Ihmisten johtaminen on parasta - ja haastavinta

Ihmisten johtaminen on parasta - ja haastavinta

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Katri Paakkarin kanssa johtamisesta. Katri on toiminut jo pitkään johtamistehtävissä ja työskentelee jyväskyläläisen Hotelli Alban toimitusjohtajana. Hotelli Alban esimiestiimi lähti mukaan YZ-hankkeeseen erityisesti kehittääkseen esimiestiimin toimintaa omistajavaihdoksen yhteydessä. Lisäksi koettiin tärkeänä, että lisättiin ymmärrystä eri sukupolvien johtamisesta. Eri sukupolvien muodostama kombinaatio onkin tärkeä saada toimimaan ja siinä oleellista hyödyntää eri sukupolvien eroja ja vahvuuksia. Hiljaisen tiedon on tärkeäkin siirtyä. Toki tiimityössä itsessään ei arkipäiväisessä tekemisessä ajatella kenenkään ikää, vaan yhdessä tehden ja toinen toisilta oppien mennään eteenpäin. Silloinkin kun yhteentörmäyksiä tulee. Eroja vanhempien tai kokeneempien ja nuorempien/kokemattomien sukupolvien välillä toki on ja pitääkin olla. Nuoremmat eivät halua tehdä niin paljon määrällisesti työtunteja kuin vanhemmat. Nuoret toki ovat ihanan energisiä ja positiivisia ja tuovat omaa iloista, aitoa ja hetkeen tarttuvaa tunnelmaa. Nuoremmat sukupolvet on opetettu enemmän kyseenalaistamaan, antamaan kehitysehdotuksia ja itsearvioimaan. Sitä ei aiemmissa ”nuorissa” ollut yhtä vahvasti. Toki tämä selvääkin, kun ajattelee millaisessa maailmassa he ovat kasvaneet: tietoa ja mahdollisuuksia on valtavasti. Tärkeä huomioida jokainen eli myös hiljaisimmat. Haastavaa onkin usein juuri se, että tuleeko kaikki huomioitua. Voikin käyttää ihan päiväkirjaa, mihin merkkaa ylös. On tärkeää tuntea ihminen ihmisenä ja siksi johtamisessa tärkeää olla päivittäistä keskustelua. Hyvä myös kannustaa ns. väliesimiehiä tutustumaan työntekijöihin ja pitämään yllä keskustelua. Toki etenkin uusiin, usein juuri nuoriin työntekijöihin on tärkeä tutustua. Tätä ajatellen toteutettiinkin keskiviikkokahvit eli aina keskiviikkoisiin tiettyyn aikaan esimiehet olivat operatiivisen toiminnan keskellä. Tällöin vuoropuhelu lisääntyi ja oli helppo tutustua uusiin puolin ja toisin, sen sijaan, että esimiehet olisivat olleet perinteisesti omissa toimistoissaan. Lisäksi on otettu käyttöön esim. hotellin vastaanotossa sähköisiä työkaluja, viestintään ja muuhun. Loppujen lopuksi voi olla ja usein onkin tosi pienikin juttu mikä auttaa ja vie eteenpäin paljon. Työnuran alussa usein tärkeä antaa palautetta, mutta tärkeä siinäkin tietenkin muistaa antaa muillekin. Tärkeä muistaa, että kaiken kaikkiaan eri ihmiset usein haluavat erilaista palautetta. Eli siinä yksilöllisyys ja sen tarkistaminen tärkeää. Nuorille hyvä antaa myös vastuullisia asioita. Erilaisia kokeiluja voi tehdä ja se voi tuoda uudenlaista, virkistävää vaihtelua tekemiseen. Johtamisessa parasta ja haastavinta on juuri ihmisten johtaminen. Vastapainoa täytyy olla. Sopeuttamistoimissa ennakoimattomuus ja kompleksisuus lisääntyy ja vaatii johtajuudelta koko ajan enemmän. Kriisitilanteissa esimiehen kuuluu ottaa vastuu, olla luotettava, avoin ja jämäkkä. Johtamistyössä kannattaa myös ennakoida. Jos tulee kriisitilanne, niin siinä kohtaa voi olla haastavaa lähteä rakentamaan toimivaa viestintää. Yhteiset termit, yhteinen näkemys tärkeää esimiestiimissä. Tärkeä mennä samaa päämäärä kohti, jolloin toiminta ja ristiriidat vähenevät. Esimiesten pitää jakaa asioita. Mitä teillä esimiehet keskenään tekevät -kysymys voisikiin olla hyvä esittää eri yrityksissä ja organisaatioissa. Oleellista aloittavien nuorten(kin) johtamisessa: hyvä perehdytys, samat säännöt kaikille, läsnäolo ja mahdollisuus keskustella esimiehen kanssa. Lisäksi oma vapaus toteuttaa työ ja tuoda oma persoonaa esiin ja se, että esimies on siitä persoonasta myös kiinnostunut. Teksti: Mirva Leppälä

