Mitä on kiertotalous ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?

Mitä on kiertotalous ja miksi siitä puhutaan yhä enemmän?

Kiertotalous on kokonaisvaltainen ajattelumaailman muutos. Tarkoituksena on, että uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö vähenisi, kaikkea pystyttäisiin kierrättämään enemmän ja jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Tavaroita ja palveluita mietittäisiin jo alusta lähtien niin, että materiaalien valinnoissa ja suunnittelussa otettaisiin huomioon mahdollisimman pitkä käyttöikä ja kierrättämisen mahdollisuus. Tavoitteena on myös, että tuotteiden sijasta käytettäisiin yhä enemmän palveluita, eikä kaikkea tarvitse omistaa itse. Tänään asiaa muun muassa tästä, viikon tärkeimpien EU-aiheiden lisäksi.

Episoder(155)

Miksi eduskuntavaalit ovat myös tärkeät EU-vaalit?

Miksi eduskuntavaalit ovat myös tärkeät EU-vaalit?

Miksi eduskuntavaalit ovat myös mitä suurimmassa määrin EU-vaalit? Ketkä päättävät ja miten Suomen EU-politiikan linjoista, ja miten Suomen edunvalvonta toimii Brysselissä – vai toimiiko?

17 Jan 202321min

Miltä näyttää EU:n vuosi 2023?

Miltä näyttää EU:n vuosi 2023?

Brysselissä on palattu arkeen lomien jälkeen. Parlamentti valmistelee ensi viikon täysistuntoa ja komissaarit vierailevat puheenjohtajamaa Ruotsissa. Energia ja Ukraina hallitsevat agendaa, mutta mitä...

10 Jan 202322min

Vakava korruptiotapaus ravisuttelee EU-parlamenttia

Vakava korruptiotapaus ravisuttelee EU-parlamenttia

Vakava korruptiotapaus ravisuttelee Euroopan parlamenttia ja Unkari viivytti tärkeää tukipakettia Ukrainalle. Onko kyse vain muutamasta mädästä omenasta ja hankalasta jäsenmaasta? Mutta mitä tämä teke...

13 Des 202222min

Uhkaako kauppasota EU:n ja Yhdysvaltojen välillä?

Uhkaako kauppasota EU:n ja Yhdysvaltojen välillä?

Kauppapolitiikka niin sanottua kovaa EU-politiikkaa, joka on EU:n toimivallassa ja hyvä näin. Varsinkin pienille jäsenmaille kuten Suomelle tästä on merkittävää etua päästä eturiviin maailmanmarkkinoi...

6 Des 202223min

Mitä sinä tiedät EU:n budjetin ja vallan käytöstä?

Mitä sinä tiedät EU:n budjetin ja vallan käytöstä?

EU pääsi viime viikolla sopuun ensi vuoden budjetista ja parlamentti antaa sille siunauksen tällä viikolla Strasbourgissa. Parlamentti saa lisärahoitusta uuteen pääosastoon ja virkamiehet palkankorotu...

22 Nov 202222min

EU:n ennallistamistavoitteet - mikä meni vikaan ennakkovaikuttamisessa, Suomi?

EU:n ennallistamistavoitteet - mikä meni vikaan ennakkovaikuttamisessa, Suomi?

Unionin ennalistamistavoitteet puhuttavat nyt, komission annettua esityksenä, myös Suomessa vahvoilla argumenteilla puolesta ja vastaan. On totta, että metsäpolitiikka ei kuulu EU:lle, mutta ympäristö...

8 Nov 202223min

Mikä moderni rahateoria ja miksi se puhuttaa?

Mikä moderni rahateoria ja miksi se puhuttaa?

Kiteytettynä modernin rahateorian idea on, että valtio jolla on oma valuutta ja keskuspankki voi lähes huoletta velkaantua keskuspankin myöntämillä lainoilla. Käytännössä siis valtio painaa rahaa ilma...

25 Okt 202224min

EU:n Kiina-politiikan raaka todellisuus

EU:n Kiina-politiikan raaka todellisuus

Maailmantalouden tuotannon riippuvuus Kiinasta on kiistaton ja EU:n vastine tällä hetkellä heikko. Kiina tarvitsee kuitenkin myös muuta maailmaa ja ydinsodalla uhkailevasta Putinista alkaa tulla sille...

18 Okt 202222min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
i-retten
stopp-verden
popradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-gukild-johaug
fotballpodden-2
det-store-bildet
dine-penger-pengeradet
nokon-ma-ga
rss-ness
hanna-de-heldige
aftenbla-bla
frokostshowet-pa-p5
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden