Tekoälyasetuksen hiekkalaatikko

Tekoälyasetuksen hiekkalaatikko

Parlamentti paketoi kautensa ja vaalikampanjat alkavat kuumentua. Pakkausjätteistä päästiin sopuun, samoin yritysvastuudirektiivistä. Paljon jäi kuitenkin asioita myös tulevalle kaudelle. Erityisesti tällä kaudella maaliin saatujen lainsäädäntöpakettien käyttöönotto. Yksi näistä on suomalaisille kasvuyrityksille erityisen merkittävä tekoälylainsäädöntä, jossa esimerkiksi kolmen naisen tekoäly-yrityksen dokumentaatiovelvollisuus on käytännössä sama kuin globaalien teknojättien. Älytön esimerkki turhasta ja kuormittavasta sääntelystä. Suomen on nyt oltava etunenässä rakentamassa kehitystyötä tukevaa sääntelyhiekkalaatikkoa, missä tutkimusta- ja tuotekehitystä voi tehdä turvallisessa ympäristössä. Tästä lisää tämä viikon podcastissa.

Episoder(136)

Turvallisuus, turvallisuus, turvallisuus

Turvallisuus, turvallisuus, turvallisuus

Puolan tulevan EU:n puheenjohtajakauden teemana on seitsemän kertaa turvallisuus. Parlamentti istuu viimeistä viikkoa tänä vuonna Strasbourgissa. Agendalla mm. äänestys metsäkatoasetuksen lykkäyksestä ja TikTokin vaikutus Romanian vaaleihin. Podcast jää joulutauolle ja palaa jälleen EU-agendalle tammikuussa.

17 Des 202421min

Kauppasopimus ja puolustuksen seuraavat askeleet

Kauppasopimus ja puolustuksen seuraavat askeleet

EU ja Mercosur-maat pääsivät alustavaan sopuun historiallisesta kauppasopimuksesta. Seuraavaksi hiotaan yksityiskohtia ja tuodaan sopimus lainsäätäjien hyväksyttäväksi. Kiinan uhka kasvaa. Puolustuskomissaari Andrius Kubilius esitteli alustavia suuntaviivoja komission ensimmäisen 100 päivän aikana lupaamasta suunnitelmasta EU:n puolustuksen tulevaisuudesta.

10 Des 202420min

Kilpailukykyä komissio

Kilpailukykyä komissio

Uuden komission ensi vuoden työlistausta lukiessa huoli kasvaa jääkö mantra sääntelyn keventämisestä vain puheiden tasolle. Tämän viikon podcastissa ruoditaan kilpailukyvylle olennaisia esityksiä, pohditaan mikä on realismia ja mitä esityksiä komissiolta ei ainakaan toivota.

3 Des 202420min

Katse tulevaisuuteen komissio ja autoteollisuus

Katse tulevaisuuteen komissio ja autoteollisuus

Hyvää huomenta jälleen Strasbourg. Parlamentin täysistuntoviikko on menneillään ja huomenna odotetaan uuden komission työohjelman julkaisua. Autoteollisuus ja talous puhuttavat tällä viikolla sekä mm. kansainvälisen rikostuomioistumen päätökset.

26 Nov 202421min

Komissio ja metsäkatoasetus on hold

Komissio ja metsäkatoasetus on hold

Tämän viikon podcastissa avataan tilannetta komission nimityksen osalta. Syntyykö von der Leyen II ensi viikolla vai pysyykö komissio poliittisena panttivankina? Entä mitkä ovat metsäkatoasetuksen seuraavat askeleet. Edessä on väistämättä uudet neuvottelut. Suomen kannalta olennaista on varmistaa, että maa pääsee ”no-risk” -kategoriaan.

19 Nov 202419min

Pitääkö kauhun tasapaino?

Pitääkö kauhun tasapaino?

Viimeiset komissaarien kuulemiset käsillä. Riittääkö osaaminen ja pitääkö poliittinen kauhun tasapaino? Kevennetäänkö Italian salkkua ja annetaanko Espanjan kiistellylle sosiaalidemokraatille mahdollisuus? Kaikkea tätä ja viikon minitäysistunnon ennakointia luvassa viikon jaksossa.

12 Nov 202418min

Kokonaisturvallisuus omiin käsiin, EU

Kokonaisturvallisuus omiin käsiin, EU

Presidentti Niinistön raportti EU:n kokonaisturvallisuudesta ei esitä asioita ohi EU:n toimivallan vaan kokoaa konkreettisia esityksiä EU:n siviili- ja puolustusvalmiuden kehittämiseksi. Tärkeitä painotuksia koskien mm. vahvaa taloutta, EU:n ja Naton yhteistyötä sekä teknologioiden kehittämistä.

5 Nov 202421min

Väheneekö silakat, tippuuko komissaarit?

Väheneekö silakat, tippuuko komissaarit?

Parlamentilla on meneillään vaalipiiriviikko. Miltä näyttää kalakannat ja kalastusoikeudet Itämerellä? Venäjältä jäädytetyillä varoilla tuetaan Ukrainaa. Entä miltä näyttää poliittinen tasapaino kohti ensi viikolla alkavia komissaarikuulemisia? Mm. näitä aiheita tämän viikon podcastissa.

29 Okt 202419min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
forklart
aftenpodden-usa
popradet
stopp-verden
fotballpodden-2
dine-penger-pengeradet
det-store-bildet
nokon-ma-ga
rss-dannet-uten-piano
frokostshowet-pa-p5
aftenbla-bla
bt-dokumentar-2
rss-ness
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-gukild-johaug
rss-penger-polser-og-politikk
rss-fredrik-og-zahid-loser-ingenting