Näin AI muuttaa yritysten rakenteita. Vieraana Ari Heljakka, Root Signals

Näin AI muuttaa yritysten rakenteita. Vieraana Ari Heljakka, Root Signals

Tekoälystä puhuttaessa korostuu usein henkilökohtaista tuottavuutta parantavat AI-työkalut, kuten ChatGPT, CoPilot ja lukuisat muut AI-sovellukset. Vähemmälle huomiolle jää ehkä lopulta tärkeämpi, yrityksissä syvemmällä oleva, prosesseja kehittävä ja automatisoiva, ja rakenteita muuttava AI.

Meistä voi tuntua, että AI:sta on puhuttu jo pitkään, mutta tosiasiassa murroksen alkamisesta on vasta alle kaksi vuotta kun ChatGPT julkaistiin. Kaksi kuukautta myöhemmin se oli saavuttanut parin sadan miljoonan aktiivisen käyttäjän rajan, nopeammin kuin mikään muu koskaan aikaisemmin.

Sen jälkeen ChatGPT ja muu generatiivinen tekoäly ovat ottaneet ottaneet hämmästyttäviä kehitysaskelia tekstin, puheen, kuvan ja videon saralla, kuten olemme kaikki voineet mediasta havaita. Se mikä oli totta AI:n kyvyn rajoita keväällä, ei enää päde syksyllä.

AI muuttaa yritysten peliä nyt nopeammin kuin osaamme edes kuvitella. Suurimmat mahdollisuudet tulevat juuri prosessien automatisoinnissa, ja mahdollistaapa AI myös niiden suunnittelun, jopa toteutuksen. Eikä muutos jää yritysten sisälle, vaan tulee liikuttamaan organisaatioiden, jopa toimialojen rajoja.

Mikä on mahdollista? Ja miten mahdollisuuksien hyödyntämiseen yrityksissä oikeasti tarvitaan? Toisin sanoen, miten yrityksenne selviää murroksesta voittajana?

Aiheesta podcastissa on keskustelemassa AI-tohtori ja Root Signals.ai:n perustaja Ari Heljakka. Ari on tutkinut yleistä tekoälyä (AGI) jo vuodesta 2005. Aikanaan rahoitusta ei sen jatkotutkimukselle enää irronnut, joten Ari lähti perustamaan Dreambrokeria, verkkovideotyökalua, josta kehittyi yksi Suomen menestyksekkäimpien SaaS-yritysten joukkoon noussut tähti. Siitä irtauduttuaan Ari jatkoi generatiivisen tekoälyn tutkimusta ja väitteli tohtoriksi 2021. Nyt vuorossa on Root Signals, työkalu AI:n laadunvalvontaan, sillä Arin mukaan juuri sen ratkaiseminen on yritysten murroksessa avainasemassa. Ilman toimivaa ja automaattista AI:n tuottaman materiaalin laadunvalvontaa prosesseja ei voida automatisoida.


Keskustelua vetää tuttuun tapaan Loyalisticin perustaja ja SaaS Finlandin vetäjä, kasvuvalmentaja Antti Pietilä.


Katso tai kuuntele episodi suosituissa podcast-alustoissa kuten Spotify, YouTube ja Apple Podcasts hakemalla kanavaa nimellä ‘Loyalistic’.


Episodin blogijuttu: https://blog.loyalistic.com/fi/nain-ai-muuttaa-yritysten-rakenteita-vieraana-ari-heljakka-root-signals


Seuraa


Ari Heljakka

https://www.linkedin.com/in/ari-heljakka/


Root Signals

https://www.rootsignals.ai/


Antti Pietilä

https://www.linkedin.com/in/anttipietila/


Loyalistic (markkinoinnin automaatio B2B-yrityksille)

https://loyalistic.com/fi/


Loyalistic Studio (episodi on nauhoitettu Loyalisticin studiolla)

https://loyalistic.com/fi/studio/


SaaS Finland (osa Software Finlandia)

https://www.saasfinland.com/

Episoder(158)

Paljon markkinointia, mutta vähän myyntiä? (Antti Pietilä & Peter Sandeen)

Paljon markkinointia, mutta vähän myyntiä? (Antti Pietilä & Peter Sandeen)

Vaikka yritys tekisi paljon markkinointia, voi myynti silti olla vähäistä. Mistä tämä voi johtua? Tässä podcastissa oman arvionsa antavat Loyalisticin Antti Pietilä sekä hänen vieraansa, markkinointikonsultti Peter Sandeen, jotka löytävät kaksi pääsyytä B2B-yritysten markkinoinnin epäonnistumiselle. Tsekkaa myös Loyalisticin ja Peter Sandeenin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://www.petersandeen.com/articles/ Testaa myös, ovatko yrityksesi markkinoinnissa kerrotut asiat tehokkaita vai eivät: https://www.petersandeen.com/value/

