Hector: ”Tyhjästä ei tule mitään – pitää olla riittävän iso ärsyke”
Säv.San.Sov.28 Nov 2023

Hector: ”Tyhjästä ei tule mitään – pitää olla riittävän iso ärsyke”

Teoston Säv.San.Sov.-podcastin vieraana on todellinen suomalaisen rockin legenda, Heikki Harma eli Hector. Häntä pidetään yhtenä ensimmäisistä artisteista, jotka loivat itse kirjoittamillaan lauluilla koko suomirockin käsitteen.


Suomirock syntyi näin: Juice Leskinen, Pekka Streng, Dave ”Isokynä” Lindholm ja Hector tekivät 1970-luvun alussa omaehtoisia sanoituksia ja sävellyksiä, joiden pohja oli vain osittain suomalaisessa lauluperinteessä.


Podcastissa käydään läpi Hectorin musiikillisia vaikuttajia lapsuudesta nuoruuteen ja ammattimaiseen artistiuraan saakka. Hectoriin vaikuttaneisiin artisteihin ja musiikintekijöihin lukeutuvat muun muassa Paul Anka, Elvis Presley, Shadows, The Beatles, Bob Dylan, Donovan, Leonard Cohen, David Bowie ja Talking Heads. Nämä kaikki ovat häikäisseet Hectorin niin, että jäljet kuuluvat myös hänen musiikissaan – jo lapsuusvuosina tarttuneita Reino Helismaan tarkan riimin laulunkirjoitusihanteita unohtamatta.


”Kuten Teemu Brunila on jossain sanonut: popmusiikki on sitaattitaidetta”, Hector sanoo.


Hector jakaa auliisti kunniaa yhteistyökumppaneilleen siitä, että hänen laulunsa kuulostavat levytettyinä siltä miltä kuulostavat. Hän kertoo saaneensa eri aikoina tukea eri sovittajilta ja tuottajilta, jotka ovat jalostaneet biisi-ideoita eteenpäin. Esimerkiksi soolouran alkuvuosina hänen levytyksissään olivat apuna Matti ja Pirjo Bergström.


”Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta kirjoittaa stemmoja bändille, välillä jopa isolle jousiorkesterille. Olisin osannut vain sanoa ’Tähän jotain avaruudellista’ tai ’Tähän jotain kohinaa’ ”, Hector kertoo ja kuvailee Bergströmien kykyä kommunikoida muusikoiden kanssa korvaamattomaksi.


Eri sovittajien ja tuottajien kanssa työskentelyllä Hector on hakenut musiikilleen uutta suuntaa. Tärkeitä kumppaneita, levytysten tukihenkilöitä ovat olleet vuorollaan muun muassa Jukka Hakoköngäs, Pave Maijanen, Peter Lerche, Timo Kämäräinen ja Okko Laru. Itse biisinteon ytimessä Heikki Harmalla on eri aikakausina kuitenkin ollut akustinen kitara.


”Periaatteessa sillä piti tulla toimeen, mitä teräskielisestä, 6-kielisestä akustisesta kitarasta löytyi”, hän kiteyttää.


Sanoittajana Hector on elänyt pitkällä urallaan erilaisia kausia. Välilä teksti on tullut helposti, yhdellä istumalla kuin kaukokirjoitettuna. Vastapainoksi hänellä on myös pitkiä tyhjän paperin kammoa muistuttavia jaksoja, jolloin mitään itselle kelpaavaa ei ole saanut aikaiseksi.


Eri aikoina Hector on myös tehnyt joko vahvasti henkilökohtaisia kappaleita tai sitten lauluja, joiden pohjalta on vuosikymmeniä myöhemminkin kuultavissa levytyksen aikakauden henki: esimerkiksi Kadonneet lapset (1978) syntyi lama-Suomeen ja 1980-luvun alkupuolen levyissä on aistittavissa silloin tunnettua uhkaa mahdollisesta Länsi-Eurooppaa uhkaavasta ydinsodasta.


”Traagiset tai muut tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen mitä tekee. Tyhjästä ei tule mitään. Pitää olla riittävän iso ärsyke.”


