Vastuullinen johtajuus

Vastuullinen johtajuus

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Mika Korhosen kanssa johtamisesta, sen vastuullisuudesta ja muutoksesta. Sen lisäksi, että Mika on mansikanviljelijän poika Suonenjoelta, on hänellä jo pitkä kokemus erilaisista johtamisen tehtävistä. Nykyisin hän toimii Discovery Street -yrityksessään ja edistää ja rakentaa monin tavoin parempaa johtamista ja yhteiskuntaa. Vastuullinen johtaminen. On tärkeää, että jokainen kohtaisi elämässään ihmisiä, jotka työelämässä opettavat ja ohjaavat, ja ikään kuin saattavat työntekijää seuraavaan vaiheeseen. Ihmisiä, jotka näyttävät kuinka vaatimustasoa nostetaan. Siksi on tärkeää esim. myös työhaastattelutilanteissa antaa kasvuun mahdollistavaa palautetta. Voihan olla, että kukaan ei juuri koskaan auta ihmistä omien kehitettävien asioiden, vahvuuksien tunnistamisessa tai vastuunottamiseen. Siksi tämä voi jäädä työnantajan tehtäväksi. Tarvitaan siis valmentavaa otetta ja vastuuta toisen ihmisen työnohjaamisesta ei tule väistää, vaan tulee avata pelisääntöjä ja omalla tavallaan ”kasvattaa”. Tokikaan vaatimustaso ei voi olla sama aloittelevalla kuin esim. yritysjohtajalla. Onkin tärkeä miettiä jo rekrytointivaiheessa, että onko esimiehellä aikaa ja mahdollisuutta ottaa vastuu palkkaamastaan henkilöstä. Vastuu kuitenkin kuuluu jossain määrin juuri hänelle. Nuoret sukupolvet eivät välttämättä ole valmiita tai tottuneita ottamaan vastuuta tai ainakaan itseohjautumaan vastuuseen. Onkin tärkeää, että vastuusta ja työtehtäviä annetaan kyvykkyyden mukaan. On vastuutonta antaa liikaa vastuuta. Hyvä esimerkki on lapsi, joka osaa kyllä sytyttää tulitikun, mutta lapsella ei tokikaan ole kykyä silti vielä ymmärtää milloin tulitikkua syytä käyttää ja milloin ei. Tärkeää siis sovittaa vastuut kunkin kyvyn mukaan ja arvioida itse kunkin vastuunkantokykyä. Lisäksi huomioitava, että suurin osa pystyy vastuunkantoon jollain elämän saralla. Sitten voi tarkastella sitä, että miksi sitä ei riitä esim. työelämään tai toisin päin. Toki työelämässä usein ihmisiä ajaa taloudelliset tulosvastuut, jolloin ihmislähtöinen vastuunottaminen helposti unohtuu. Mutta on tärkeä tunnistaa omat arvot ja olla rehellinen itselleen niissä. Ja sitä kautta olla rohkeasti vaatimassa oikeanlaista johtamista ja/tai työntekijöiden kohtelua. Toki organisaatiokulttuuri vaikuttaa asiaan, mutta siihenkin voi myös itse vaikuttaa. Kun löytää oman ihmislähtöisen johtamisen ytimensä, niin silloin ei lähdetä liikaa muuttamaan omaa johtamistaan eri sukupolvien suuntaan, vaan mennään sillä ytimellä eteenpäin. Jos nuorilla täytyy opettaa käytöstapoja työssä, niin sitten se täytyy tehdä eikä sitä pidä väistää. Työelämä on paikka oppia taitoja ja oppia ihmisenä sekä miten itsestä on hyötyä muille ihmisille ja yhteiskunnalle. On hyvä keskittyä miettimään sitä, että minkälaista maailmaa ollaan rakentamassa ja miten minä omassa työssäni voin sitä tehdä. Ja edelleen miettiä, että mitkä toimet vievät eteenpäin ja mitkä eivät kuin myös, että millaisia taitoja tai asenteita siinä tarvitaan. Ylipäätään työn tekeminen palveluasenteella tuo merkitystä ja edistää yhteiskuntaa. Johtajan ja esimiehen ja jokaisen tärkeä muistaa ihmisyyden oppiminen. Pyrkiä aktiivisesti oppimaan ja tunnistamaan sitä mitä pitää harjoitella. Kyse ei lopulta ole siitä minkälainen maailmasta on tullut, vaan siitä minkälaista maailmaa me haluamme olla tekemässä. Nähdä nuoret sukupolvet uteliaasti oppimisen mahdollisuutena. Avoimin mielin kuunnella enemmän kuin puhua itse. Koronan tuomassa muutostilanteessa tärkeä miettiä myös se, että mitä voidaan tästä uudenlaisesta arjesta ottaa mukaamme, kun palataan taas työpaikoille. Teksti: Mirva Leppälä

