Tiedonjanoista tekemistä yhdessä

Tiedonjanoista tekemistä yhdessä

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat nuorten johtamisesta ja erityisesti yhteisöllisyyden merkityksestä nuorille. Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys on tärkeää nuorille. Kuinka yhteisöllisyyttä voisi kasvattaa? Tärkeää toki kysyä yksilöltä itseltään ja kuunnella vastaus. Aikalukko suuhun Joskus vuorovaikutuksessa tarvitaan myös miettimistä eli tietynlaista aikalukkoa suuhun, jotta viesti terävöityy ja kohdentuu sitä kautta paremmin. Tärkeää myös olla tekemättä oletuksia siitä, että kaikki automaattisesti ymmärtäisivät mitä itse sanoo. Usein tarvitaan toistoja, jotta yhteinen ymmärrys ja kieli löytyy. Toistoja tarvitaan myös niihin itselle itsestään selviin asioihin. Näitä itsestään selvyyksiään on myös tärkeä kyseenalaistaa. Tiedonjanoista tekemistä yhdessä Nuorille tärkeää tietää muistakin kuin juuri omaan työtehtävään liittyvistä asioista ja olla perillä kokonaisuudesta, jolloin kyseenalaistamista voi esiintyä paljonkin. Yrityksen arvot ja niiden yhteinen miettiminen ja jakaminen on tärkeä tapa rakentaa yhteisöllisyyttä. Jo kouluajoista lähtien nuoret sukupolvet ovat tottuneet tekemään asioita ryhmissä, joten yhdessä oppiminen on heille kovin luontaista ja sitä kannattaakin ruokkia ja hyödyntää. Palautteen jakaminen voidaan tehdä myös yhteisöllisesti, jolloin parhaillaan päästään tekemään myös kehittämistä ko. asioiden parissa. Kuuntelu vie enemmän aikaa kuin puhuminen? Usein koetaan, että kuunteleminen on aikaa vievää, kun verrataan sitä perinteiseen esimerkiksi taloudella johtamiseen. Kuitenkinhan on niin, että minuutissa on 60 sekuntia, käyttipä sen puhumiseen tai kuunteluun. Suomalaisille voisi ajatella olevan kovastikin luontaista kuunteleminen, mutta silti se tuntuu olevan äärimmäisen haastavaa. Siihen tarvitaankin harjoittelua ja ennen kaikkea muistamista. Oleellista on myös aito läsnäolo, jotta toiselle osapuolelle tulee aidosti tunne, että häntä kuunnellaan. Teksti: Mirva Leppälä Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.

Episoder(135)

Ikäihmisten kotipalvelutyö

Ikäihmisten kotipalvelutyö

Tässä podcatissa pureudumme ikäihmisten kotipalvelutyöhön. Ikäihmisten kotipalvelutyö puhuttaa nykyisen paljon, koska kentältä löytyy monenlaisia toimijoita. Kuulemme millaisia ratkaisuja haasteisiin ...

23 Aug 202415min

Yrittäjyys ja ikäsyrjintä

Yrittäjyys ja ikäsyrjintä

Tässä podcastissa keskustellaan senioreiden yrittäjyydestä ja ikäsyrjinnästä. Työurien pidentäminen on paljon keskusteluissa tämän päivän julkisuudessa. Yhtenä vaihtoehtona voidaan nähdä senioreiden y...

23 Aug 20249min

Soft Skills And Adaptability - Fundamental Qualities Of A Games Professional - DGC Podcast

Soft Skills And Adaptability - Fundamental Qualities Of A Games Professional - DGC Podcast

Making games is multidisciplinary teamwork at its finest and coming along with different types of people is crucial. Equally important is the flexibility one can practice around their main role. This ...

17 Mai 202433min

From gamer to game developer - DGC Podcast #4

From gamer to game developer - DGC Podcast #4

In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Information Technology, Game Production senior lecturer Mika Karhulahti discuss together with Niko Autio, founder of...

17 Mai 202425min

Vastuullisuus osana strategiaa

Vastuullisuus osana strategiaa

Tämä podcastissa keskustellaan vastuullisuuden ja strategian yhteydestä. Mukana keskustelussa on Jamkin asiantuntijat Petri Liukkonen ja Erica Svärd. Puhujat: Petri Liukkonen ja Erica Svärd Erica, Jy...

14 Mai 20243min

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

The gaming industry needs generalists and specialists. How should this be considered in games education? In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Informatio...

11 Apr 202429min

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Landing a job in the game industry is often much more than completing a formal degree and sending around CVs. For the most part of its entire existence, the game industry has lacked formal education, ...

9 Feb 202428min

Lämpimät lapaset – kylmät sormikkaat: miksi verkostoissa pärjää paremmin kuin yksin?

Lämpimät lapaset – kylmät sormikkaat: miksi verkostoissa pärjää paremmin kuin yksin?

Podcast-sarjan viidennessä jaksossa kuullaan pohdintaa verkostojen merkityksestä yrittäjän mutkaisella polulla. Yrittäjyyden matkalle kuuluu niin yllätyksiä kuin uusia haaveita. Joskus käänteet saatta...

5 Des 202316min

Populært innen Business og økonomi

lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-politisk-preik