Ihminen tavattavissa, osa 105: Riippuvuudesta toipuminen

Ihminen tavattavissa, osa 105: Riippuvuudesta toipuminen

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelijamme ja läheisten klinikan läheishoitaja Mira Oikarainen keskustelee podcastissamme riippuvuudesta toipuneen Malla Salosen kanssa toipumisen mahdollisuudesta.
Toipumisen kirjassa on monta lukua ja toipuminen on elämän pituinen tarina. Mallan mielestä toipuminen on mukavaa ja palkitsevaa. Palkitsevaa on erityisesti se, että elämän valintojen ja päätösten tekijä tai toimintaa ohjaava tekijä ei ole toipumisen käynnistyttyä enää riippuvuus joka tarkoittaa, että toimintaa ja elämää määrittelee se mistä miten ja milloin on mahdollista saada seuraavan kerran päihteitä ja päihtymys, vaan elämä ohjautuukin omasta itsestä ja omista valinnoista.
Omien tunteidemme käsittely ja kohtaaminen on elämämme suurimpia haasteita. Voimme hakea helposti tunteiden aiheuttamaan kipuun lääkettä huumeista, viinasta, seksistä, työstä, urheilusta riippuvuuteen saakka. Paradoksaalisesti riippuvuus aiheuttaa lisää sellaisia kipeitä tunteita esimerkiksi häpeää, syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, joita tahtoo lääkitä taas uudelleen riippuvuuksilla.
Ja toipuminen. Mira valottaa omassa puheessaan myös sitä, kuinka toipumisestakin voi tulla riippuvaiseksi. Tärkeintä on uskaltaa voida hyvin, valita vapaus ja elämä.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(148)

Ihminen tavattavissa, osa 152: Itsensä ja oman sisäisen totuuden ohittaminen

Ihminen tavattavissa, osa 152: Itsensä ja oman sisäisen totuuden ohittaminen

Ihminen tavattavissa -terapiaharjoittelija Christa Porander ja Päivi Vanhatalo istuvat alas teeman äärelle, joka on molemmille tuttu: itsensä ohittaminen. Puhe liikkuu pienistä arjen valinnoista aina ...

2 Okt 44min

Ihminen tavattavissa, osa 151: Elämän etuoikeus tulla omaksi itsekseen

Ihminen tavattavissa, osa 151: Elämän etuoikeus tulla omaksi itsekseen

Ihminen tavattavissa -terapeutti ja -kouluttaja Maria Drockila ja Iris Miettinen kohtaavat ensimmäistä kertaa terapiasuhteen ulkopuolella, terapiasuhteen päättymisen jälkeen.He keskustelevat siitä, mi...

21 Sep 45min

Ihminen tavattavissa, osa 150: Riittämättömyys, läheisriippuvuus, näkyväksi tuleminen

Ihminen tavattavissa, osa 150: Riittämättömyys, läheisriippuvuus, näkyväksi tuleminen

Ihminen tavattavissa -terapeutti Anne Volmari kertoo Mathias Hellstenille matkastaan, joka alkoi löydöstä: lähes 50-vuotiaana hän tunnisti itsessään läheisriippuvuuden. Hän kuvaa, miten parisuhde alko...

4 Sep 46min

Ihminen tavattavissa, osa 149: Sisäinen matka takaisin itseen

Ihminen tavattavissa, osa 149: Sisäinen matka takaisin itseen

Ihminen tavattavissa -terapeutit Veli-Matti Anttila ja Mira Oikarinen pohtivat yhdessä, mitä sisäinen matka oikein tarkoittaa. Puheessa liikutaan kohti kokemusta siitä, että kaikki etsitty on jo itses...

21 Aug 49min

Ihminen tavattavissa, osa 148: Kun vahvuus peitti rikkinäisyyden

Ihminen tavattavissa, osa 148: Kun vahvuus peitti rikkinäisyyden

Mia ja Krista jakavat kokemuksiaan matkasta hauraudesta kohti eheyttä. He avaavat, miten se mitä on pitänyt vahvuutena, onkin usein ollut tapa peittää omaa rikkinäisyyttä. Automaattiset selviytymiskei...

9 Jul 47min

Ihminen tavattavissa, osa 147: Merkityksellisyys ja kuolema osana elämää

Ihminen tavattavissa, osa 147: Merkityksellisyys ja kuolema osana elämää

Miia Merikallio keskustelee syöpälääkäri Päivi Hietasen ja sairaanhoitaja Marjaana Väänäsen kanssa merkityksellisyyden kokemuksista elämässä ja kuolemasta osana sitä. He pohtivat sitä mistä merkitykse...

25 Jun 36min

Ihminen tavattavissa, osa 146: Miten tulla mieheksi äidin poikana

Ihminen tavattavissa, osa 146: Miten tulla mieheksi äidin poikana

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Jani Liljeqvist ja koulutusjohtajamme Mathias Hellsten käyvät avoimen keskustelun miehisyyden kokemisesta ja kehokuvasta. Molemmat jakavat henkilökohtaisi...

9 Jun 59min

Ihminen tavattavissa, osa 145: Mitä miehen tulisi ymmärtää naisesta

Ihminen tavattavissa, osa 145: Mitä miehen tulisi ymmärtää naisesta

Nanna Lehtiniemi ja Sanna Suokko puhuvat siitä, mitä miehen olisi hyvä ymmärtää naisesta – sekä naisista yleisesti että omasta kumppanistaan. He pohtivat, miten naisen syklinen luonne ja feminiinisyys...

29 Mai 58min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
rss-kunsten-a-leve
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
rss-strid
rss-bisarr-historie
foreldreradet
treningspodden
rss-orjasater
jakt-og-fiskepodden
fryktlos
mikkels-paskenotter
sinnsyn
gravid-uke-for-uke
hr-podden-2
hverdagspsyken
takk-og-lov-med-anine-kierulf
rss-impressions-2
level-up-med-anniken-binz
dopet