#38. Onko Tamtron Big datan alkutuottaja, Mikko Keskinen?
Karon Grilli6 Nov 2024

#38. Onko Tamtron Big datan alkutuottaja, Mikko Keskinen?

Vaakavalmistaja Tamtron teki viime vuonna historiansa tähän asti suurimman yritysoston ostaessaan lahtelaisen kilpailijansa Lahti Precisionin. Ostokohteen liikevaihto ennen kauppaa oli 17 miljoonaa, Tamtronin 37 miljoonaa euroa. Kaupan sulatteleminen on ollut ilmeisen työlästä eivätkä Lahdesta ostetut järjestelmäpuolen tuotteet ole ilmeisesti käyneet kaupaksi toivotulla tavalla. Ristiinmyyntisynergioitakaan ei vaikuta realisoituneen järin paljon, sillä tälle vuodelle Tamtron ohjeistaa 54 - 56 miljoonan liikevaihtoa, kun se viime vuonna teki 55 miljoonan liikevaihdon. Koska viime vuoden luvussa Lahti Precision on mukana vain 10 kuukauden osalta, orgaanisesti liikevaihdon ennakoidaan laskevan. Kun liikevaihto mataa, onko Tamtronia soveliasta edes kutsua kasvuyhtiöksi? "Kasvu-uralle päästään taas jatkossa”, Tamtronin toimitusjohtaja Mikko Keskinen uskoo. "Tänä vuonna ei ole ollut myöskään yrityskauppoja, jotka toisivat add-on-kasvua”, hän lisää. Yritysostot ovat keskeinen osa Tamtronin strategiaa ja sijoitustarinaa. Miksi sillä rintamalla ei ole tapahtunut mitään yli puoleentoista vuoteen? Herää epäilys, punnitsiko Tamtron yrityskaupan riskit väärin. Suurempien konepajojen tavoin Tamtron pyrkii kasvattamaan elinkaaripalveluiden osuutta liikevaihdostaan. Erityisesti tähtäimessä on SaaS-pohjainen ohjelmistoliikevaihto. Digitaalisten palveluiden osuus on tarkoitus kasvattaa kymmeneen prosenttiin liikevaihdosta vuoden 2027 loppuun mennessä. Marinadi-osiossa käsitellään salkun rakentamista. Kuinka yksittäisistä sijoituksista tulee järkevä kokonaisuus? ”Tärkeää on miettiä, mitä yksittäisellä sijoituksella tavoitellaan ja mikä on sen riskiprofiili: missä valuutassa se on, minkä kokoinen se on, kuinka likvidi se on, kuinka paljon osake heiluu...?" S-Pankki USA -rahaston salkunhoitaja Antti Raappana luettelee. Riski ei ole pelkästään tietokoneen tarjoamaa statistiikkaa vaan myös yhtiöiden liiketoimintaan liittyviä seikkoja. Jos salkussa on jo Visaa, kannattaako hajauttaa Mastercardiin? Karon Grilli on ehdolla vuoden sijoitusteoksi! Äänestä tästä: https://www.nordnet.fi/fi/kampanjat/vuoden-sijoittaja Yhteistyössä: Tamtron Marinadi yhteistyössä: S-Pankki

Episoder(106)

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

”Jos stablecoinien markkina kasvaa merkittävästi, niistä voi muodostua merkittäväkin rahoitusvakausriski", Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo Karon Grillissä.Suomen Pankki on suhtautunut skeptis...

8 Okt 20251h 4min

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Voiko oikeistohallitus myydä valtion omistuksia kavereilleen ylihintaan? Postin listautumismyynnin tapauksessa kavereita ovat kaikki suomalaiset, joilla on mahdollisuus ostaa pala Postia.Kirjeiden ja ...

1 Okt 202550min

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

Grillinpitäjän salkkuun ilmestyi heinä-syyskuun jaksolla kolme kokonaan uutta yhtiötä, minkä lisäksi muutaman vanhan omistuksen täydentäminen jatkui – niistä huolestuttavimpana pään lyöminen halpoihin...

1 Okt 202530min

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityva...

24 Sep 20251h 15min

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

Grillattavana Euroopan tunnetuimpiin kasvuyhtiösijoittajiin kuuluvan Baillie Giffordin partneri ja listaamattomien markkinoiden tiimin johtaja Peter Singlehurst. Grillaus on englanniksi mutta haastatt...

17 Sep 202553min

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

Osakesijoitukset listaamattomiin yhtiöihin ovat antaneet 2000-luvulla keskimäärin kaksinumeroisia vuosituottoja. Private Equity on päihittänyt suurten pörssi-indeksien kehityksen.Listaamattomiin yhtiö...

10 Sep 20251h 16min

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

Arvo Sijoitusosuuskunta voisi maksaa markkina-arvonsa verran osuuspääoman korkoa, ja silti jäljelle jäisi varsinainen liiketoiminta – eikä lainkaan velkaa.Omalaatuinen tilanne johtuu siitä, että osuus...

3 Sep 20251h 15min

#67. Infrainvestointibuumi, Kreaten Timo Vikström?

#67. Infrainvestointibuumi, Kreaten Timo Vikström?

Asuntorakentamisen mataessa infrarakentamiseen on salakavalasti syntynyt vahva investointibuumi. Infrabuumia vetää kaksi vahvaa kärkeä: puolustusinfran parantaminen ja datakeskukset. Rahahanat on avat...

27 Aug 202558min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
pengesnakk
finansredaksjonen
rss-politisk-preik
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-markedspuls-2
rss-sunn-okonomi
lederpodden
rss-pa-konto
okonomiamatorene