Johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen

Johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Tomi Kasurinen, uuden ajan johtamisen ja työyhteisön yhteiskehittäjä, DreamLeader Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja(www.dreamleader.fi). Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Dreamleaderin kehittämistyön tavoitteena on rakentaa tulevaisuuden menestyviä ja hyvinvoivia työyhteisöjä yhteiskehittämisen keinoin. Tällä hetkellä työelämässä on viimeinen sukupolvi, joka on tyytynyt siihen, että kerran vuodessa kysytään työhyvinvoinnista ja asioille ei tapahdu mitään. Uusi työntekijäsukupolvi vaatii käytännön tekoja. Meidän pitää siis toimia. Yhdessä. Johtajan tulisi olla 1. kiinnostunut ihmisistä ja 2. kiinnostunut aidosti ihmisestä. Oleellista on, että johtajalla on keskusteluyhteys ja tätä kautta hän voi tulla tietoiseksi siitä mitkä asiat työntekijää innostavat ja mitkä turhauttavat tai miten hyvin hän onnistuu palautumaan työn ja vapaa-ajan haasteista. Palautekulttuurin aktivointi on yksi parhaita keinoja kulttuurin kehittämiseen käytännössä. Johtamiskyvykkyys koostuu sekä organisaatiotason että yksilötason kyvykkyyksistä. Jos systeemi ohjaa kontrolliin, niin esihenkilö tekee kontrollia. Jos luottamusta tai psykologista turvallisuutta halutaan edesauttaa, niin johtamisjärjestelmässä pitää muuttaa ajattelu- ja toimintatapaa. Johtamisen yksilötason kyvykkyydet ovat tieto, taito, tahto, toimijuus ja tuki. Monesti organisaatioissa sudenkuoppana on tahto. Esihenkilöt ovat ikään kuin ajautuneet rooliin ja oikea halu johtaa hyvin voi olla kadoksissa. Johtamisen kehittämisessä tulisi hyödyntää paremmin niitä, jotka sitä työtä käytännössä konkreettisesti tekevät ja kehittää yhdessä heidän kanssansa. Kyse on yhteiskehittämisestä. Yhteiskehittämisen 4 kovaa koota: kysy, kuuntele, keskustele ja kehitä. Vaikuttavaa kehittämistä voidaan tehdä myös etänä. Fyysinen etäisyys tai läheisyys ei onnistumista ratkaise vaan hyvä suunnittelu ja valmistautuminen. Yhteisöllisyydessä on kysymys henkisestä läheisyydestä, jossa jaetaan yhteinen käsitys siitä missä me ollaan ja mikä on meidän maalimme mihin tähdätään. Johtajalta yhteisöllisyyden tukeminen vaatii selkeää ja jatkuvaa viestintää päämääristä ja tavoitteista sekä organisaation rooleista ja vastuista. Yhteisöllisyyttä ja sen kehittämistä on myös se, että meillä on samanlainen käsitys siitä, että mitä asiakkaat meiltä odottavat. Meidän pitäisi yhdessä ymmärtää myös mitä asioita ja mitä kyvykkyyksiä me tarvitsemme strategian toteuttamiseen ja mitkä ovat meidän kilpailuetumme. Yhteisöllisyyden kehittäminen on siis pohjimmiltaan toimivan työyhteisön perusasioiden kehittämistä. Isoimpia muutoksia tulevaisuudessa on siirtyminen yksilötason osaamisen kehittämisestä yhteisöllisen oppimisen kehittämiseen ja johtamiseen. Miten yhteisönä opimme esim. virheistä ja estämme niiden toistumisen? Miten jaamme tietoa, analysoimme sitä ja ratkaisemme ongelmia? Oppiminen ei tapahdu sattumalta ja sitä pitää johtaa. Yhteenvetona kolme asiaa mihin tulisi keskittyä 1. Varmistaa, että johtamisen johtamisen ketju toimii. 2. Varmistaa, että organisaation toiminta perustuu nykyaikaisiin ajattelu- ja toimintatapoihin. 3. Muistetaan yksilötason johtamisen kehittämisessä, että se ei ole pelkästään tietoa ja taitoa vaan myös tahtoa, toimijuutta ja tukea. Johtamisen kehittäminen ei tarkoita esihenkilöille vain uusia vastuita ja velvollisuuksia, vaan johtamista tulee tehdä yhdessä ihmisiä kuunnellen ja ymmärtäen. Sitä kautta saadaan kestäviä tuloksia. Teksti: Hilkka Heikkilä, Jamk, 2023 Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti

Episoder(135)

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan idea, tausta ja tulevaisuus

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan idea, tausta ja tulevaisuus

Diakonia-ammattikorkeakoulun asiantuntija Harri Kostilainen avaa tässä podcastissa Yhteiskunnallisen yritystoiminnnan historiaa ja nykypäivää ja miten Suomesta saadaan tulevaisuudessa yhteiskunnallise...

21 Feb 202329min

Meidän yritys on yhteiskunnallinen yritys

Meidän yritys on yhteiskunnallinen yritys

Arki pyörii Viitahoiva Oy:ssä, mutta mistä huomaa, että kyseessä on Yhteiskunnallinen yritys? Siitä on kertomassa toimitusjohtaja Satu Väisänen. Mukana keskustelussa Anja Härkönen Xamkista. Tekstivas...

21 Feb 202317min

Polku Yhteiskunnalliseksi yritykseksi

Polku Yhteiskunnalliseksi yritykseksi

Millaista oli aikanaan hakea Yhteiskunnallisen Yrityksen merkkiä? Tästä kertoo podcastissa Päivi Parikka, toiminnanjohtaja Kouvolan Palvelukoti ry:stä. Mukana keskustelussa Anja Härkönen Xamkista. T...

21 Feb 202317min

Mitä tapahtuu (tai voisi tapahtua) henkilöstökyselyjen välissä?

Mitä tapahtuu (tai voisi tapahtua) henkilöstökyselyjen välissä?

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Andy Lundström, perustaja, Humbol (www.humbol.app). Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Perintei...

21 Feb 202333min

Viestin tulkinnan haasteet digitaalisessa vuorovaikutuksessa

Viestin tulkinnan haasteet digitaalisessa vuorovaikutuksessa

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Eeli Saarinen, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun CCR-yksikön kehityspäällikkö. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkil...

20 Feb 202339min

Miten luodaan flow-tilalle ja viisaalle työlle edellytyksiä?

Miten luodaan flow-tilalle ja viisaalle työlle edellytyksiä?

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Jussi Venäläinen (www.jussivenalainen.fi), flow-tilan ja viisaan työn asiantuntija ja puhuja. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt H...

9 Feb 202334min

Oman kalenterin ja hyvinvoinnin johtaminen on tärkeää johtajillekin

Oman kalenterin ja hyvinvoinnin johtaminen on tärkeää johtajillekin

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Kalle Honkanen, kotkalainen yrittäjä (parempiote.com ja rifti.fi) ja valmentaja. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkil...

7 Feb 202337min

Huikea skene -podcastin 6. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 6. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Kuudennessa jaksossa keskustellaan kokemuksista osuuskunnan kautta työllistymisestä ja työllistämisestä. Kuinka osuuskunnat ja kehitysvammaisten ihmisten työllistyminen käytännössä yhdistyvät? Aiheest...

16 Jan 202319min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
utbytte
rss-sunn-okonomi
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
pengesnakk
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
rss-politisk-preik
rss-markedspuls-2