Mika Poutala - Pettymysten käsittely, ylipääseminen ja voimavarat

Mika Poutala - Pettymysten käsittely, ylipääseminen ja voimavarat

Harva asia synnyttää elämään yhtä merkityksellistä sisältöä kuin itselle mielekkäiden tavoitteiden eteen ponnistelu ja tavoitteiden saavuttaminen. Mutta aika ajoin elämä, kilpakumppanit ja sattumukset lyövät kapuloita rattaisiin ja määränpää jää saavuttamatta. Mitä näillä hetkillä kannattaisi tehdä, mitä meidän jokaisen olisi hyvä ymmärtää ja sisäistää, jotta tappion karvas kalkki kääntyisi lopulta voimavaraksi? Studiossa vieraana aiheesta keskustelemassa neljät olympialaiset läpikäynyt pikaluistelija Mika Poutala.

Episoder(398)

Jaakko Sahimaa - Merkityksellisen työelämän synnyttäminen

Jaakko Sahimaa - Merkityksellisen työelämän synnyttäminen

Työssä kuluu usein iso siivu aikuisen ihmisen elämästä. Siinä ei tietysti ole mitään väärää jos käy töissä siksi, että saa laskut maksettua. Mutta entä jos työpäivää odottaisi innolla (myös siksi), et...

25 Jun 20191h 3min

Juha Hulmi - Näyttöön perustuvan valmentamisen kulmakivet

Juha Hulmi - Näyttöön perustuvan valmentamisen kulmakivet

Kun keskustellaan ihmisten valmentamisesta hyvään kuntoon, on aika ajoin havaittavissa erilaisia koulukuntia: puhtaasti tutkittuun tietoon perustuva lähestymiskulma, vankasti vuosien varrella hyväksi ...

25 Jun 20191h 11min

Laura Peippo - Mistä on Levin ihmenainen tehty?

Laura Peippo - Mistä on Levin ihmenainen tehty?

Kuka on tämä Levin ihmenainen, joka järjestää pohjoiskalotin kovimmat treenitapahtumat, pyörittää kuntosalia, joogatilaa ja herättää keskustelua blogipostauksilla? Minulla oli ilo saada Laura Peippo ...

25 Jun 20191h 12min

Mikko Törmälehto - Paremmilla tavoitteilla parempiin onnistumisiin

Mikko Törmälehto - Paremmilla tavoitteilla parempiin onnistumisiin

Moni kokee tavoitteellisuuden olevan hyvä asia: ohjaa tekemistä oikeaan suuntaan, helpompi asettaa askelmerkit etenemiselle ja motivoi päivittäiseen aherrukseen. Toisaalta taas tavoitteellisuus voi k...

25 Jun 20191h 7min

Jarno Härkönen - Taitoa ja voimaa kehonpainoharjoittelulla

Jarno Härkönen - Taitoa ja voimaa kehonpainoharjoittelulla

Mitä tulee itsestään huolehtimiseen liikunnan ja treenin suhteen, usein keskustelu kääntyy kuntosaliharjoitteluun tai lenkkkipolulle. On olemassa myös monen arkeen mainiosti sopiva treenimuoto eli ke...

25 Jun 20191h 4min

Jose Ahonen - Huijauksen anatomia

Jose Ahonen - Huijauksen anatomia

Olet varmasti joskus nähnyt ammattitaikurin tekemän taikatempun ja miettinyt, että mitä ihmeen yliluonnollisuuksia täällä tapahtuu. Ehkä olet itse joutunut huijauksen tai sellaisen yrityksen kohteeks...

25 Jun 20191h

Tiina Saanijoki - Liikunnan harrastamisen aivomekanismit, miten hyvää fiilistä ja nautintoa?

Tiina Saanijoki - Liikunnan harrastamisen aivomekanismit, miten hyvää fiilistä ja nautintoa?

Miksi liikunta tuntuu joskus hyvältä ja joskus pahalta? Miksi joku nauttii treenistä, liikunnasta ja aktiivisuudesta läpi elämänsä ja joillekin se on yhtä kivireen vetämistä alusta loppuun? Päästäkse...

24 Jun 201956min

Sampo Sammalisto - Tehokkuustohtorin opeilla enemmän aikaan vähemmällä

Sampo Sammalisto - Tehokkuustohtorin opeilla enemmän aikaan vähemmällä

Tuntuuko joskus, että olisi kiva saada aikaan enemmän, mutta aikaa on käytössä liian vähän? Mainiot työkalut tähän ovat priorisointi ja tehokkaampi tekeminen. Valitettavasti nämä kaksi ovat varsin vää...

24 Jun 20191h 11min

Populært innen Helse

fastlegen
hvordan-har-du-det-mann
lydartikler-fra-aftenposten
rss-gukild-johaug
psykodrama
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
leger-om-livet
rss-garne-damer
morten-ramm-lar-kakla-ga-til-du-sovner
rss-sunn-okonomi
foreldreradet
hjernesterk
rss-lopedrommen
bak-fasaden-en-reise-i-livet-med-sykepleier-ine
klimaks
helsetipspodden
g-punktet
hormonelle-frida
biohacking-girls-din-podcast-for-optimal-helse
sinnsyn