#30. Miksi Helsinki on alelaarissa, Kim Lindström?
Karon Grilli4 Sep 2024

#30. Miksi Helsinki on alelaarissa, Kim Lindström?

Helsingin pörssissä on halpaa. Tähän lopputulokseen sijoittaja Kim Lindström tulee tarkastellessaan Helsingin pörssin yhtiöiden yhteenlastettua markkina-arvoa suhteessa Suomen bruttokansantuotteeseen. Tämän Buffett-indikaattoriksi kutsutun tunnusluvun kuuluisin käyttäjä on toinen sijoittajalegenda Warren Buffett, joka tarkastelee sen avulla Yhdysvaltain markkinoita. ”Tällä hetkellä on ihan selvästi nähtävissä, että olemme trendin alapuolella – aivan niin kuin olimme vuonna 2008 finanssikriisin aikaan ja 2011, jolloin oli eurokriisi”, Kim Lindström sanoo. Lindström kertoo ostaneensa viime aikoina muun muassa Tietoevryä, Valmetia ja Tokmannia. "Nokian Renkaita olemme ostaneet jo pitkään siinä uskossa, että se on kärsivällisen sijoittajan jokeri. Kaikenlaista muutakin”, Kim Lindström lisää. ”Olennaisempaa kuin se, mitä olemme ostaneet, on se, mihin hintaan olemme ostaneet. Voimme tarttua osakkeisiin laajallakin rintamalla, jos näemme, että osake on aliarvostettu.” Grillin Marinadi-osiossa S-Pankin osakesijoituksista vastaavan johtajan Seppo Kurki-Suonion kanssa käsitellään Euroopan taloustilannetta. Euroopan talouden nousua on odotettu ja odotettu – ja odottaa on saatu. Kurki-Suonio listaa kolme syytä Euroopan vaisuuteen. Kurki-Suonio on kuitenkin optimistinen Euroopan piristymisen suhteen. Siihen hän on varautunut muun muassa lisäämällä luksusyhtiöiden painoa hoitamassaan S-Pankki Eurooppa Osake -rahastossa. Marinadi yhteistyössä S-Pankki

Episoder(100)

Minigrilli: Kryptopresidentti Donald Trumpin miljardibisnes

Minigrilli: Kryptopresidentti Donald Trumpin miljardibisnes

Virkaansa astumisen kynnyksellä Donald Trump laski liikkeelle nimeään ja vaimonsa nimeä kantavat meemikolikot. Ne villitsivät markkinat mutta olivat myös konkreettinen merkki siitä, että nyt Valkoise...

16 Okt 202514min

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

Herantis Pharmalla saattaa olla käsissään molekyyli, joka hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä tai jopa pysäyttää sen. Se olisi mullistavaa, sillä tällä hetkellä markkinoilla olevat Parkinsonin taud...

15 Okt 20251h 5min

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

”Jos stablecoinien markkina kasvaa merkittävästi, niistä voi muodostua merkittäväkin rahoitusvakausriski", Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo Karon Grillissä.Suomen Pankki on suhtautunut skeptis...

8 Okt 20251h 4min

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Voiko oikeistohallitus myydä valtion omistuksia kavereilleen ylihintaan? Postin listautumismyynnin tapauksessa kavereita ovat kaikki suomalaiset, joilla on mahdollisuus ostaa pala Postia.Kirjeiden ja ...

1 Okt 202550min

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

Grillinpitäjän salkkuun ilmestyi heinä-syyskuun jaksolla kolme kokonaan uutta yhtiötä, minkä lisäksi muutaman vanhan omistuksen täydentäminen jatkui – niistä huolestuttavimpana pään lyöminen halpoihin...

1 Okt 202530min

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityva...

24 Sep 20251h 15min

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

Grillattavana Euroopan tunnetuimpiin kasvuyhtiösijoittajiin kuuluvan Baillie Giffordin partneri ja listaamattomien markkinoiden tiimin johtaja Peter Singlehurst. Grillaus on englanniksi mutta haastatt...

17 Sep 202553min

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

Osakesijoitukset listaamattomiin yhtiöihin ovat antaneet 2000-luvulla keskimäärin kaksinumeroisia vuosituottoja. Private Equity on päihittänyt suurten pörssi-indeksien kehityksen.Listaamattomiin yhtiö...

10 Sep 20251h 16min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
utbytte
rss-sunn-okonomi
finansredaksjonen
morgenkaffen-med-finansavisen
lederpodden
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
arcticpodden