Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin.

Työelämästä podcastin jaksosarja Saanan kanssa alkaa kääntymään loppusuoralle. Tähän mennessä on ehditty käsittelemään jo lukuisia aiheita niin työelämästä kuin elämästä yleisestikin. Tuorein jakso jätettiin tarkoituksella loppusuoralle, koska omalla tavallaan se kulminoi edellisten jaksojen asioita.

Näin sosiaalisen median aikakautena informaatiotulva on valtava. Periaatteessa koko ajan on tarjolla ideoita ja ajatuksia sekä vertailukohtia, mitä helposti peilaa omaan elämään - niin hyvässä kuin huonossa. Tuohon kun lisätään kulttuurilliset seikat, missä kilpailunhalu, suorittaminen ja omanlainen vallanhalu on geeneissä enemmän tai vähemmän.

Ei ole kuitenkaan olemassa mitään valmista reseptiä jonka voisi kopioida. Se resepti omaan onneen ja hyvinvointiin on yksilöllistä. Jokaisen polku on niiden oma polku. Mausteita ja vinkkejä voi ja kannattaa ottaa muilta, mutta siitä polusta pitää muokata oman näköinen. On myös hyvä muistaa, että monesti asioiden saavuttaminen vie aikaa ja vaatii aitoa halua, vaivaa ja pitkäjänteisyyttä. Usein näitä peilauksia tehdään ainoastaan lopputulokseen, eikä nähdä sitä polkua mitä se on vaatinut.

Muutoksia oman hyvinvoinnin eteen kannattaa kuitenkin tehdä enemmin kuin myöhemmin. Todennäköisesti siirtäminen myöhemmäksi ei helpota sitä ollenkaan. Ja omasta hyvinvoinnista on kuitenkin vastuussa ja velvollinen itselleen.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(32)

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Rooleista. Työelämästä -podcastin neljännen jaksosarjan viimeisessä jaksossa pyöritään roolien maailmassa. Keskustelu alkaa työroolin olemassaolosta ja sen tarpeellisuudesta. Todennäköisesti historial...

25 Mai 20219min

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen. Otsikkoaiheesta puhutaan eri asiayhteyksissä oikeastaan suhteellisen paljon. Nykypäivän kiireisessä ja heräterikkaassa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu Ja entisestään...

16 Mai 20218min

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista. Tietynlainen jalustalle nouseminen, ammattilaiseksi profiloituminen ja ehkä jopa jonkintasoinen guruilu on nykyisenä henkilöbrändien aikakautena helpompaa kuin koskaan aiemmin. Itseasiassa v...

26 Apr 202111min

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat. Työelämästä -podcast palaa takaisin pieneltä pääsiäistauolta edellisen jakson teemoja syventäen. Tässä jaksossa työelämää (ja elämää sekä hyvinvointia) ehdi...

11 Apr 202113min

 Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen. Tämänkertaisessa Työelämästä Podcastin jaksossa käsitellään 13 minuutissa niin useaa asiaa, että yhtä kulmaa on melko lailla mahdoton tiivistää. Näin ollen lis...

21 Mar 202113min

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä. Onko olemassa sellaista yritystä, jonka sisäisessä viestinnässä ei olisi kehitettävää? Entä voiko avoimuutta olla liikaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tämänkertaisess...

14 Mar 20217min

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri. Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan toiselle laidalle. Tavallaan ratkaistaan kipuk...

5 Mar 202110min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-pa-konto
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
rss-borsmorgen-okonominyhetene
morgenkaffen-med-finansavisen
utbytte
finansredaksjonen
liberal-halvtime
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
rss-skravla-gar
pengesnakk
rss-kron-podden
lederpodden
paretopodden
okonomiamatorene