Hän antaa myös pyynnöstä selkeän vinkin siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa kirjoittaa sanoituksen kuin Heikki Harma.


”Ainakin kannattaa välttää itsestäänselvyyksiä. ’Sataa ja vesi valuu ikkunaa pitkin.’ Se on huono kuva, koska kaikki näkevät sen juuri noin. Pitää nähdä sen veden taakse.”


Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(85)

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks: ”Melodia on kuningas”

Goldielocks eli Ella Mäntynen on tähdännyt artistiksi ja biisintekijäksi lapsuudestaan lähtien. 24-vuotiaana hän on jo ehtinyt paljon: hän on tehnyt biisejä monissa eri maissa sekä tehnyt suurimman en...

19 Des 20251h 26min

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

Tuomari Nurmio: ”Hittihakuisuus on vaarallista”

On helpompi kirjoittaa lauluja kuin olla kirjoittamatta. Näin puhuu Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa suomenkielisen rockmusiikin uranuurtaja, 1970-luvun lopulta saakka aktiivisesti lauluja kirjoitt...

5 Des 20251h 17min

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen, MD$: ”Musiikin tekeminen on taian luomista”

Santeri Kauppinen eli MD$ kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa, mitä kaikkea on vaatinut kuusi Grammy-ehdokkuutta poikinut kansainvälisen uran luominen ja oman ammattitaidon kehittäminen sille tasolle, ...

27 Nov 20251h 1min

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Aulikki Oksanen: ”Runo valitsee kirjoitusprosessissa, onko se laulullinen”

Sanoittaja Aulikki Oksanen on kirjoittanut laululyriikkaa seitsemällä vuosikymmenellä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän lausuu yhden tunnetuimmista sävelletyistä runoistaan.Kun Aulikki Oksanen ol...

14 Nov 20251h 11min

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Jenni Kinnunen, Tinyhawk & Bizzarro: ”Tärkeintä on aloittaa, jatkaa ja tehdä valmiiksi”

Kitaristi ja säveltäjä Jenni Kinnunen on säveltänyt ja julkaissut Tinyhawk & Bizzarro -yhtyeelleen instrumentaalimusiikkia jo kahden runsaasti arvostelusuosiota keränneen albumin verran.Tinyhawk & Biz...

4 Nov 202539min

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson: ”Musanteko on kokonaisvaltainen juttu”

Jonas Olsson säveltää ja tuottaa ja toimii monin tavoin popmusiikin takaosana. Etuosa merkitsee hänen sanastossaan esiintyjää. Useiden hittilevyjen teossa mukana ollut Olsson uskoo kokonaisvaltaisen n...

21 Okt 202544min

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen: ”Metsästän fiilistä, jonka saa aikaan hyvän biisin tekeminen”

Elastinen perusti ystävänsä Iso-H:n kanssa 90-luvun lopulla Fintelligensin, joka aloitti käytännössä uuden ajan suomenkielisen rapin historian. Elastinen on tehnyt pitkän uran ja laajentanut onnistune...

10 Okt 20251h 8min

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Esa Pulliainen: ”Vaikeinta on saada melodian kauneus esiin yksinkertaisin keinoin”

Agents-yhtyeen johtaja Esa Pulliainen tunnetaan paitsi rautalankakitaran mestarisoittajana, myös sovittajana. Hänen työnsä ansiosta kymmenet Rauli Badding Somerjoen, Topi Sorsakosken, Jorma Kääriäisen...

30 Sep 202548min

Populært innen Underholdning

papaya
storefri-med-mikkel-og-herman
enkel-servering
harm-og-hegseth
tusvik-tnne
folk-flest-med-linn-og-nils
konspirasjonspodden
topp-3-med-wold-og-fladseth
big-5-med-nils-og-harald-2
kjendiscrush-med-sofie-karlstad
hovla
tore-og-haralds-podkast
ma-pa-behandling-med-morten-ramm
gi-meg-alle-detaljene
vitnemal
nare-venner
rss-gammal-maiden
feedback-med-egon-holstad
gateflammer
rss-brassers