Pallo Keskelle #102: Tutkan alla (haastattelussa Pekka Airiainen)
Pallo keskelle2 Des 2024

Pallo Keskelle #102: Tutkan alla (haastattelussa Pekka Airiainen)

Joulukuun ensimmäisessä jaksossa katsotaan mistä asetelmista pääsarjat lähtevät kohti vuoden viimeisiä otteluita. Viikon ajatuksessa kannustetaan alueparlamenttien perään. Yhteistyössä on voimaa!

Toisen erän haastatteluun saapuu toista kertaa podcastimme äänitaajuksilla kuultava Pekka Airiainen, joka tällä kaudella toimii Ylöjärven Ilveksen T12-joukkueen päävalmentajana. Minkälainen pelaaja- ja joukkuetilanne Tampereen seudulla on nuoremmissa junnuissa? Erän loppuun katsotaan T16- & T17-aluesarjojen alkukausia.

Päätöserän avaa junnukatsaus, missä välitetään kuulumisia T16-ikäluokan SM-sarjan & 1. divisioonan avanneesta Eerikkilän turnauksesta. Vanhempien junnusarjojen puheenaiheina on muun muassa T18 SM-sarjassa nähty odottamaton lopputulos, kun Classic murskasi FBC Turun 18-0-lukemin sekä Welhojen vahva vire T21 SM-sarjassa. Jakson päättävissä kuulijakysymyksissä huudellaan viime kaudella luvattujen porrastettujen sarjajärjestelmien perään ja jaetaan ajatuksia valmennustiimin työnjaosta.

AIKALEIMAT

Erä 1 (00:00)

Kuulumiset

Inssi-Divari (06:34)

F-liigaosio (14:05)

Viikon ajatus: Alueparlamentit (seurojen väliset keskustelut) käyntiin alueittain! Saa suorittaa! (32:24)

Erä 2 (40:26)

Haastattelussa Ylöjärven Ilveksen T12-joukkueen päävalmentaja Pekka Airiainen

T16- & T17-aluesarjojen katsaus (01:36:55)

Erä 3 (01:53:44)

Junnukatsaus

Kuulijakysymykset (02:15:36)

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin

Pallo keskelle on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

Somet: @pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Alku- ja loppumusiikki: SAMI

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Episoder(328)

LoistoCast #67: Huhupuheita

LoistoCast #67: Huhupuheita

Viikon jaksossa katsastetaan pääsarjojen sarjataulukoihin, jotka tarjoavat vielä paljon pelattavaa viimeisille ottelupäiville! Viikon ajatuksessa nostetaan vapaaehtoistyön arvostus esiin. Mistä saisimme lisää väkeä hommiin? Keskimmäisessä erässä keskitytään F-liigan ympärillä pyöriviin huhuihin. Kuinka moni vastuuvalmentaja liittyy Jarkko Rinteen ja Matti Pienihäkkisen kelkkaan ja siirtyvät syrjään ensi kauden valmennushommista? Päätöserässä tarjolla tuttuun tapaan junnukatsaus & kuulijakysymyksiä.AIKALEIMAT:Erä 1 (00:00)F-liigaosio (06:13)Divarikatsaus (25:39)Viikon ajatus: Arvostammeko vapaaehtoistyötä? Mistä lisää väkeä hommiin? (36:20)Erä 2 (49:35)F-liigan huhumarkkinat pyörähtävät käyntiinErä 3 (01:11:00)JunnukatsausKuulijakysymykset (01:29:42)Salibandykausi huipentuu jälleen toukokuussa! Helsinki Junior Challenge kerää salibandyjoukkueet kauden 2023-2024 suureen päätökseen. Tule nauttimaan joukkueen ja kannattajien kanssa mahtavista peleistä ja keväisestä Helsingistä. https://www.helsinkijuniorchallenge.fi/Työpaikkasalibandyn SM-kisat pelataan 4.5 Arena Centerin halleissa Helsingissä. Lue turnauksesta lisää ja ilmoittautukaa työporukoiden odotetuimpaan turnaukseen: https://tyopaikkasalibandysm.fi/ Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

19 Feb 20241h 40min

LoistoCast #66: Kulttuurin perässä (haastattelussa Minnie Heininen)

