Mikael Elmolhoda | 3.11.2024: "Kahden valtakunnan kansalaisena"

Mikael Elmolhoda | 3.11.2024: "Kahden valtakunnan kansalaisena"

Danielin kirjasta, luvusta 2

Daniel puhui kuninkaalle:
”Sinä katselit, kuningas, ja edessäsi oli suuri kuvapatsas. Patsas oli korkea, ja sen loisto oli suunnaton. Se oli sinun edessäsi, ja sen muoto oli kauhistava. Se patsas oli tällainen: pää puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman. Tämä oli uni, ja nyt kerromme kuninkaalle sen selityksen.
Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Sinä olet kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, vähäisempi kuin sinun, ja sitten kolmas valtakunta, pronssinen, joka on hallitseva koko maailmaa. Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut.
Se, että näit jalkojen ja varpaiden olevan osaksi ruukkusavea ja osaksi rautaa, tarkoittaa, että tämä valtakunta on oleva jakautunut mutta siinä on raudan lujuutta, niin kuin näit rautaa olevan ruukkusaven seassa.
Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti.”


Kirjeestä roomalaisille, luvusta 13

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.


Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(296)

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

"2. Moos. 3:9–15Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie mi...

19 Jul 24min

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Hes. 2:1–8Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua". Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan mi...

5 Jul 16min

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Tekstit: Sunnuntai 28.6.2026 - 5. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

28 Jun 17min

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Tekstit: Sunnuntai 21.6.2026 - 4. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Jun 22min

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Tekstit: Sunnuntai 14.6.2026 - 3. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

17 Jun 30min

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Aam. 8:4–8Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä, sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pien...

7 Jun 31min

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Tekstit: Sunnuntai 24.5.2026 - Helluntaipäivä - Kirkkovuosikalenteri

4 Jun 29min

Matti Väisänen | 31.5.2026: "Salattu Jumala"

Matti Väisänen | 31.5.2026: "Salattu Jumala"

Saarn. 8: 16-17Kun minä käänsin sydämeni oppimaan viisautta ja katsomaan työtä, jota tehdään maan päällä saamatta untakaan silmiin päivällä tai yöllä, niin minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista...

31 Mai 35min

Populært innen Religion og åndelighet

rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
sektledere
rss-lilli-isabelle
sektpodden-2
rss-det-uforklarlige-med-victoria-skau
dokka
ole-martin-og-einar-leser-bibelen
rss-paradigmepodden
rss-normalt-paranormalt
rss-kristen-norge
and-vitenskap
andelig-pafyll-hver-tirsdag
rss-wisdom-from-north-med-jannecke-oinas
rss-hel-med-mari
rss-pust-for-livet
rss-triana-juliet-dans-pa-roser
bibelen-pa-podkast
rss-veien-gjennom-bibelen-en-podcast-fra-p7-kristen-riksradio
rss-tro-tull-alvor