Johtamistyössä tarvitaan aikaa vuorovaikutukselle ja ajattelemiselle

Johtamistyössä tarvitaan aikaa vuorovaikutukselle ja ajattelemiselle

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston (POKE) koulutusjohtajan Marjo-Riitta Vainion kanssa johtamisesta. Valmentava johtajuus on paljon esillä tällä hetkellä. Siinä korostuu erityisesti palveleva johtamisen tapa. Esimiehellä on perinteisen manager-roolin ja leader-roolin lisäksi myös valmentajan rooli. (coach). Nämä kaikki roolit näkyvät erityisen hyvin tämän päivän työelämässä. Ja toki eri roolit painottuvat riippuen mitä työtä kulloinkin tehdään. Budjetin laadinnassa tarvitaan usein manager-tyyppistä johtamista, kun taas toisenlaisessa tilanteessa esimerkiksi valmentavaa roolia. Siksi on tärkeä olla läsnä, että mitä roolia milloinkin tarvitaan. Valmentava johtaminen on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Sitä voisi sanoa myös valmentavaksi vuorovaikutukseksi. On toki tärkeää, että työntekijät onnistuvat työssään ja juuri siihen valmentava johtajuus antaa siihen hyviä keinoja. Valmentavaan johtamiseen kuuluukin olennaisesti myös keskustelu itse johtamisesta. Onkin tärkeä kertoa ja avata johtamistapansa taustoja ja pohtia niitä yhdessä työntekijöiden kanssa. Vaativin valmentamiskohde on kuitenkin varmasti johtaja itse. Johtaja joutuu tarkastelemaan omaa tapaansa kriittisesti ja aina sieltä ei välttämättä löydy vain toimivia asioita ja joutuu osin opettelemaan toimimaan toisin. Oleellista onkin tunnistaa asioita, missä tulee kehittyä ja missä taas ei välttämättä ole suoranaista tarvetta. Vuorovaikutustyön aikatauluttaminen muiden töiden ohella voi olla yksi keino varmistaa, että sille on aikaa ja tilaa. Voi siis varata vaikkapa kuukausittain aikaa tämän tyyppiselle tilaisuudelle ja käyttää tilaisuudessa mahdollisuuksien mukaan erilaisia palaverikäytäntöjä, työpajoja ym. Valmentavassa johtamisessa korostetaan kuitenkin myös arjen kohtaamista, jota ei tokikaan oikein voi kalenteroida. Tärkeää on varata aikaa myös ajattelulle, sillä sekin on työtä. Ajattelua ja ajatteluhetkiä voi sisällyttää myös palavereiden sisälle eli sijoittaa sinne tuumailutaukoja, jolloin jokainen saa itsekseen ajatella ja pohtia kokouksen asioita. Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Tämä ajatus pätee työelämäänkin. Tärkeää on arvostaa omaa työtään johtajana ja muiden työtä ja se on ennen kaikkea päätös. Hyvä johtajuus rakentaa johtajuutta kaikissa. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Episoder(135)

Vastuullisuutta ja TyhyTekoja - Tekoäly ja teknologia matkailuyrittäjän työhyvinvointia tukemassa

Vastuullisuutta ja TyhyTekoja - Tekoäly ja teknologia matkailuyrittäjän työhyvinvointia tukemassa

Tämä jakso yhdistää kaksi eri podcast sarjaa: Lapin ammattikorkeakoulun Vastuullisuuspodcast-sarjan sekä valtakunnallisen TyhyTeko-podcast-sarjan. Jaksossa puhutaan siitä, kuinka teknologia ja tekoäly...

23 Mai 202518min

Marketing Art and Content Creation in the Game Industry - DGC Podcast Episode 7

Marketing Art and Content Creation in the Game Industry - DGC Podcast Episode 7

Marketing Art and Content Creation in the Game Industry In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's visiting lecturer in 3D modelling, Sameli Rinta-Hirvelä, discuss tog...

7 Mai 202532min

Musiikin digitaalinen liiketoimintaympäristö

Musiikin digitaalinen liiketoimintaympäristö

Musiikkiala elää murrosta ja digitaalisuus vaikuttaa myös siellä. Tässä podcastissa pureudumme musiikin digitaalisiin ympäristöihin ja musiikkialan yrittäjyyteen. Keskustelemassa ovat Sami Sallinen j...

10 Apr 202518min

Työhyvinvoinnin uudet tuulet - TyhyTekoja ja Teknologiaa MaRaTa-alalle

Työhyvinvoinnin uudet tuulet - TyhyTekoja ja Teknologiaa MaRaTa-alalle

TyhyTeko-podcastin ensimmäisessä jaksossa sukelletaan Riitta Koiviston, Susanna Riekkisen ja Juha-Tapio Tenon kanssa matkailu-, ravitsemis- ja talousalan työhyvinvoinnin ja teknologian pariin. Jakson...

20 Mar 202522min

The Game Industry Through the Eyes of a Junior Developer - DGC Podcast #6

The Game Industry Through the Eyes of a Junior Developer - DGC Podcast #6

DGC Podcast #6 Käsikirjoitus / Script Wanda O Rly, Hanna Hauvala (Jamk University of Applied Sciences) Puhujat / Speakers Haastattelija/Host: Wanda O Rly Asiantuntijat/Specialist: Miika Anundi (Vei...

14 Feb 202536min

Game development beyond the obvious tech choices - DGC Podcast

Game development beyond the obvious tech choices - DGC Podcast

Puhujat / Speakers Haastattelija/Host: Wanda O Rly Asiantuntijat/Specialist: Ren Soharab (Quicksave Interactive) & Jani Seppälä (Jamk University of Applied Sciences) Käsikirjoitus / Script Wanda O R...

3 Des 202432min

Datatalous luo uusia mahdollisuuksia tilitoimistojen kehittämiseen

Datatalous luo uusia mahdollisuuksia tilitoimistojen kehittämiseen

Kuulemme tässä podcastissa datatalouden luomista mahdollisuuksista tilitoimistojen kehittämiseen. Keskustelemassa ovat Eija Kärkinen Centrian ammattikorkeakoulusta ja Erica Svärd Jyväskylän ammattikor...

23 Aug 20245min

Tilitoimiston uudet liiketoimintamallit

Tilitoimiston uudet liiketoimintamallit

Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja samalla toimintaympäristön muutos haastaa myös tilitoimistoja. Digitaalisuus mahdollistaa tilitoimistoille uusia liiketoimintamalleja. Kuulemme tässä podcastissa tilit...

23 Aug 20246min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
utbytte
rss-sunn-okonomi
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
pengesnakk
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-politisk-preik
rss-markedspuls-2