LoistoCast #66: Kulttuurin perässä (haastattelussa Minnie Heininen)

Viikon jakson alkuun kiitellään Varsinais-Suomen urheilugaalassa lajin edistämistyöstä jaetusta palkinnosta. Sarjakatsausten kautta päätetään ensimmäinen erä keskusteluun seurakulttuurista.Toisen erän haastatteluun saapuu kolmatta kertaa LoistoCastin vieraana oleva maalivahti Minnie Heininen, joka tällä kaudella torjuu palloja Østensjø IBK:n riveissä Norjan liigassa.Päätöserässä tarjolla tuttuun tapaan junnukatsaus ja kuulijakysymykset, joissa jälkimmäisessä tarjolla on puhetta muun muassa valmennusfilosofiasta. AIKALEIMAT:Erä 1Varsinais-Suomen urheilugaala 2023 (03:39)F-liigaosio (07:57)Divari- ja Suomisarjakatsaus (14:51)Viikon ajatus: Mitä on seurakulttuuri? (23:52)Erä 2 (43:52)Haastattelussa Østensjø IBK:n maalivahti Minnie HeininenErä 3 (01:37:50)JunnukatsausKuulijakysymykset (01:46:12)Työpaikkasalibandyn SM-kisat pelataan 4.5 Arena Centerin halleissa Helsingissä. Lue turnauksesta lisää ja ilmoittautukaa työporukoiden odotetuimpaan turnaukseen: https://tyopaikkasalibandysm.fi/ Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

12 Feb 20242h 8min

LoistoCast #65: Laatikon ulkopuolelta (haastattelussa Mea Kiuru)

LoistoCast #65: Laatikon ulkopuolelta (haastattelussa Mea Kiuru)

Helmikuu avataan lähes 2,5 tunnin jaksolla, joten paluu normaaliin jaksopituuteen on siis tämän jakson myötä tehty. Asiaa riittää tämän viikon jaksossa paljon. Puolassa kahdeksan maan kesken pelattu U19-naisten MM-kisojen kenraaliharjoitus jätti kysymysmerkkejä Suomen pelaamisesta, F-liigassa puolestaan julkistettiin jo kolmas kauden jälkeen väistyvä päävalmentaja & divarissa päivitellään Pirkkojen kovaa virettä.Viikon ajatuksessa pohditaan yhdessä kuulijoiden kanssa salibandyn muuta kuluttamista oman pelaamisen ulkopuolella & junnukatsauksessa mietitään T16-ikäluokan valtakunnallisen sarjan tulevaisuutta. Kuulijakysymyksissä framilla on unelmien ottelutapahtuma. Kerro meille omasi palautesähköpostiin tai sometilien DM-boksiin, niin otamme niistä kiinni ensi viikon jaksossa! Toisen erän haastattelussa on SB-Prosta täksi kaudeksi FBC Loistoon siirtynyt Mea Kiuru. Nummelalaislähtöinen hyökkääjä nähdään liigapelien lisäksi T21-ikäluokan SM-sarjassa FBC Turun riveissä.AIKALEIMAT:Erä 1 (00:00)Suomen peli ei vakuuttanut Polish CupissaF-liigaosio (09:14)Divarikatsaus (29:16)Viikon ajatus: Miksi salibandyn muu kuluttaminen (pl. oma pelaaminen) on vähäistä? (34:35)Erä 2 (58:56)Haastattelussa FBC Loiston F-liigajoukkueen & FBC Turun T21-joukkueen hyökkääjä Mea KiuruErä 3 (01:29:48)Junnukatsaus- Tarvitaanko T16-ikäluokkaan valtakunnallinen sarja? (01:38:56)Kuulijakysymykset (02:02:16)Valtakunnallisten juniorisarjojen palautekysely 2023-2024: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/70523216-e537-4c24-a4e6-3013aa834684?displayId=Fin3003007 Kysely auki: Salibandyseurojen elinvoimaisuus: https://q.surveypal.com/Elinvoimaiset-salibandyseurat-2024/0?s=09 Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

5 Feb 20242h 24min

LoistoCast #64: Sanoista tekoihin (haastattelussa Emilia Kaartoaho)

LoistoCast #64: Sanoista tekoihin (haastattelussa Emilia Kaartoaho)