12 Nov 20187min

Mitä verkkosivujen uusimisessa pitää ottaa huomioon? (Antti Pietilä ja Jani Hiltunen)

Mitä verkkosivujen uusimisessa pitää ottaa huomioon? (Antti Pietilä ja Jani Hiltunen)

Verkkosivujen uusiminen on monelle B2B-yritykselle mittava projekti ja investointi. Jotta sivuihin investoitu panostus saataisiin myös liiketaloudellisena hyötynä takaisin, mitä kaikkea niiden uusimisessa pitäisi ottaa huomioon? Loyalisticin Antti Pietilä ja LiquidBloxin Jani Hiltunen ovat laatineet avuksesi muistilistan, jonka neuvot huomioimalla uusista verkkosivuistasi tulee mahdollisimman onnistuneet. Tutustu myös Loyalisticin ja LiquidBloxin blogeihin: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://webdesigntips.io/FI/4/

8 Nov 201814min

Mitä tehokkaan kotisivun yläosasta löytyy? (Antti Pietilä ja Jani Hiltunen)

Mitä tehokkaan kotisivun yläosasta löytyy? (Antti Pietilä ja Jani Hiltunen)

Yrityksen kotisivun yläosa eli above the fold on tärkeä paikka, sillä se on ensimmäinen näkymä, jonka vierailija yrityksen verkkosivuilla näkee vaikuttaen vierailijan mielikuvaan koko yrityksen kiinnostavuudesta. Jotta yläosa olisi konversionäkökulmasta mahdollisimman tehokas, mitä asioita sieltä pitäisi löytyä? Tässä podcastissa asiaa valaisevat B2B-yrityksen kantilta Loyalisticin Antti Pietilä sekä LiquidBloxin Jani Hiltunen. Tutustu myös Loyalisticin ja LiquidBloxin blogeihin: https://blog.loyalistic.com/fi/ http://webdesigntips.io/FI/4/

5 Nov 201810min

Mitä jokaisen B2B-yrityksen verkkosivuilta on löydyttävä? (Antti Pietilä ja Jani Hiltunen)

Mitä jokaisen B2B-yrityksen verkkosivuilta on löydyttävä? (Antti Pietilä ja Jani Hiltunen)

Jokainen B2B-yrityksen verkkosivuilla vieraileva maksaa yritykselle rahaa, joten jokaisesta, joka sivuille tulee, tulisi pyrkiä ottamaan irti kaikki mahdollinen. Mitä kaikkea verkkosivuille sitten tulisi laittaa ja mihin kohtaan, jotta vieras saataisiin muunnettua jossain vaiheessa maksavaksi asiakkaaksi? Loyalisticin Antti Pietilä ja LiquidBloxin Jani Hiltunen antavat tässä podcastissa seikkaperäiset ohjeet tuloksellisten B2B-yrityksen verkkosivujen suunnitteluun. Tsekkaa myös Loyalisticin ja LiquidBloxin blogit https://blog.loyalistic.com/fi/ https://liquidblox.com/FI

31 Okt 201814min

Miten webbisivut laaditaan helpottamaan myyntiä? (Antti Pietilä & Jani Hiltunen)

Miten webbisivut laaditaan helpottamaan myyntiä? (Antti Pietilä & Jani Hiltunen)

Yrityksen omat verkkosivut ovat B2B-yrityksille yleensä tärkeä myyntikanava. Loyalisticin Antti Pietilä ja LiquidBloxin Jani Hiltunen miettivät tässä podcastissa niitä keinoja, joilla verkkosivujen sisällöstä rakennetaan sellainen, että sivut helpottavat yrityksen tuotteiden tai palveluiden myyntiä mahdollisimman paljon. Tsekkaa myös Loyalisticin ja LiquidBloxin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi http://webdesigntips.io/FI/4/

9 Okt 201811min

Miksi webbisivuilta ei tule liidejä? (Antti Pietilä & Jani Hiltunen)

Miksi webbisivuilta ei tule liidejä? (Antti Pietilä & Jani Hiltunen)

Yritys on voinut laatia omasta mielestään hienot webbisivut, mutta asiakkaita ei vain kuulu. Missä vika? Loyalisticin Antti Pietilä ja LiquidBloxin Jani Hiltunen keskustelevat podcastissa viidestä B2B-yrityksen tyypillisesti tekemästä virheestä yrityksen webbisivujen suunnittelussa liidien hankinnan näkökulmasta ja antavat niihin korjausehdotuksensa. Tsekkaa myös Loyalisticin ja LiquidBloxin blogit: https://blog.loyalistic.com/fi/ https://webdesigntips.io/FI/4/

22 Aug 20187min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
finansredaksjonen
pengepodden-2
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
rss-sunn-okonomi
pengesnakk
stormkast-med-valebrokk-stordalen
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge
lederpodden
okonomiamatorene
rss-investering-gjort-enkelt
rss-fa-makro
rss-markedspuls-2