Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Hermanni Hyytiälän kanssa johtamisesta, sen muutoksesta ja nuorten sukupolvien vaikutuksesta siihen. Hermanni Hyytiälä on toiminut pitkään johdon ja toimii johtavana konsulttina Goforella. Hän on erikoistunut organisaatioiden kyvykkyyden parantamiseen auttamalla päättäjiä tekemään parempia asioita – ei vanhoja asioita paremmin. Johtamisen ja organisoituneen yhteistyön murros On tärkeä puhua paitsi johtamisen muutoksesta, myös organisoituneen yhteistyön murroksesta. On muitakin tapoja harjoittaa ja organisoida yhteistyötä kuin johtamiseen perustuva. Onkin todettu, että valtarakenteisiin pohjautuvalle tavalle ei ole tieteellistä pohjaa vaan se pohjaa hyvin pitkälti ihmiskunnan traditioihin (uskonto, armeija). Lapsesta ja nuoresta ihmisestä poiketen, aikuinen ihminen ei tarvitse elämässä auktoriteettia. Muutosta johtamisessa ja yhteistyön organisoitumisessa on ensin näkynyt toimialoilla, missä yhteistyö on oleellinen työntapa ja aloilla missä ei ole rajoitteita vanhoista toimintamalleista. Verkostomaiseen vuorovaikutukseen liittyvä tapa organisoitua toimii kuitenkin monella alalla. Toki ei voida ajatella, että tietty malli toimisi kaikkialla. Ajatus siitä, että kaikille samaa, samalla tavalla ja samanaikaisesti on mahdoton nykyajan kompleksissa maailmassa. Tekemällä paremmin -ajattelu on sivistynyttä hulluutta Tekemällä paremmin on niin sanottua sivistynyttä hullutta. Paremmin tekemisen sijaan tarvitaan todellista poisoppimista. Oppimista pois perusoletuksista ja niiden kyseenalaistamista. Lähijohtamisessa täytyy olla läsnä ja kuunnella; tunnistaa sitä mikä kussakin hetkessä on olennaista. Oleellista on tunneyhteyden saavuttaminen Johtamisessa ja vanhemmuudessa on paljon samaa: perustoimintaedellytysten luominen ja pelisäännöt sekä turvallisten tunneyhteyden luominen, joista jälkimmäinen usein unohtuu. Etenkin nuorten johtamisessa tärkeää on juuri tunneyhteyden saavuttaminen. Se on hyvin erilaista kuin perinteisessä kovassa talousjohtamisessa, jota edelleenkin arvostetaan. Usein painotetaan tulosvastuuta, joka liitetään suoraan rahaan ja lukuihin. Olennaista olisi kuitenkin muistaa, että lukujen takana on aina ihminen. Poisoppiminen välttämätöntä, mutta pelottavaa Yleisesti voidaan todeta, että työelämässä ja organisaatioissa on ollut samat haasteet ja sama ihmiskäsitys viimeiset 50 vuotta, joten tarvetta uudistumiseen on. Usein toiminta ja järjestelmät perustuvat oletukseen, että ihminen on laiska eikä osaa ottaa vastuuta, vaan tarvitsee kontrollia. Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään todelliseen saatikka tieteelliseen havaintoon. Siksi meidän täytyy uskaltaa tehdä toisin ja olla uteliaita. Puhutaan vahvistusharhasta, joka tarkoittaa, että ihminen automaattisesti poimii todellisuutta vain niitä, mitkä sopivat hänen uskomusjärjestelmäänsä. Ja siksi ajan saatossa ihmisen mieli suppiloituu ja entisestään havaitaan enemmän vain niitä asioita, mitkä tukevat aiempia uskomuksia. Olisi tärkeä tietoisesti havainnoida, kyseenalaistaa ja muistaa, että se mikä on todennäköistä ei ole aina totta. Tilannekohtainen organisoituminen korostuu Ei ole yhtä oikeaa tapaa organisoitua ja tehdä yhteistyötä, vaan tilannekohtainen organisoituminen korostuu koko ajan enemmän. Samassa organisaatiossakin voi olla ja täytyykin olla erilaisia tapoja, koska tilanteet, toimijat ja tarpeet ovat erilaisia. Tärkeä muistaa, että pitää oppia hahmottamaan muutosta eri tavoin, jolloin oppimisen mahdollistaminen tärkeää. Sitä on oleellista saada tehdä omassa tahdissa, jotta muutos voi aidosti vaikuttaa. Teksti: Mirva Leppälä Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.

