Jakso 17: Kohti keskuspankkikapitalismia (feat. Jussi Ahokas)

Jakso 17: Kohti keskuspankkikapitalismia (feat. Jussi Ahokas)

Finanssi- ja eurokriisi kasvattivat keskuspankkien roolia maailmantalouden vakauttajina ja talouskasvun takaajina. Pelastaakseen globaalit rahoitusmarkkinat Yhdysvaltain keskuspankki Fed lapioi finanssikriisin aikana likviditeettiä niin amerikkalaiseen kuin eurooppalaiseenkin pankkijärjestelmään. Euroopassa vasta EKP:n piakkoin syrjään siirtyvän pääjohtajan Mario Draghin lupaus tehdä "kaikki tarvittava" euroalueen pelastamiseksi rauhoitti rahoitusmarkkinat ja samalla eurokriisin akuuteimman vaiheen. Keskuspankkien asema talouden tukipilarina on ollut elimellinen myös kriisien hellitettyä, mistä kertovat muun muassa massiiviset määrällisen elvyttämisen ohjelmat samoin kuin muut epätavalliset rahapoliittiset manööverit. Keskuspankit ovat joutuneet kannattelemaan maailmantaloutta, kun poliitikot ovat vannoneet talouskasvua hidastavan talouskuripolitiikan nimiin. Miten tällaiseen tilanteeseen on tultu, ja mitä keskuspankkien roolin kasvu kertoo kapitalistisen talousjärjestelmän muodonmuutoksesta? Olemmeko siirtymässä kohti keskuspankkikapitalismia, jossa markkinat ja talouskasvu ovat entistä riippuvaisempia aktiivisista, jatkuvasti epätavallisiin keinoihin turvautuvista keskuspankeista ja jossa ei ole enää paluuta normaaliin, sääntöjen sanelemaan teknokraattiseen rahapolitiikkaan? Poliittinen talous -podcastin vieraana on Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas. Ahokas keskustelee Timo Harjuniemen ja Lauri Holapan kanssa keskuspankkien muuttuvasta roolista kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Miksi finanssikriisi sysäsi meidät kohti keskuspankkikapitalismia? Mitä keskuspankkien ja rahapolitiikan korostuminen kertoo hallitsevasta talouspoliittisesta ajattelusta? Mitä tapahtuu, jos ruuti keskuspankkien tykeissä kostuu? Pakottaako rahapolitiikan tehon mahdollinen ehtyminen poliitikkoja kohti entistä aktiivisempaa investointipolitiikkaa? Keskustelun taustana toimii Jussi Ahokkaan Politiikasta.fi-sivustolle kirjoittama artikkeli "Kapitalismin muodot ja institutionaalinen muutos - kohti keskuspankkikapitalismia". https://politiikasta.fi/kapitalismin-muodot-ja-institutionaalinen-muutos-kohti-keskuspankkikapitalismia/ Jussi Ahokas Twitterissä: https://twitter.com/ahokasjaj

Episoder(70)

Jakso 30: USA-jälkilöylyt - Ei leipää, vain sirkushuveja (feat. Antti Ronkainen)

Jakso 30: USA-jälkilöylyt - Ei leipää, vain sirkushuveja (feat. Antti Ronkainen)

Poliittinen talous -podcastissa kypsytellään Yhdysvaltain vaalitulosta. Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen keskustelee Lauri Holapan ja Timo Harjuniemen kanssa muun muassa siitä, miksi gallu...

14 Nov 20201h 30min

Jakso 29: Demokratia Amerikassa

Jakso 29: Demokratia Amerikassa

Poliittinen talous -podcastin suuressa vaalijaksossa vietetään demokratian riemujuhlaa ja hekumoidaan Yhdysvaltain tulevilla vaaleilla. Timo Harjuniemi ja Lauri Holappa murskaavat numeroita, puntaroiv...

29 Okt 20201h 3min

Jakso 28: Dollarihegemonia (feat. Jussi Ahokas)

Jakso 28: Dollarihegemonia (feat. Jussi Ahokas)

Yhdysvaltain dollari on globaalin talousjärjestelmän tärkein valuutta. Mutta mihin perustuu dollarin asema globaalina "reservivaluuttana", ja mitä se oikein tarkoittaa? Millä tavoin dollarihegemonia l...

22 Sep 20201h 9min

Jakso 27: Politisoitunut tiede (feat. Johanna Vuorelma)

Jakso 27: Politisoitunut tiede (feat. Johanna Vuorelma)

Moni poliitikko vannoo tietoperustaisen päätöksenteon nimiin, kunnes tiedekonsensus on poikkiteloin omien poliittis-ideologisten tavoitteiden kanssa. Tiede- ja faktapohjainen argumentointi on keskeine...

4 Sep 20201h 4min

Jakso 26: Kertomus luottomarkkinoiden vallasta

Jakso 26: Kertomus luottomarkkinoiden vallasta

Poliittinen talous -podcastissa syvennytään tällä kertaa kysymykseen luottomarkkinoiden vallasta. Keskustelun pohjana toimii Lauri Holapan tuore väitöskirja "The Bond-Market-Power Fallacy". Siinä Hola...

15 Jun 20201h 8min

Jakso 25: Talouspoliittiset ideat koronakriisissä ja euroalueen tulevaisuus (feat. Anni Marttinen)

Jakso 25: Talouspoliittiset ideat koronakriisissä ja euroalueen tulevaisuus (feat. Anni Marttinen)

Eurooppalainen talouspolitiikan integraatio etenee koronakriisin aikana, mistä kertoo esimerkiksi EU-komission ehdotus uudeksi elpymisrahastostoksi. Poliitikot ovat kuitenkin haluttomia käymään avoint...

28 Mai 202059min

Jakso 24: Koronavirus, kapitalismi ja yhteiskunnalliset murrokset (feat. Marko Ampuja)

Jakso 24: Koronavirus, kapitalismi ja yhteiskunnalliset murrokset (feat. Marko Ampuja)

Polittinen talous -podcastin koronajakson vieraana on akatemiatutkija Marko Ampuja Tampereen yliopistosta. Ampuja keskustelee Zoomin välityksellä Timo Harjuniemen kanssa muun muassa siitä, miten koron...

11 Apr 20201h 50min

Jakso 23: Biden, Sanders ja vasemmiston tulevaisuus

Jakso 23: Biden, Sanders ja vasemmiston tulevaisuus

Poliittinen talous -podcastissa pureudutaan Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokaskisaan. Entinen varapresidentti Joe Biden jyräsi "supertiistaina" useissa osavaltioissa ja nousi näin dem...

8 Mar 20201h 9min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
stopp-verden
popradet
nokon-ma-ga
rss-gukild-johaug
fotballpodden-2
lydartikler-fra-aftenposten
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
aftenbla-bla
hanna-de-heldige
rss-ness
rss-espen-lee-usensurert
rss-dannet-uten-piano
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
e24-podden
frokostshowet-pa-p5