Johtaja: kysy ja kuuntele.

Johtaja: kysy ja kuuntele.

Tässä #yzcast -podcastin 50. jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä koko YZ-projektitiimin kanssa yhteistyöstä ja projektimatkasta. Mukana siis lehtorit Tanja Shemeikka, Anita Hukkanen ja Marianne Ekonen. Tiimiin kuuluu myös lehtori Elina Vaara, joka ei tällä kertaa päässyt mukaan nauhoitukseen. Hanke päättyy kesäkuussa 2021. YZ-projektitiimin jäsenet ovat muodostaneet hankkeen aikana paitsi hyvin tiiviin, myös hyvin toimivan työtiimiin. Jokaisella jäsenellä on ollut toisaalta selkeä oma tehtävä, mutta tiimissä on kuitenkin ollut kautta matkan ollut hyvin vahva yhteiskehittämisen tapa. Siinä erityisen oleellista on ollut se, että jokaista ja jokaisen ideoita ja ajatuksia on paitsi kuultu, niin myös otettu suoraan käyttöön projektin eri toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Projektitiimin tekemistä on leimannut myös oppimisen tavoite itse jäsenille. Aihe on kiinnostanut kaikkia ja tuonut sitä kautta myös keskittymistä aiheeseen. Projektimatka onkin ollut hieno oppimismatka myös projektitiimin jäsenille. Erilaisten ihmisten kautta saadaan aina erilaisia näkökulmia mukaan, ja se rikastuttaa ja parantaa monin tavoin toteutusta ja tekemistä. Mukana olleiden yritysten kanssa on monin eri keinoin yhdessä mietitty ja kehitytty eteenpäin. Palautetta hyvästä pöhinästä on saatu myös hankkeessa mukana olleilta yrityksiltä. Merkityksellisyyden tunne on siksikin tärkeää, että se tuo innostusta ja energiaa arkeen ja työn tekemiseen. Projektitiimissä on vallinnut usein hyvin luottavainen ja iloinen tunnelma. Psykologinen turvallisuus onkin tärkeää, jotta voi oppia ja kehittyä. Se on tärkeä muistaa myös nuorten sukupolvien johtamisessa. Projektissa on tärkeänä tavoitteena ollut YZ-sukupolven äänenä toimiminen. Esimerkiksi palautteen merkityksen ja moninaisuuden esille tuominen projektin eri tilaisuuksissa ja julkaisuissa on ollut tärkeä asia ja juuri YZ-sukupolven näkökulmasta, joille säännöllinen palaute on erityisen tärkeää. Johtamisessa koko ajan tärkeämpää on myös miettiä mihin aikaa voi ja pitää käyttää. Ehkä johtajien on varmasti tärkeä miettiä kuinka uudelleenarvottaa ja aikatauluttaa omaa työtänsä jatkossa. Projektimatkaa on tehty kysyen ja toisia kunnioittaen ja kannustaen. Onkin tärkeää, että silloin kun aidosti halutaan tehdä aitoa ja todellista yhteistyötä ja kehittämistä muistetaan, että kyse on loppujen lopuksi aina siitä, että kyse on ensisijaisesti ihmisistä (eikä esim. nimikkeestä). Silloin on tärkeää löytää aikaa keskustelulle. Ja keskustelun mahdollistamisessa ja aktivoinnissa oleellista varmasti on se, että kysyy ja kuuntelee. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Episoder(135)

Huikea skene -podcastin 7. jakso I Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 7. jakso I Tuettu osuuskunta -hanke

Seitsemännessä jaksossa jutellaan toimitusjohtajan työtehtävistä osuuskunnassa ja sen syntymisestä sekä siitä, kenelle osuuskunnan tuki on tarkoitettu. Jaksossa keskustelemassa Riku Seppälä Omillaan o...

16 Jun 202338min

Prosessien mallintaminen kokonaisuuden hahmottamisen työkaluna

Prosessien mallintaminen kokonaisuuden hahmottamisen työkaluna

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa Keox oy:n toimitusjohtaja Heikki Elomaa kerto...

23 Mai 202325min

Erilaisuuden ymmärtäminen ja parempi vuorovaikutus

Erilaisuuden ymmärtäminen ja parempi vuorovaikutus

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa keskustellaan työyhteisön vuorovaikutuksesta ...

23 Mai 202322min

Vuorovaikutus etänä ei synny ilman tahtoa ja taitoa

Vuorovaikutus etänä ei synny ilman tahtoa ja taitoa

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Jonas Rajanto, virtuaalifasilitaattori ja etäkokousmies Grape People -yrityksestä. (www.grapepeople.fi) Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektip...

3 Mai 202340min

Johtoryhmätyöskentelyn käynnistäminen ja vastuiden jakaminen

Johtoryhmätyöskentelyn käynnistäminen ja vastuiden jakaminen

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa keskustellaan johtoryhmätyöskentelystä. Mite...

3 Mai 202335min

Systeemiälyä työyhteisön arkeen

Systeemiälyä työyhteisön arkeen

Systeeminen johtaminen podcasteissa puhutaan siitä, mitä systeeminen johtaminen on ja miten sitä on mahdollista edistää yritysten arjessa. Tässä jaksossa asiaa avaa filosofi Esa Saarinen. Mukana kes...

21 Apr 202334min

Johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen

Johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Tomi Kasurinen, uuden ajan johtamisen ja työyhteisön yhteiskehittäjä, DreamLeader Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja(www.dreamleader.fi). Vakioääninä Jyväsky...

23 Feb 202343min

Töissä Yhteiskunnallisessa yrityksessä

Töissä Yhteiskunnallisessa yrityksessä

Anja Härkönen jututtaa Sotek-säätiössä työskenteleviä Tomi Rossia ja Tomi Rantaa heidän työarjestaan. Miten siinä näkyy, että kyseessä on yhteiskunnallinen yritys? Tekstivastine: https://www.jamk.fi/...

21 Feb 202316min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederpodden
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-investering-gjort-enkelt