Marko Mitronen - 2. Pietarin kirje
Raamattuavain23 Jul 2023

Marko Mitronen - 2. Pietarin kirje

  1. Miten kasvaa uskossa (00:00)

Toisen Pietarin kirjeen alussa Pietari kertoo, miten Jumala on antanut kallisarvoisen uskon, mutta myös kaiken, mitä tarvitaan jumalalliseen elämään ja kasvuun. Kristitty ei voi kuitenkaan pullistella missään vaiheessa hengellisillä lihaksillaan, sillä kaiken tarkoituksena on tehdä Jumalasta suurempi meidän elämässämme.

2. Muistamisen tärkeys (06:41)

Ihminen unohtaa äärimmäisen helposti asioita ja siksi Pietarikin haluaa muistuttaa kuulijoitaan totuudesta. Sen lisäksi tiedollinen muistaminen ei ole hyödyllistä, jos se ei saa vaikuttaa meihin käytännössä. Vaikka monet Raamatun totuudet ovat meille entuudestaan tuttuja, ne saavat silti olla Pyhän Hengen työn kautta ravitsemassa meitä.

3. Varoitus vääristä opettajista (13:43)

Pietarin aikaan oli vääriä opettajia, mutta niitä oli ollut myös ennen Pietaria ja tänäkin päivänä. He kielsivät elämällään Jeesuksen herruuden ja johdattivat myös monet tälle lavealle tielle. Pietarin osoittama totuuden tie oli elämän tie, mutta valheopettajien tie johti tuomiolle. Siksi on tärkeää olla hereillä ja pitää kasvaa Jeesuksen tuntemisessa.

4. Onko Jumala myöhässä? (20:55)

Jotkut opettivat Pietarin aikaan, ettei Jeesuksen paluuta ja tulevaa tuomiota tule, koska mitään ei ole tapahtunut. Pietari osoittaa, ettei Jeesuksen paluun viivästyminen ole merkki Jumalan kyvyttömyydestä tai myöhästymisestä, vaan kärsivällisyydestä. Jumalan tahto on, että mahdollisimman moni saisi tulla tuntemaan Jeesuksen.

5. Millaisella pohjalla elämäsi on? (27:43)

Monenlaisten oppien ja Jumalan sanaa vastaan nousevien tahojen keskellä tarvitsemme kestävän pohjan, ettemme putoa varmalta pohjaltamme. Meillä on varma perustus Jeesuksessa, joka on kulkenut edeltä ja mennyt Jumalan luokse. Hän pitää meistä kiinni, kunhan emme ala luottaa itseemme tai valheisiin. Jumalan armo kasvattaa meitä yhä tukevammin Kristus-pohjalle.

Episoder(168)

Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen

Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen

1. Läksy lukematta (00:00) 2. Vikoilu (07:35)3. Oma napa (14:51)4. Oman tien kulkijat (22:03)5. Tuuliajolla (30:54)Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2009. Alkuperäinen otsikko opetussarjalle on kado...

14 Apr 202538min

Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk

Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk

1. Evankeliumin muutosvoima (00:00) 2. Evankeliumi synnyttää uskon Jeesukseen (07:05)3. Ilo evankeliumista (14:05)4. Into evankeliumista (20:09)5. Ilo ja into kadoksissa (26:23)Julkaistu ensimmäisen k...

7 Apr 202533min

Apostolien teot, Niilo Räsänen

Apostolien teot, Niilo Räsänen

1. Apostolien teot (00:00) 2. Pyhän Hengen voima (06:44)3. Jumalan ilmoitus Apostolien teoissa (13:22)4. Pelastusilmoitus etenee (20:05)5. Ongelmia evankeliumin edetessä (25:42)Julkaistu ensimmäisen k...

31 Mar 202536min

Elämää isolla eellä - ero Jumalasta, Anssi Savonen

Elämää isolla eellä - ero Jumalasta, Anssi Savonen

1. Syntiinlankeemus (00:00) 2. Kuka on erissa Jumalasta (06:44)3. Armon pysyvyys (13:22)4. Sydämen paatumus (20:05)5. Armosta yhteydessä (25:42) Julkaistu alunperin vuonna 2022. Toistaiseksi viimeinen...

29 Mar 202532min

Joona, Jarkko Haapanen

Joona, Jarkko Haapanen

Jumalan profeetta (00:00) Paikka Jumalan suunnitelmassa (06:51)Pakomatkalla (13:10)Esikuva Messiaasta (20:58)Muuttumaton sydän (27:28)

17 Mar 202534min

Jumalan luomana Jeesuksen seurassa, Jukka Kallioinen

Jumalan luomana Jeesuksen seurassa, Jukka Kallioinen

1. Olet Jumalan luoma ja lunastama (00:00) Jumala loi ihmisen yhteyteensä, mutta ihminen rikkoi Jumalan tahdon ja silloin ihminen rikkoontui niin pahasti, että meni lunastukseen, kuten pahasti romuttu...

10 Mar 202531min

Erämaa opettaa, Juha Vihriälä

Erämaa opettaa, Juha Vihriälä

Erämaa ei ole helppoa (00:00) Huolten puristuksessa (5:01)Turhautuminen (10:03)Vertaisuuden voima (14:11)Leirinuotion hehku (20:11)

3 Mar 202523min

Uskossa kasvaminen, Mari-Anna Stålnacke

Uskossa kasvaminen, Mari-Anna Stålnacke

Uskossa kasvaminen (00:00)Vahvistu uskossa (06:05)Ystävyys Jumalan kanssa (12:54)Elä uskon avulla Jumalan voimassa (18:17)Rukous Jumalan tahdon tuntemiseen (24:29)

17 Feb 202529min

Populært innen Religion og åndelighet

rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
rss-lilli-isabelle
sektledere
sektpodden-2
rss-espen-er-kristen
andelig-pafyll-hver-tirsdag
rss-andelige-tanker-med-camillo
dokka
rss-uhoytidelig-spirituell-healer-susanne-og-erik-ertsland-askvik
rss-den-andre-siden
ole-martin-og-einar-leser-bibelen
rss-paradigmepodden
gry-hammer-podcast
bibelen-pa-ett-ar
rss-grenselos-spiritualitet
rss-pust-for-livet
rss-over-en-apen-bibel
rss-salt
rss-normalt-paranormalt