Episoder(136)

10 + 1 vinkkiä vuorovaikutuksesta johtajalle

10 + 1 vinkkiä vuorovaikutuksesta johtajalle

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Hanna Inkinen, Kjarkur, jonka intohimona on saada ihmiset loistamaan. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva ...

16 Feb 202240min

Huikea skene -podcastin 2. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 2. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Toisessa jaksossa pohditaan, miksi osuuskunnat sopivat erityisen hyvin vaikeasti työllistyvien ja osatyökykyisten työllistämiseen ja ansaintamahdollisuuksien monipuolistamiseen. Elinkeinon tai rahan a...

9 Feb 202222min

Luottamus on päätös ja sitä tarvitaan erityisesti etä- ja hybridityössä

Luottamus on päätös ja sitä tarvitaan erityisesti etä- ja hybridityössä

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraaksi saimme modernin työelämän kehittäjän, etäjohtamisen ja monipaikkaisen työn asiantuntija Ulla Vilkmanin. Timanttia consulting -yrityksestä. Vakioääninä Jyvä...

7 Feb 202243min

Yrittäjyydestä ja Kevytyrittäjyydestä

Yrittäjyydestä ja Kevytyrittäjyydestä

Neljännessä podcastissa pitkän linjan yritysneuvoja Jukka Pötry avaa yrittäjyyden ja kevytyrittäjyyden eroja sekä sitä, miten yrittäjyys sopii sote-alalle. Haastattelijana Jari Karjalainen. Tekstivas...

5 Jan 202228min

Huikea skene -podcastin 1. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 1. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Ensimmäisessä jaksossa keskustellaan aiheesta kehitysvammaisten työllisyys yhteiskunnallisena kysymyksenä. Vieraina ovat työelämän asiantuntija Kari Vuorenpää Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:stä ja tu...

15 Des 202131min

Uusi ura, farmaseutista digimarkkinoinnin yrittäjäksi apteekkialalle

Uusi ura, farmaseutista digimarkkinoinnin yrittäjäksi apteekkialalle

Keskustelimme somefarmaseutti Johanna Hakamäen kanssa siitä, mitä oivalluksia vaati että apteekeista, jotka olivat ennen hänelle työntantajana, tulikin asiakkaita. Haastattelijoina Ulla Teppo ja Anu R...

24 Nov 202119min

Huomio ihmisten kyvykkyyteen ja osaamiseen teknologioiden käyttöönotossa

Huomio ihmisten kyvykkyyteen ja osaamiseen teknologioiden käyttöönotossa

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan ensimmäisessä osassa pohditaan mitä sovellusten ja teknologioiden käyttöönotossa tulisi huomioida. Vieraana Tutkimuspäällikkö Taina Eriksson Turun yliopiston Kauppak...

27 Okt 202127min

Eettinen stressi sote -alalla

Eettinen stressi sote -alalla

Työstressi on yksilön kokemus, joka kuitenkin on työpaikan yhteinen asia. Mitä jos stressiä aiheuttavat työssä eettiset ristiriitaisuudet? Tässä jaksossa eettisestä stressistä puhuvat kaksi dosenttia ...

7 Okt 202140min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
pengesnakk
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
morgenkaffen-med-finansavisen
liberal-halvtime
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-markedspuls-2
rss-sunn-okonomi
okonomiamatorene
rss-politisk-preik