Kieltääkö EU navettojen laajentamisen?

Kieltääkö EU navettojen laajentamisen?

Brasiliassa Amazonin sademetsän alueella tuhottiin pelkästään tämän vuoden maaliskuussa yli 350 neliökilometriä metsää. Tahti on hurja, ja mikäli EU haluaa saattaa loppuun tavarakaupan tullit poistavan Mercosur-kauppasopimuksen Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn kanssa, on asiaan järkevä vaikuttaa sopimusta neuvoteltaessa. Tähän liittyvän EU-asetuksen myötä EU-alueella ei saa pian enää myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa. Asetuksen niin sanottu huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole heikentänyt metsien tilaa joulukuun 2020 jälkeen. Asetus, jonka tarkoitus on hillitä globaalia metsäkatoa, vaatii vielä jäsenmaiden hyväksynnän. Ongelmaksi on muodostunut tämän niin kutsutun metsäkatoasetuksen muotoilu ja lisäykset, joita tulkitaan nyt Suomessa tapamme mukaisesti kuin piru raamattua. Nauta- tai lypsykarjanavettojen rakentamisen osalta on epäselvää, tulkitaanko niitä metsäkatoa aiheuttaviksi. Tiukasti noudatettuna asetus voi estää naudanlihan toimittamisen markkinoille. Maa- ja metsätalousministeriö on jo suositellut, ettei uusin navettainvestointeihin kannata lähteä. Tämän voidaan sanoa suoraan olevan ylitulkintaa. Sääntelyn pääkohteena on tuonti EU:n ulkopuolisista maista, mutta vaikka asetus koskee myös EU:n omaa tuotantoa, kannattaa ensin odottaa tulkintaohjetta komissiolta ja senkin jälkeen järjen käyttö on sallittua. Miten tällainen tilanne pääsee syntymään ja miksi EU-lainsäädäntöön jää tulkinnanvaraa?

Episoder(160)

Miksi EU-uutisointi on niin vaikea laji?

Miksi EU-uutisointi on niin vaikea laji?

Usein näkee uutisia, joissa mainitaan EU:n päättäneen jotain, vaikka asia on vasta alkutaipaleella tai vaatii vielä todellisuudessa lainsäätäjien hyväksynnän. Suomessa kansallista lainsäädäntöä seurat...

20 Sep 202222min

Energiakriisi ja talouden alamäki. Miten käy EU:n yhtenäisyyden?

Energiakriisi ja talouden alamäki. Miten käy EU:n yhtenäisyyden?

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitää vuosittaisen Unionin tila -puheensa. Energia nousee varmasti keskeiseksi teemaksi heijastaen myös tulevan talven talousnäkymiä Euroopassa. EU:lta per...

13 Sep 202223min

Hajoaako tai hajotetaanko euro?

Hajoaako tai hajotetaanko euro?

Monet meistä muistavat liiankin elävästi pitkän rypemisen viime vuosikymmenen eurokriisissä ja Kreikan tilanteen traagiset käänteet. Noista vuosista lähtien taloustieteilijät ja muut valveutuneet euro...

5 Jul 202222min

Epävarmuus ja kuluttajahintojen nousu hiertävät EU:ssa

Epävarmuus ja kuluttajahintojen nousu hiertävät EU:ssa

Euroopan keskuspankilla on vaikea tehtävä yrittää hillitä inflaatiota korkoja nostamalla ja samalla olla nakeramatta luottamusta korkeasti velkaantuneiden euromaiden, kuten Italian, kykyyn maksaa valt...

21 Jun 202223min

Komissio hyväksyi oikeusvaltioperiaatteesta piittaamattoman Puolan elpymissuunnitelman, miksi näin?

Komissio hyväksyi oikeusvaltioperiaatteesta piittaamattoman Puolan elpymissuunnitelman, miksi näin?

Komissio ja Suomenkin poliitikot ovat toistuvasti vakuuttanut jäsenmaille, että korona-aikaan rakennettu elvytysrahasto on väliaikainen mekanismi ja varojen käyttöä valvotaan tarkasti. Nyt kuitenkin k...

14 Jun 202221min

EU:n ontuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka

EU:n ontuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka

EU on toiminut harvinaisen yhtenäisesti ja tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa sodan alettua Ukrainassa. Niin kuin nyt jo nähdään, tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti. Kansallisten poliitik...

7 Jun 202221min

Pääseekö Ukraina ohituskaistalla EU:n jäseneksi?

Pääseekö Ukraina ohituskaistalla EU:n jäseneksi?

EU-maat suuntaavat tukea Ukrainalle, mutta miksi maasta tuskin on tulossa unionin jäsentä lähitulevaisuudessa. Ukraina on pysynyt kaukana jäsenyysehtojen toteuttamisesta. Korruption kitkeminen ja oike...

31 Mai 202220min

Kiinnostaako työskentely toisessa EU-maassa?

Kiinnostaako työskentely toisessa EU-maassa?

EU:lla on oma työnhakuportaali EURES, jossa oli tänäkin aamuna 4 687 219 avointa työpaikkaa. Tutkintojen tunnustaminen EU:ssa on yksi avaintekijä työvoiman liikkuvuudelle ja tässä, mielenkiintoista ky...

17 Mai 202222min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
stopp-verden
popradet
dine-penger-pengeradet
rss-gukild-johaug
det-store-bildet
nokon-ma-ga
lydartikler-fra-aftenposten
hanna-de-heldige
fotballpodden-2
rss-ness
aftenbla-bla
rss-espen-lee-usensurert
e24-podden
rss-dannet-uten-piano
rss-utenrikskomiteen-med-bogen-og-grasvik
rss-penger-polser-og-politikk