Tammikuun viimeisessä jaksossa jatketaan keskustelua olosuhteista. LoistoCast suosittelee jokaisen laji-ihmisen kuuntelevan Krister Savosen haastattelun Kelpaako piste -podcastissa. Tämän viikon jaksossa puhetta myös U19-maajoukkueen MM-kenraaliharjoituksesta Polish Cupissa, F-liigasta ja Divarista. Viikon ajatuksessa peräänkuulutetaan julkisen keskustelun puolesta. Junnukatsauksessa otetaan kiinni valtakunnallisten sarjojen tilanteisiin ja kuulijakysymyksissä puolestaan pohditaan kotimaisten junioreiden varaamista F-liiga Draftissa.Toisen erän haastattelussa on toistaiseksi tämän kauden Divarissa voitosta voittoon edenneen Jokereiden hyökkääjä Emilia Kaartoaho.AIKALEIMAT: Erä 1 (00:00)Puhetta Krister Savosen haastattelusta Kelpaako piste -podcastissa U19 MM-kisojen kenraaliharjoitus Polish Cupissa (08:23)F-liigaosio (12:13)Divarikatsaus (17:27)Viikon ajatus: Miksi ihmeessä tyttö- ja naissalibandytoimijat eivät käy isompaa keskustelua julkisesti? (29:14)Erä 2 (39:02)Haastattelussa Jokereiden hyökkääjä Emilia KaartoahoErä 3 (58:09)JunnukatsausKuulijakysymykset (01:17:59)Krister Savosen haastattelu Kelpaako piste -podcastissa: https://open.spotify.com/episode/561OX3iNA2KkeNmUGWsDmF?si=nolTRkNITky1zGnBO9Zv3w Hallitustiedote: https://salibandy.fi/fi/uutiset/hallitustiedote-liiton-hallitus-jarjestaytyi-juuso-laamasesta-varapuheenjohtaja/ Polish Cupin matkaava U19-maajoukkue: https://salibandy.fi/fi/uutiset/u19-naisten-mm-kenraaliharjoitus-polish-cupissa-miisa-turunen-palaa-vahvuuteen/Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla--Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

29 Jan 20241h 36min

LoistoCast #63: Lakritsaisen pehmeää (haastattelussa Hanna Niemelä)

LoistoCast #63: Lakritsaisen pehmeää (haastattelussa Hanna Niemelä)

Viikon jaksossa otetaan kiinni F-liigan sarjataulukkoon, joka tarjoaa runkosarjan viimeiselle kolmannekselle vielä paljon pelattavaa sijoitusten osalta. Viikon ajatuksessa pohditaan olosuhdekartoitusten hyötyä nykyhetkessä, sillä keskustelu F-liigan olosuhteista nosti taas päätään viikonloppuna. Junnukatsauksessa perataan läpi valtakunnallisten sarjojen tilanteita ja kuulijakysymyksissä puolestaan otetaan kiinni Suomen cupin tapahtumiin ja tyylikkääseen alustaan, josta myös jaksokuva on saanut inspiraatiota. Toisen erän haastattelussa tällä kertaa on SSRA:n & maajoukkueen hyökkääjä Hanna Niemelä, jonka kanssa käydään oululaisten viime vuosiin verrattuna vahvaa syyskautta läpi.AIKALEIMAT: Erä 1 (00:00)F-liigaosio (02:28)Divarikatsaus (20:48)Viikon ajatus: Miten olosuhdekartoitukset hyödyttävät nykyhetkeä? (24:45)Erä 2 (36:33)Haastattelussa SSRA:n kapteeni Hanna NiemeläErä 3 (58:14)JunnukatsausKuulijakysymykset (01:12:14)U19 MM-kisojen vapaaehtoishaku on auki kuun loppuun - hae mukaan nyt!: https://salibandy.fi/fi/uutiset/u19-mm-kisojen-vapaaehtoishaku-on-auki-kuun-loppuun-hae-mukaan-nyt/ Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