Episoder(135)

Hackathonit innovaation, yhteistyön ja oppimisen polttopisteenä

Hackathonit innovaation, yhteistyön ja oppimisen polttopisteenä

Hackathonit ovat mainio tapa haastaa ja innostaa itseä, tiimiä tai yritystä oman tuotteen tai palvelun kehittämiseen sekä yhteistyö- ja asiakkuusverkostojen virittämiseen. Tapahtumaan osallistuminen o...

29 Nov 202312min

Kiertotaloudesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Kiertotaloudesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Tässä jaksossa teemana on kiertotalouden uudet mahdollisuudet PK-konepajalle. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd ja Harri Peuranen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, sekä liiketoiminnan kehitysj...

28 Nov 202315min

PK-yrityksen vinkit vastuullisuusviestintään

PK-yrityksen vinkit vastuullisuusviestintään

Tässä jaksossa keskustellaan vastuullisuusviestinnästä pk-yritysten näkökulmasta. Mukana keskustelemassa ravintolapäällikkö Anna Kylmälä Villa Ranasta sekä Heidi Colliander Jyväskylän ammattikorkeakou...

23 Nov 202321min

Vastuullisuusviestinnän perustukset

Vastuullisuusviestinnän perustukset

Tässä jaksossa keskustellaan vastuullisuusviestinnän perustuksista. Mukana keskustelemassa Aava&Bang Oy:n toimitusjohtaja Vilja Laaksonen sekä Heidi Colliander ja Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeak...

23 Nov 202316min

Yhdessä oppimisen kulttuuri työyhteisössä

Yhdessä oppimisen kulttuuri työyhteisössä

Osaamisen kehittäminen on enemmän kuin koulutusta. Millainen organisaatiokulttuuri tukee vertaisoppimista? Millaisia puitteita vertaisoppimiselle ja osaamisen kehittymiselle tulisi luoda tiimeissä ja ...

14 Nov 202319min

Vastuullisuusraportointi käytännössä

Vastuullisuusraportointi käytännössä

Tässä jaksossa pohditaan, mitä vastuullisuusraportointi on käytännössä pk-yrityksen näkökulmasta. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Riikka Rantakari FitCo...

8 Nov 202310min

Lähdetään liesuun!

Lähdetään liesuun!

Mitä tekemistä Esson baarilla on vertaisoppimisen kanssa? Entä miten siihen liittyy liesu ja lavatanssit? Pelkkä vertaisuus ei tuota oppimista, joten mitä vaaditaan lisäksi? Vertaisopiston Mika Korhon...

7 Nov 202316min

Vastuullisuusraportointi PK-yrityksen näkökulmasta

Vastuullisuusraportointi PK-yrityksen näkökulmasta

Tässä jaksossa pohditaan mitä vastuullisuusraportointi tarkoittaa ja edellyttää PK-yrityksen näkökulmasta. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Riikka Rantak...

3 Nov 202311min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
finansredaksjonen
utbytte
pengepodden-2
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
lederpodden
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-politisk-preik
rss-investering-gjort-enkelt
rss-markedspuls-2
rss-andelige-tanker-med-camillo