149. Miksi Purra sivuutti ministerivalinnassa Peltokankaan ja Mäkelän?

149. Miksi Purra sivuutti ministerivalinnassa Peltokankaan ja Mäkelän?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti, että liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne hoitaa jatkossa kahden ministerin tehtäviä, kun hän saa loppuvuoden ajaksi myös sisäministeri Mari Rantasen tehtävät hoitaakseen.

Rantasen päätös astua tehtävästä syrjään hoitamaan vakavasti sairasta tytärtään on ymmärrettävä, mutta ihmetystä herättää se, että Purrasta oli parempi vaihtoehto se, että Ranne vastaa kahdesta salkusta kuin esimerkiksi nostaa hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas tai eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ministeriksi. Yksi vaihtoehto olisi luonnollisesti ollut myös Sakari Puisto, joka on muutenkin nousemassa ensi kesänä elinkeinoministeriksi Wille Rydmanin tilalle.

Rantasen sivuun astuminen saa ymmärrystä ja sympatiaa, mutta samaa ei voi sanoa Petteri Orpon päätöksestä jäädä pois Euroopan yhteisöjen kokouksesta vain siitä syystä, että hänen vaimollaan oli syntymäpäivä. Vai oliko taustalla ehkä myös toinen syy, mitä ei vain ole sanottu ääneen?

Episoder(221)

45. Nato siellä, Nato täällä - Mesebergin linnassa, Orpon rintataskussa

45. Nato siellä, Nato täällä - Mesebergin linnassa, Orpon rintataskussa

Minkälaista puhinaa kuultiin saksalaisen Mesebergin linnan pusikossa? Miten Suomen ja Ruotsin pääministerien vierailu Saksassa sujui? Politiikan puskaradio soittaa myös Brysselissä olevalle Iltalehden...

5 Mai 202248min

44. Sanna Marin lähetti viestin Vladimir Putinille – pääministeri vetää leukoja vaikka nahkatakissa!

44. Sanna Marin lähetti viestin Vladimir Putinille – pääministeri vetää leukoja vaikka nahkatakissa!

Politiikan puskaradio viettää munkintuoksuisia yksivuotissynttäreitä. Studiossa puhutaan Sauli Niinistön koronatartunnasta ja sairaalavisiitistä, Sanna Marinin nahkatakista ja leuanvedoista, Suomen Na...

28 Apr 20221h 2min

43. Loppuiko hoitajien lakkokassasta rahat?

43. Loppuiko hoitajien lakkokassasta rahat?

Politiikan puskaradiossa kunnioitetaan Ilkka Kanervan muistoa ja muistellaan hänen uraansa. Studiossa ruoditaan myös hoitajalakon käänteitä, loppuiko lakkokassasta rahat? Entä mitä mieltä Puskaradioss...

21 Apr 202243min

42. Marinin Nato-takki puhutti länsinaapurissa, metsästyslupia "isokenkäisille" ja potilasturvallisuudesta demariministerille päänvaivaa

42. Marinin Nato-takki puhutti länsinaapurissa, metsästyslupia "isokenkäisille" ja potilasturvallisuudesta demariministerille päänvaivaa

Onko "altavastaaja" ottanut johtajan paikkaa, kun Suomi ja Ruotsi pohtivat Nato-jäsenyyttään? Entä miksi pääministeri Sanna Marinin takkivalinnasta kohkattiin hänen vierailtuaan länsinaapurissa turval...

14 Apr 202245min

41. Kansanedustajan 14 vuoden sopeutumiseläke, VR:n sekoilu, Väyrysen paluu ja kehysriihen eksotiikka

41. Kansanedustajan 14 vuoden sopeutumiseläke, VR:n sekoilu, Väyrysen paluu ja kehysriihen eksotiikka

Mikä on estänyt ex-kansanedustaja Marjukka Parpolaa työllistymästä ja miksi 5093 päivää sopeutumiseläkettä ei riittänyt, vaan Parpola anoi jatkoaikaa? Studiossa puidaan myös VR:n potkusekoilua ja VR:n...

7 Apr 202253min

40. Marinin ökyasunto, Vapaavuoren kiirastuli ja keskustan hyvä veli -kerho

40. Marinin ökyasunto, Vapaavuoren kiirastuli ja keskustan hyvä veli -kerho

Miten keskustan ministeriruletti pyöri ja minkälaista ryhmää puheenjohtaja Annika Saarikko kerää ympärilleen? Miksi naiset loistavat poissaolollaan Saarikon ympäriltä? Studiossa puidaan myös Olympiako...

31 Mar 202245min

39. Hallituksen tuolileikki käy kuumana - kuka saa vapaan ministeripestin?

39. Hallituksen tuolileikki käy kuumana - kuka saa vapaan ministeripestin?

Hallituksessa kuohuu ja paikkoja järjestellään uudelleen. Miksi Jari Leppä luopuu ministerisalkusta ja kuka perii manttaalipösön manttelin? Entä miten jakeluvelvoiteasia etenee ja vaikuttaako polttoai...

24 Mar 202233min

38. Ukraina-erikoisjakso: Onko Putin rauhantahtoinen?

38. Ukraina-erikoisjakso: Onko Putin rauhantahtoinen?

Kuinka lähellä Venäjän ja Ukrainan väliset rauhanneuvottelut ovat onnistua? Pystyykö Putin nielemään tappion ja minkälainen on hänen tulevaisuutensa Venäjän johdossa? Entä minkälaista ansaa Venäjä on ...

17 Mar 202241min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
stopp-verden
i-retten
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-gukild-johaug
det-store-bildet
nokon-ma-ga
dine-penger-pengeradet
fotballpodden-2
rss-ness
hanna-de-heldige
aftenbla-bla
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
ta-dokumentar