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(136)

Saako tätä tehdä tekoälyllä? AI Act pk-yrityksen arjessa

Saako tätä tehdä tekoälyllä? AI Act pk-yrityksen arjessa

TyhyTeko-podcastin kahdeksannessa jaksossa puhutaan EU:n tekoälyasetuksesta eli AI Actista pk-yrityksen näkökulmasta. Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntijat Mia Hakulinen ja Sini Sarén keskuste...

21 Apr 24min

Tekoäly johtamisen tukena

Tekoäly johtamisen tukena

Tässä jaksossa sukelletaan tekoälyn hyödyntämiseen johtamisessa. Konkreettisten esimerkkien ja oivalluksien kautta tutustutaan siihen, kuinka tekoälystä voi tulla esihenkilön luonteva ja työarkea help...

17 Mar 23min

Tekoalyjohtajat | Myytit, megatrendit ja skenaariot – millaisia tulevaisuuksia tekoäly meille avaa?

Tekoalyjohtajat | Myytit, megatrendit ja skenaariot – millaisia tulevaisuuksia tekoäly meille avaa?

Jakso 1: Myytit, megatrendit ja skenaariot – millaisia tulevaisuuksia tekoäly meille avaa? Tekoälyjohtajat-podcastin avausjaksossa pureudutaan tekoälyyn liittyviin myytteihin, megatrendeihin ja tule...

18 Feb 36min

ProtoPODI  3. jakso: Miten prototyyppi kohtaa markkinat?

ProtoPODI 3. jakso: Miten prototyyppi kohtaa markkinat?

ProtoPODI on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ProtoKS-projektissa tuotettu podcastsarja. 3. Jakso - jakson tekijät: Käsikirjoitus / Script: Saija Luontama; Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Puhujat / Spe...

6 Feb 20min

Tekoäly perehdytyksessä ja työturvallisuudessa – opit ravintola-alalta

Tekoäly perehdytyksessä ja työturvallisuudessa – opit ravintola-alalta

Riitta Koivisto (Jamk) keskustelee Semman Sirpa Vilppusen ja Hannu Mäki-Kauppilan sekä TyhyTeko-asiantuntija Juha-Tapio Tenon (Jamk) kanssa siitä, miten tekoäly ja digitaaliset työkalut voivat paranta...

28 Nov 202551min

Tulevaisuustyöpajat – visiosta käytäntöön

Tulevaisuustyöpajat – visiosta käytäntöön

Kohti vaikuttavampaa työelämävuoropuhelua pureutuu yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön tulevaisuuden osaamisen kehittämisessä. Miten rakentaa toimivaa ja aitoa vuoropuhelua, joka tukee inn...

24 Okt 202520min

Mistä hyvä vuoropuhelu on tehty?

Mistä hyvä vuoropuhelu on tehty?

Kohti vaikuttavampaa työelämävuoropuhelua pureutuu yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön tulevaisuuden osaamisen kehittämisessä. Miten rakentaa toimivaa ja aitoa vuoropuhelua, joka tukee inn...

24 Okt 202515min

ProtoPODI: 2. jakso: Monialaisella yhteistyöllä parempia prototyyppejä - ProtoKS-kokemuksia

ProtoPODI: 2. jakso: Monialaisella yhteistyöllä parempia prototyyppejä - ProtoKS-kokemuksia

ProtoPODI on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ProtoKS-projektissa tuotettu podcastsarja. 2. Jakso - jakson tekijät: Käsikirjoitus / Script: Saija Luontama; Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Puhujat / Spe...

21 Okt 202518min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-pa-konto
rss-skravla-gar
pengesnakk
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengepodden-2
finansredaksjonen
lederpodden
rss-sunn-okonomi
okonomiamatorene
liberal-halvtime