10. Tunteet työelämässä. Vieraana Jarkko Rantanen.

10. Tunteet työelämässä. Vieraana Jarkko Rantanen.

Tunteet kulkevat mukanasi koko ajan sekä työssä että vapaa-ajalla. Ne vaikuttavat käyttäytymiseesi, ajatteluusi ja kykyysi tehdä päätöksiä. Tunnetietoisuutta voi harjoitella. Sen lähtökohtana on oppia tunnistamaan omia tunteita ja niiden vaikutusta omaan käyttämiseen. Tunteet myös leviävät ja jokainen meistä on omalta osaltaan vastuussa siitä, millaista tunneilmastoa luomme omalle työpaikallemme. Voit esimerkiksi miettiä sitä, miten tervehdit ihmisiä, kun tulet töihin? Millaisia tunteita silloin jaat muille?

Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme tunteista työelämässä psykologi ja valmentaja Jarkko Rantasen kanssa. Hän on kirjoittanut aiheesta useita tietokirjoja.

Keskustelemme Jarkon kanssa siitä, mitä tunteet ovat, mikä tunteiden tehtävä on, miten omia tunteita voi johtaa ja mitä hyötyä tunteiden johtamisesta on. Jarkko kertoo myös työpaikan tunneilmastosta, eri tunteiden vaikutuksesta käyttäytymiseemme ja siitä, miten tunteita kannattaa näyttää työpaikalla. Hän antaa myös käytännön vinkkejä yksilön ja organisaation tunnejohtamiseen ja hyvän vuorovaikutuskulttuurin luomiseen.

Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

Mitä tunteet ovat?

Miten ihminen käyttäytyy tunteiden vallassa?

Voiko ihminen vaikuttaa omaan käyttäymiseen?

Onko sellaisia työpaikkoja, joissa ei ole tunteita?

Mitä meidän tulee ymmärtää tunteista työelämässä?

Mitä mahdollisuuksia tunteiden johtamisella on?

Mitä tunneilmasto tarkoittaa?

Miten tunteet voidaan valjastaa hyötykäyttöön työelämässä?

Jakson linkit:

Jarkko Rantanen LinkedIn:ssa.
Jarkon yrityksen Emergyn kotivisut.

Jarkon kirjoja tunteista:

Lahtinen, Anuliisa & Rantanen, Jarkko: Tunnetaidot opetustyössä. Opas haastaviin tilanteisiin. PS kustannus, 2019.

Rantanen, Jarkko: Vaikuta Tunteisiin! – Lisää voimaa tekemiseen. Talentum, 2013.

Rantanen, Jarkko: Tunteella! – Voimaa tekemiseen. Talentum, 2011.

Tutkimushankkeita ja muuta lisätietoa tunteista työelämässä:

Tunto - Tunnetoimijuus organisaation muutoksessa, Jyväskylän yliopisto.

CoPassion, Helsingin yliopisto.

EQ-i 2.0 tunneälyn arviontimalli


Seuraa Psykopodiaa somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa
Nina Lyytinen Twitterissa

Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi

Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

Episoder(220)

142. Innostus hukassa? Miten löytää kipinä uralla uudelleen? Vieraana Jarkko Rantanen.

142. Innostus hukassa? Miten löytää kipinä uralla uudelleen? Vieraana Jarkko Rantanen.

Maistuuko työsi puulta? Oletko kadottanut innostuksesi työhösi? Moni pohtii samaa. Innostusta ja iloa työhön voi löytää monesta asiasta. Mitä olet menettänyt, jos innostuksesi on kadonnut?Psykologi Ni...

12 Feb 202439min

141. Täysillä tyttö – Miten tuet tytön itsetuntoa? Vieraana Riikka Riihonen.

141. Täysillä tyttö – Miten tuet tytön itsetuntoa? Vieraana Riikka Riihonen.

Tyttöjen mielenhyvinvointi on koetuksella aikamme erilaisten odotusten ja paineiden ristitulessa. Miten voimme vanhempina ja aikuisina tukea tyttöjen itsetuntoa ja identiteettiä?Psykologi Nina Lyytise...

29 Jan 202445min

140. Miten kohdata toinen arvostavasti? Arvostuksen psykologiaa. Vieraana Pekka Tölli.

140. Miten kohdata toinen arvostavasti? Arvostuksen psykologiaa. Vieraana Pekka Tölli.

Toiselle antamallamme arvostuksella, arvostavalla kohtaamisella on suuri merkitys. Perustarpeitamme on tulla huomioiduksi, nähdyksi ja arvostetuksi - omana itsenämme.Tämän jakson aiheena on arvostus, ...

15 Jan 202447min

139. Hyvä työilmapiiri - miten se luodaan? Vieraana Marja-Liisa Manka.

139. Hyvä työilmapiiri - miten se luodaan? Vieraana Marja-Liisa Manka.

Kaupallinen yhteistyö: JHLMillainen työilmapiiri työpaikallasi on? Onko teillä mukava ja innostavaa tehdä töitä? Tämän jakson aiheena on hyvä työilmapiiri ja sen luominen.Psykologi Nina Lyytisen asian...

8 Jan 202441min

138. Toivo. Vieraana Maaret Kallio (uusinta).

138. Toivo. Vieraana Maaret Kallio (uusinta).

Toivo on elämän perusvoimavara. Tarvitsemme toivoa, jotta voimme pysähtyä sen äärelle, mikä elämässämme on tärkeää ja merkityksellistä. Toivon avulla uskallamme ottaa tarpeellisia riskejä elämässä tav...

25 Des 202332min

137. Miten teet hyvää työtä työnteon murroksessa? Vieraana Merja Ranta-aho.

137. Miten teet hyvää työtä työnteon murroksessa? Vieraana Merja Ranta-aho.

Kaupallinen yhteistyö: Elisa.Työ ja työnteko on muuttanut luonnettaan. Työ on yhä enemmän ja useammalle näkymätöntä tietotyötä. Työtä tehdään monessa paikkaa, yhdessä ja erillään, digitaalisesti ja lä...

11 Des 202343min

136. Vanhemman traumahistoria ja vanhemmuus. Vieraana Sanna Isosävi.

136. Vanhemman traumahistoria ja vanhemmuus. Vieraana Sanna Isosävi.

Traumat koskettavat monia meistä. Vanhemmuus tai sen pohtiminen voi virittää ajatukset siihen, millaista hoivaa on saanut lapsena. Se voi nostaa pintaan myös omia traumakokemuksia ja pelkoa ja huolta ...

27 Nov 202342min

135. Mikä työssä uuvuttaa? Vieraina Jari Hakanen ja Minja Koskela.

135. Mikä työssä uuvuttaa? Vieraina Jari Hakanen ja Minja Koskela.

Kaupallinen yhteistyö: JHL.Koetko uupumusta työssäsi? Et ole yksin. Työuupumus on yleistä, mutta mikä meitä työelämässä oikein uuvuttaa? Löytyvätkö syyt työntekijästä vai työn määrästä tai laajemmist...

20 Nov 202346min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
utbytte
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengesnakk
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-politisk-preik
liberal-halvtime
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-sunn-okonomi
rss-markedspuls-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse