#71. Verkostot - menestyksen uusi malli
Lähtijät23 Okt 2024

#71. Verkostot - menestyksen uusi malli

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jyväskylän Yliopiston Executive MBA ohjelman kanssa.


Lähtijät tarttuu tällä viikolla yhteen kuulijoiden toiveaiheeseen, eli verkostoihin ja verkostoitumiseen. Halusimme avata verkostoja shampanjaa ja cocktailtilaisuuksia laajemmin.


Aihe aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita, joten tietenkin hyppäsimme siihen pää edellä. Miksi verkostot aiheuttavat vahvaa allergiareaktiota ja ennen kaikkea miksi niistä mouhkataan ja onko niillä jotain oikeaa arvoa?

Saimme jaksoon mukaan loistavat asiantuntijat:

Dr. Juho Partanen on toiminut sekä akateemisessa maailmassa että teollisuudessa. Verkostot ovat olleet keskeinen osa hänen uraansa. Tällä hetkellä Juho toimii useiden yritysten hallituksessa ja auttaa yrityksiä hyödyntämään verkostoja tehokkaasti, lisäksi hän pitää Jyväskylän EMBA ohjelmassa uutta kurssia: Verkostojen johtaminen kompleksissa maailmassa.


Toisena asiantuntijana on Samppa Vilkuna, Superson perustaja ja toimitusjohtaja, joka kertoo siitä, miten Supersonin liiketoimintamalli perustuu verkostoihin, ja miten tällaisia verkostoja rakennetaan.


Studiossa Liisa, Ulla ja Minna käyvät läpi omia verkosto- ja verkostoitumiskokemuksiaan, ja kuulemme tietenkin muutaman kuulijatarinan aiheeseen liittyen.



Episoder(112)

#86. Huijarisyndrooma

#86. Huijarisyndrooma

Miksi menestyneetkin ihmiset kokevat, etteivät ansaitse saavutuksiaan? Tässä jaksossa Lähtijät-kolmikko Liisa, Minna ja Ulla sukeltaa huijarisyndrooman maailmaan – ilmiöön, joka saa meidät epäilemään ...

16 Apr 202554min

#85. Työpaikasta lähteminen

#85. Työpaikasta lähteminen

Tässä jaksossa astutaan työsuhteen lopettamisen hetkeen – siihen tarkkaan pisteeseen, jossa työsuhde päättyy. Lähtijät tarttuvat vihdoin aiheeseen, jota on aiemmin sivuttu mutta ei kunnolla käsitelty:...

9 Apr 202550min

#84. Ensimmäisten työpaikkojen vaikutus maailmankuvaan

#84. Ensimmäisten työpaikkojen vaikutus maailmankuvaan

Miksi Ulla lopetti Mäkkärissä kolmen kuukauden jälkeen ja mitä Minna teki hienosti pukeutuneena Tohmajärven puistossa? Uusimmassa Lähtijöiden jaksossa Minna, Ulla ja Liisa keskustelevat ensimmäisistä ...

2 Apr 202559min

#83. Koeaika

#83. Koeaika

Tässä jaksossa sukelletaan koeajan kipukohtiin ja mahdollisuuksiin. Onko koeaika molemminpuolinen deittailujakso vai pelkkää epävarmuutta? Studiossa Liisa, Minna ja Ulla keskustelevat asiantuntijavier...

26 Mar 20251h

#82. Naiset tekevät omannäköisen työelämän

#82. Naiset tekevät omannäköisen työelämän

Miksi yhä useampi nainen perustaa yrityksen? Tässä jaksossa sukellamme naisyrittäjyyteen ja siihen, miten työpaikkoja voidaan rakentaa omien arvojen pohjalta – tasa-arvoisemmaksi, inhimillisemmäksi ja...

19 Mar 20251h 5min

#81. Kantapään kautta opittua

#81. Kantapään kautta opittua

Miksi joskus päädytään aivan väärään työpaikkaan? Kannattaako ystävän tai perheenjäsenen kanssa perustaa yritystä? Mikä tekee palautteen pyytämisestä niin vaikeaa? Ja ennen kaikkea: miten välttää tois...

12 Mar 20251h 2min

#80.Tyhmä työelämä

#80.Tyhmä työelämä

Työelämästä on tullut tyhmää – ja se on ongelma aivoillemme. Miksi ajatustyötä tehdään tavoilla, jotka uuvuttavat, mutta eivät tuota parempia tuloksia? Mona Moisalan uutuuskirja Tyhmä työelämä avaa, m...

5 Mar 20251h 8min

#79. Joulubonus: Mielenrauhaa Maaret Kallion seurassa

#79. Joulubonus: Mielenrauhaa Maaret Kallion seurassa

Vuoden viimeisessä jaksossa pysähdymme Maaret Kallion kanssa pohtimaan mielen rauhaa ja elämämme räsymattoa: mustia raitoja, kirkkaampia hetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Keskustelemme joulunajasta, od...

18 Des 20241h 5min

Populært innen Business og økonomi

lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-politisk-preik