Uudet rakenteet Suomessa ja EUssa Elina Valtonen #neuvottelija 53

Uudet rakenteet Suomessa ja EUssa Elina Valtonen #neuvottelija 53

Elina Valtonen, kokoomuksen varapuheenjohtaja, DI ja KTM keskustelee kuinka hyvin kokoomuksen hallituskaudella kirjoitettu Vapauden voitto (Otava) on kestänyt aikaa. Useat kirjan ideoista pohjautuvat universalismiin ja yksityisen kansalaisen oikeuteen tasapuolisiin ja elinkaaren yli toimivia kannustimia sisältäviin tukiverkkoihin, joiden rahoittaminen ei kuormita kansalaisvaltioita nykyisellä tasolla. Näitä ovat mm. perustili ja koulutusuudistus, sekä valtion tarjoama ansiosidonnainen työttömyysvakuutus. Möhkälemäinen sote-uudistus ei edellisen hallituksen eikä varsinkaan nykyhallituksen toteuttamana ole Elinan mielestä onnistunut uudistus, vaan räjäyttää menot ja siirtelee sote-menoja epätasapainoisesti kasvukeskuksia rankaisten.

#neuvottelija-kanavan seuraajat pyysivät Samia haastamaan kysymyksellä onko Valtosesta tullut liittovaltion ja euron puolustaja. Valtonen ei vieläkään koe eurojärjestelmän olevan toimiva, mutta hän on kirjassaan esitellyt idean ihmisten liittovaltiosta, joka voisi purkaa euron valuvikoja ja moraalikatoa. Hän pitää paluuta no bailout -periaatteeseen ratkaisevana euron tulevaisuuden kannalta. Elina pitää ongelmallisena Suomen poikkeavan jyrkkää polarisointia pelastusrahaston suhteen, joka ei tunnusta jo nykyisin keskuspankkijärjestelmän kautta toteutuvaa mittavaa yhteisvastuuta.

Perustili on otettu kansainvälisessä keskustelussa hyvin vastaan. Perustilillä voisi olla myös EU-ulottuvuus ja jaksossa keskustellaan voisiko EKP:n keskuspankkirahauudistus yhdistyä EU:n laajuiseen henkilökohtaiseen perustiliin. Elina kannustaa suomalaisia aktiiviseen kansalaiskeskusteluun nykyrakenteiden haastamiseksi ja kehittämiseksi, niin Suomen kuin EU:n tasolla.

Vapauden voitto-kirja: https://otava.fi/kirjat/vapauden-voitto/

#neuvottelijat-yhteisö neuvottelun tukena

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(408)

Kuka voittaa USA:n välivaalit? | Simo J. Lahtinen Ali Omar | Neuvottelija 404

Kuka voittaa USA:n välivaalit? | Simo J. Lahtinen Ali Omar | Neuvottelija 404

Bostonissa asuva Simo J. Lahtinen ja hyrynsalmelainen Ali Omar keskustelevat Sami Miettisen kanssa siitä, miltä Yhdysvallat näyttää vuoden 2026 välivaalien alla, kun Suomen media tarjoaa asiasta vain ...

31 Aug 58min

Elon Musk omistaa koko maailman | Mikko Alasaarela | Neuvottelija 403

Elon Musk omistaa koko maailman | Mikko Alasaarela | Neuvottelija 403

Mikko Alasaarela avaa jakson väitteellä, joka kuulostaa ensin salaliittoteorialta mutta osoittautuu kylmäksi rakennelaskelmaksi: Elon Musk on systemaattisesti hankkinut kontrollin koko teknologiapinoo...

25 Aug 57min

⁠Kun agentteja on enemmän kuin työntekijöitä | Tapio Nissilä | Neuvottelija 402

⁠Kun agentteja on enemmän kuin työntekijöitä | Tapio Nissilä | Neuvottelija 402

Tapio Nissilä kirjoittaa yhdessä Niklas Nordlingin kanssa kirjaa HAR-ajattelusta eli Human Agent Relationshipista. Sen lähtökohta on että ihminen pysyy järjestelmän ankkurina silloinkin kun agentteja ...

21 Aug 1h 7min

Onko käänne tässä? Suomen talous kasvaa taas | Lasse Corin, Aktia | Neuvottelija 401

Onko käänne tässä? Suomen talous kasvaa taas | Lasse Corin, Aktia | Neuvottelija 401

Aktian pääekonomisti Lasse Corin ennustaa Suomelle 2,1 % kasvua ja kertoo, miksi käänne näyttää aidolta. Vienti, investoinnit ja kulutus piristyvät, eikä kasvu nojaa pelkkiin hävittäjähankintoihin. Ja...

17 Aug 1h 3min

Sosialismin neljä väärin | Amos Ahola Topi Salin | Neuvottelija 400

Sosialismin neljä väärin | Amos Ahola Topi Salin | Neuvottelija 400

Topi Salin ja Amos Ahola pohtivat Samin kanssa miksi sosialismi on väärin neljällä tavalla. Topin ja Amoksen mediakriittinen uutissarja Neljä oikein konsepti käännetään ympäri ja käydään läpi kolme as...

10 Aug 59min

50 000 siirtolaista päivässä Ceutaan | Joakim Vigelius | Neuvottelija 399

50 000 siirtolaista päivässä Ceutaan | Joakim Vigelius | Neuvottelija 399

Espanjalle kuuluvalle Ceutan alueelle Pohjois-Afrikan rannikolle saapui vuorokaudessa 50 000 laitonta siirtolaista, ja tapahtuma sai eurooppalaiset päättäjät reagoimaan poikkeuksellisen nopeasti. Peru...

6 Aug 1h 8min

Origins of Coronavirus - Koronaviruksen alkuperä | Jari Kuikanmäki Sami Miettinen | Neuvottelija 398

Origins of Coronavirus - Koronaviruksen alkuperä | Jari Kuikanmäki Sami Miettinen | Neuvottelija 398

Jari Kuikanmäki spent years investigating where the coronavirus came from, and his book reached print just weeks before Anthony Fauci pleaded the fifth over a hundred times in a Senate hearing. In thi...

4 Aug 1h 5min

Hesarin laitamedia-essee oli paras mainos suomalaisille podcasteille | Rami Kurimo | 397

Hesarin laitamedia-essee oli paras mainos suomalaisille podcasteille | Rami Kurimo | 397

Puheenaiheen toinen perustaja Rami Kurimo kertoo, miksi kaksi hänen podcastinsa jaksoa katosi YouTubesta Euroopassa juuri silloin kun CSAM chat controlista käytiin kiivainta keskustelua. Tapaus näytti...

31 Jul 56min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
rss-pa-konto
lederpodden
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
rss-orjasater
liberal-halvtime
stormkast-med-valebrokk-stordalen
morgenkaffen-med-finansavisen
okonomiamatorene
finansredaksjonen