Oman kalenterin ja hyvinvoinnin johtaminen on tärkeää johtajillekin

Oman kalenterin ja hyvinvoinnin johtaminen on tärkeää johtajillekin

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Kalle Honkanen, kotkalainen yrittäjä (parempiote.com ja rifti.fi) ja valmentaja. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Etäjohtamisessa johtamisen perusperiaatteet eivät ole muuttuneet, piileehän näyttöjen takana kuitenkin samat ihmiset. Tekemisen tavat ja työkalut ovat vain muuttuneet. Haasteellisimmat tilanteet etäjohtamisessa ovat silloin kun epävirallinen kanssakäyminen unohtuu. Tai, kun etäpalavereita pidetään peräkkäin ilman taukoja ja unohdetaan mitä niissä on käsitelty. Epävirallisen vuorovaikutuksen katoaminen ei ole parantanut työsuhteita, ne ovat kuitenkin ykkösasia organisaation toiminnassa. Toisen tunteminen on erityisen tärkeää, kun ideoidaan, keskustellaan hankalista asioista tai ollaan eri mieltä. Ilman epävirallista kasvokkaista aikaa se ei välttämättä onnistu. Etätyöskentelyssä helposti kollegan kalenterin kunnioittaminen vähenee ja kalenterit tungetaan täyteen ulkopuolelta. Jos kaikki saa käyttää kaikkien aikaa kuten haluaa, niin sieltä katoaa sellainen työ, joka riippuu henkilön omasta aloitteellisuudesta ja todennäköisesti suuntautuu tulevaisuuden kehittämiseen. Voisiko olla vähän radikaali ja jos ei ymmärrä minkä takia on kutsuttu kokoukseen paikalle, niin ei ole pakko osallistua? Kalenterin huokoisuudessa myös esimies voi näyttää esimerkkiä ja kannustaa tiimiä samaan. Onko tiimiläisellä mahdollisuus valita omaan työtehtävään sopiva tila ja aika? Erilaiset työtehtävät vaativat erilaisia tiloja ja avokonttorille, hiljaiselle huoneelle tai etäkonttorille on omat aikansa. Kun halutaan kehittäjille hyviä ideoita, niin se vaatii huokoisuutta kalenteriin, aikaa ideointiin, muita ihmisiä ja pallottelua sekä vuorovaikutusta. Tällä hetkellä meidän täytyy totutella takaisin sosiaaliseen kontaktiin ja se menee vähän eri tahtiin eri ihmisillä. Menossa on eräänlainen etsikkoaika. Pitäisi uskaltaa pysähtyä yhdessä tutkimaan miten haluamme jatkossa työskennellä ja mikä on meidän yhteiselle työskentelyllemme parasta. Mitä hyvää oli vanhassa työnteon mallissa ja mitä haluamme säilyttää etätyön maailmasta. Mitä ajattelemme työn tehokkuudesta? Se on organisaatioissa usein ajateltu väärin työhön käytettynä aikana. Mutta jos väsyneet tai kiukkuiset ihmiset tekevät töitä, niin ei se tunti ole sama kuin energiset ja positiiviset ihmiset tekevät töitä. Tässä hetkessä on yksi johtamisen pullonkaula, josta emme puhu tarpeeksi, johtajan oma jaksaminen. Jos johtaja väsyy, niin sillä on paljon kerrannaisvaikutuksia. Yksi tapa vaalia omaa jaksamistaan on yksinkertaisesti merkitä kalenteriin lounaat ja tauot. Ajankäyttöä kannattaa suunnitella sen mukaan missä kohti on parhaimmillaan ja minne kannattaa ne ideointisessiot sijoittaa. Omasta vireestä ja hyvinvoinnista, mm. syömisestä ja nukkumisesta, kannattaa huolehtia ja ideointi, toisten kuuntelu ja empaattinen kohtaaminen on paljon helpompaa. Teksti: Hilkka Heikkilä, Jamk, 2023 Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti

Episoder(135)

Hackathonit innovaation, yhteistyön ja oppimisen polttopisteenä

Hackathonit innovaation, yhteistyön ja oppimisen polttopisteenä

Hackathonit ovat mainio tapa haastaa ja innostaa itseä, tiimiä tai yritystä oman tuotteen tai palvelun kehittämiseen sekä yhteistyö- ja asiakkuusverkostojen virittämiseen. Tapahtumaan osallistuminen o...

29 Nov 202312min

Kiertotaloudesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Kiertotaloudesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Tässä jaksossa teemana on kiertotalouden uudet mahdollisuudet PK-konepajalle. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd ja Harri Peuranen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, sekä liiketoiminnan kehitysj...

28 Nov 202315min

PK-yrityksen vinkit vastuullisuusviestintään

PK-yrityksen vinkit vastuullisuusviestintään

Tässä jaksossa keskustellaan vastuullisuusviestinnästä pk-yritysten näkökulmasta. Mukana keskustelemassa ravintolapäällikkö Anna Kylmälä Villa Ranasta sekä Heidi Colliander Jyväskylän ammattikorkeakou...

23 Nov 202321min

Vastuullisuusviestinnän perustukset

Vastuullisuusviestinnän perustukset

Tässä jaksossa keskustellaan vastuullisuusviestinnän perustuksista. Mukana keskustelemassa Aava&Bang Oy:n toimitusjohtaja Vilja Laaksonen sekä Heidi Colliander ja Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeak...

23 Nov 202316min

Yhdessä oppimisen kulttuuri työyhteisössä

Yhdessä oppimisen kulttuuri työyhteisössä

Osaamisen kehittäminen on enemmän kuin koulutusta. Millainen organisaatiokulttuuri tukee vertaisoppimista? Millaisia puitteita vertaisoppimiselle ja osaamisen kehittymiselle tulisi luoda tiimeissä ja ...

14 Nov 202319min

Vastuullisuusraportointi käytännössä

Vastuullisuusraportointi käytännössä

Tässä jaksossa pohditaan, mitä vastuullisuusraportointi on käytännössä pk-yrityksen näkökulmasta. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Riikka Rantakari FitCo...

8 Nov 202310min

Lähdetään liesuun!

Lähdetään liesuun!

Mitä tekemistä Esson baarilla on vertaisoppimisen kanssa? Entä miten siihen liittyy liesu ja lavatanssit? Pelkkä vertaisuus ei tuota oppimista, joten mitä vaaditaan lisäksi? Vertaisopiston Mika Korhon...

7 Nov 202316min

Vastuullisuusraportointi PK-yrityksen näkökulmasta

Vastuullisuusraportointi PK-yrityksen näkökulmasta

Tässä jaksossa pohditaan mitä vastuullisuusraportointi tarkoittaa ja edellyttää PK-yrityksen näkökulmasta. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta sekä Riikka Rantak...

3 Nov 202311min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
finansredaksjonen
utbytte
pengepodden-2
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
arcticpodden