elämän melskeessä. Mutta vähemmän käsitelty kokonaisuus on tämän fyysisen puolen vastinpari eli psyykkinen palautumiskyky, toiselta nimeltään resilienssi. Mistä rakentuu henkisesti vahva ihminen, joka kuormituksen alla taipuu mutta ei katkea? Jakson vieraalla, ratkaisukeskeisellä valmentajalla Ulrika Björkstamilla, on aiheesta omakohtaista kokemusta. Hän seisoi vuonna 2008 Mexico Cityn kadulla odottamassa taksia kun yhtäkkiä lentokone syöksyi vieressä maahan ja räjähti.

6 Aug 20191h 3min

Anna Seppänen - Elämäntapamuutoksen tekeminen silloin kun se on vaikeaa

Anna Seppänen - Elämäntapamuutoksen tekeminen silloin kun se on vaikeaa

Jos katsotaan tilastoja, elämäntapamuutoksen tekemisessä onnistumisen puolesta ei juuri kannata lyödä vetoa. Syöminen, liikkumisen ja palautumisen oltua vuosikausia alamäessä, täyskäännöksen tekeminen ja saavutettujen tulosten ylläpitäminen epäonnistuu useammin kuin onnistuu. Kirvestä ei kuitenkaan kannata heittää kaivoon, sillä tekemällä oikeita asioita ja asioita oikein on mahdollista voittaa todennäköisyydet puolelleen. Mistä aloittaa jos on ihan hukassa, mikä on tärkeää ja mikä epäoleellista sekä mikä on fiksu asenne muutosta tehdessä? Näihin kysymyksiin vastaamassa Optimal Performance Centerimme valmentaja Anna Seppänen.

30 Jul 20191h 3min

Jenny Belitz-Henriksson - elämäntapamuutos, juoksu ja vastaisku ankeudelle

Jenny Belitz-Henriksson - elämäntapamuutos, juoksu ja vastaisku ankeudelle

Kun saa tehtyä fiksun elämäntapamuutoksen ja tuloksena on sporttinen keho, virkeä mieli ja 160 kilometrin vaellus Ranskassa, herää väkisinkin kysymyksiä, että mikä on itsekurin, motivaation, suunnitelmallisuuden ja ajattelutavan merkitys? Studiossa näitä pohtimassa suositun Vastaisku ankeudelle -blogin Jenny Belitz-Henriksson.

23 Jul 20191h 2min

Jukka Mäennenä - Syvällisiä ajatuksia voimaharjoittelusta

Jukka Mäennenä - Syvällisiä ajatuksia voimaharjoittelusta

Miksi, miten ja milloin kannattaisi harrastaa voimaharjoittelua? Kun vastusharjoittelua toteuttaa fiksusti, suunnitelmallisesti ja monipuolisesti on siitä saatavien hyötyjen lista kilometrin mittainen, miinusmerkit mahtuvat postimerkkiin. Asiakaskokemuksista, tuloksista, monipuolisuudesta, siirtovaikutuksesta arkeen ja muusta voimaharjoittelun ytimestä, sivuhaaroista ja myyteistä Optimal Performance Center Pasilan studiossa keskustelemassa fysiikkavalmentaja Jukka Mäennenä.

16 Jul 20191h 12min

Populært innen Helse

fastlegen
fryktlos
hvordan-har-du-det-mann
rss-gukild-johaug
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
psykodrama
leger-om-livet
rss-garne-damer
morten-ramm-lar-kakla-ga-til-du-sovner
foreldreradet
bak-fasaden-en-reise-i-livet-med-sykepleier-ine
hjernesterk
hormonelle-frida
rss-puppen-og-lillemor
rss-sunn-okonomi
rss-dagen-for-dagen
g-punktet
klimaks
biohacking-girls-din-podcast-for-optimal-helse
helsetipspodden