22 Jan 20241h 29min

LoistoCast x MAAJOUKKUETIE, 2/2

LoistoCast x MAAJOUKKUETIE, 2/2

MAAJOUKKUETIE on herättänyt paljon keskustelua tällä kaudella. LoistoCast X -sarjan neljännessä jaksossa keskustellaan aiheesta yhdessä MAAJOUKKUETIE:n tyttöpuolesta vastaavan Salibandyliiton valmentaja ja kouluttaja Hannu Santasen sekä pelaajakehityksen ja valmennusosaamisen kehityspäällikkö Miikka Lamun kanssa.Jakson toisessa osassa käsitellään MAAJOUKKUETIE:tä pelaaja- ja valmennusvalintojen, Eerikkilän leirien & alueleirien kautta.MAAJOUKKUETIE: https://salibandy.fi/fi/palvelut/salibandyliiton-tarkeimmat-palvelut/maajoukkuetie/MAAJOUKKUETIE pelaajalle: https://salibandy.fi/fi/palvelut/pelaajalle/maajoukkuetie/UNITED-toiminta 2023-2025: https://eerikkila.fi/urheilu/salibandy/maajoukkuetie/urheilu-salibandy-maajoukkuetie-united-toiminta/MAAJOUKKUETIE:n materiaalit, ohjeet ja vuosikello: https://eerikkila.fi/urheilu/salibandy/maajoukkuetie/materiaalit-ohjeet-ja-vuosikello/https://terveurheilija.fi/ Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

17 Jan 20241h 36min

LoistoCast #62: Savo-Karjalan esimerkillä (haastattelussa Markus Holopainen)

LoistoCast #62: Savo-Karjalan esimerkillä (haastattelussa Markus Holopainen)

Viikon jaksossa keskustelua F-liigan otteluohjelmasta, maajoukkueen kiinnostavuuden kasvattamisesta MAAJOUKKUETIE:n kautta, HFC:n haasteista kilpailukalenterin kanssa & hostien pelipäivän biiseistä.Toisen erän haastattelussa FB Factorin T18-joukkueen päävalmentaja Markus Holopainen avaa ajatusta T17-ikäluokan Savo-Karjalan aluesarjan takana.AIKALEIMAT:Erä 1 (00:00)F-liigaosio (02:46)Divarikatsaus (20:00)Viikon ajatus: Miten maajoukkueen kiinnostavuutta voisi lisätä? (21:30)Erä 2 (28:56)Vieraana FB Factorin T18-joukkueen päävalmentaja Markus HolopainenErä 3 (43:07)JunnukatsausKuulijakysymykset (01:03:18)Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3‼️ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼️Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

15 Jan 20241h 11min

LoistoCast x MAAJOUKKUETIE, 1/2

LoistoCast x MAAJOUKKUETIE, 1/2

MAAJOUKKUETIE on herättänyt paljon keskustelua tällä kaudella. LoistoCast X -sarjan neljännessä jaksossa keskustellaan aiheesta yhdessä MAAJOUKKUETIE:n tyttöpuolesta vastaavan Salibandyliiton valmentaja ja kouluttaja Hannu Santasen sekä pelaajakehityksen ja valmennusosaamisen kehityspäällikkö Miikka Lamun kanssa. Jakson ensimmäisessä osassa käsitellään MAAJOUKKUETIE:tä yleisesti. Mitä sillä tarkoitetaan ja mitkä ovat toiminnan tavoitteet?MAAJOUKKUETIE: https://salibandy.fi/fi/palvelut/salibandyliiton-tarkeimmat-palvelut/maajoukkuetie/MAAJOUKKUETIE pelaajalle: https://salibandy.fi/fi/palvelut/pelaajalle/maajoukkuetie/UNITED-toiminta 2023-2025: https://eerikkila.fi/urheilu/salibandy/maajoukkuetie/urheilu-salibandy-maajoukkuetie-united-toiminta/MAAJOUKKUETIE:n materiaalit, ohjeet ja vuosikello: https://eerikkila.fi/urheilu/salibandy/maajoukkuetie/materiaalit-ohjeet-ja-vuosikello/Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3 ‼️ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼️Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoillaJaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

10 Jan 20241h 28min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
forklart
popradet
aftenpodden-usa
stopp-verden
fotballpodden-2
nokon-ma-ga
dine-penger-pengeradet
det-store-bildet
frokostshowet-pa-p5
rss-ness
rss-penger-polser-og-politikk
aftenbla-bla
e24-podden
bt-dokumentar-2
rss-gukild-johaug
unitedno
rss-dannet-uten-piano
rss-borsmorgen-okonominyhetene