Maanantain kooste: Jättiläiskurpitsa!

Maanantain kooste: Jättiläiskurpitsa!

Minnan kanssa studiossa kuultiin tänään Mikko Suursalmi, joka oli juuri saapunut Ibizan-lomalta. Matkalta tarttuikin mukaan tarinoita jaettavaksi, matkasta ei selvitty ilman lentokenttäsotkuja. Minna tunnusti olevansa sunnuntaiajelija, ja suurimman kurpitsan tittelistä on jälleen käyty kisaa. Minna ja Mikko saivat puhelimen päähän viimeistä työpäiväänsä viettävän uutisankkuri Keijo Leppäsen, joka kertoi tunnelmistaan ennen eläkkeelle jääntiä. Miltä hänen tulevaisuutensa tulee näyttämään, kuulet sen Iltapaloista!

Episoder(1196)

Tapahtui tänään: 20.12.2024

Tapahtui tänään: 20.12.2024

Tällä historiallisella päivämäärällä Suomen eduskunta kokoontui viimeistä kertaa Heimolan talossa, talousministeriö antoi joukon määräyksiä energian säästämiseksi ja Portugali palautti Macaon Kiinalle.

20 Des 20244min

Perjantain kooste: Torttua huuleen!

Perjantain kooste: Torttua huuleen!

Minna ja Kimmo saivat seurakseen herkkujen houkuttelemana Markuksen, ja studiossa maisteltiinkin joulutorttuja mitä erilaisimmilla täytteillä! Mitä jouluna saa tehdä ja mitä ei? Saako esimerkiksi aattona mennä baariin? Milloin on oikea hetki tehdä jouluostokset?

20 Des 202424min

Tapahtui tänään: 19.12.

Tapahtui tänään: 19.12.

Tällä päivämäärällä julkaistiin Charles Dickensenin Joulutarina, vuonna 1940 Suomessa valittiin uusi presidentti ja Titanic-elokuva oli ensi-illassa Yhdysvalloissa.

19 Des 20245min

Välipala: Tom Cruisen kakut!

Välipala: Tom Cruisen kakut!

Studiosta löytyy Suomen oma Tom Cruise, sillä Minnalla ja Tomilla on varsin samankaltainen jouluperinne. Kimmo on puolestaan pudonnut pois erään henkilön jouluperinneringistä.

19 Des 20247min

Torstain kooste: Julkkisesti tunnettu!

Torstain kooste: Julkkisesti tunnettu!

Tom Cruisea muistuttava henkilö sekä hänen juontajakollegansa keskustelevat tänään NHL:n kauppaamiskulttuurista, julk(k)isesti tunnettujen henkilöiden pituuksista sekä yllättävän vähälle huomiolle jääneestä uutisesta. Lisäksi pohditaan, pitäisikö perinteistä joulupöytää uudistaa jollain lailla?

19 Des 202427min

Tapahtui tänään: 18.12.

Tapahtui tänään: 18.12.

Tällä historiallisella päivämäärällä italilalainen viulujen ja muiden jousisoittimien rakentaja Antonio Stradivari menehtyi, Pähkinänsärkijä-baletti sai ensiesityksensä, laulujoutsen valittiin Suomen kansallislinnuksi ja Keke Rosberg valittiin Suomen parhaaksi urheilijaksi.

18 Des 20246min

Keskiviikon kooste: Rakastu Niiloon - Sähkö Niiloon!

Keskiviikon kooste: Rakastu Niiloon - Sähkö Niiloon!

Kimmo is back! Minna tunnustautuu sammuttelijaksi ja Kimmo ei halua päästää joulun ihmettä menemään. Minne suomalaiset suuntaavat jouluksi, minkälaisilla uusilla sanoilla sanatietokantaa on päivitetty ja mitä sä olet mieltä julkisista tunnustuksista sekä onnitteluista?

18 Des 202426min

Tapahtui tänään: 17.12.

Tapahtui tänään: 17.12.

Tällä päivämäärällä on tehty historiaa usealla eri tavalla, sillä päivämäärällä ensimmäinen Vogue-lehti julkaistiin, Brightin veljesten lentokoneen ensilento suoritettiin ja Simpsonit näkivät päivänvalon.

17 Des 20245min

Populært innen Humor

rss-spartsklubben
papaya
enkel-servering
harm-og-hegseth
topp-3-med-wold-og-fladseth
storefri-med-mikkel-og-herman
tusvik-tnne
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
misjonen-med-antonsen-og-golden
tore-og-haralds-podkast
verdens-verste
wolfgang-wee-uncut
rss-snorre-med-gaute
hanna-de-heldige
rss-det-alle-snakker-om-med-siri-og-kim
gutta-backer
frokostshowet-pa-p5
ma-pa-behandling-med-morten-ramm
er-det-sant
langkjring-med-geir-schau