Aloittelevan yrittäjän pakollinen podcast -jakso with Axel Lindell
Kohti Unelmia10 Aug 2022

Aloittelevan yrittäjän pakollinen podcast -jakso with Axel Lindell

Tämä jakso olisi hyvä.. EIKU pakko kuunnella aloittelevien yrittäjien. Mikäli ikinä mietit yrittäjäksi ryhtymistä, niin kuuntele tämä jakso. Tässä jaksossa puhutaan yhdessä tekemisestä, mutta ennenkaikkea jaksosta tulikin myös oiva aloittelevan yrittäjän vinkkipakki.

Axelin tärkeimmät asiat jaksossa:

  1. Yrittäjät Suomessa ovat hullua kansaa. Alkuun tarvitaankin sekoitus rohkeutta ja hulluutta ja aivan saakelisti uskoa siihen omaan visioon mitä lähtee tekemään, sillä ⅘ tulee sanomaan sulle, että toi on aivan pa%&/a idea.
  2. Yrittäjyyden alussa on noin ziljoona juttua mitä pitää ottaa huomioon, on viranomaisilmoitukset, yrityksen perustaminen, pankkitilit, 10 eri vakuutusta, kaikki käytännönjärjestelyt etc, etc, ja tässäkään vaiheessa et ole vielä tuottanut tai myynyt mitään.
  3. Copy with pride -> ei ole syytä keksiä pyörää uusiksi, käytä hyväksi havaittuja toimintatapoja ja muokkaa niistä itsellesi sopivia.
  4. Tärkeintä on kuitenkin tapa millä lähet tekemään liiketoimintaa ja tuote tai palvelu mitä myyt.
  5. Isoin kompastuskivi mitä mä näen, mihin yrittäjät ja yritykset kaatuu on se, että yrittäjä tai muu johto yrittää tehdä kaiken itse, eikä ymmärrä, että kannattaisi keskittyä siihen missä itse on paras ja kokoa tiimi ympärille, jotka osaavat muita juttuja.

Seuraa Ilona Works ja opi lisää, suositus: ota yhteyttä Ilona Worksiin ja kilpailuta sekä tsekkaa, että yrityksesi sopparit on ajantasalla kaiken suhteen. Mainitse Kohti Unelmia, niin näkevät mistä löysit heidät.

--


Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä.

Toteuta omat unelmasi..


--

Haluatko lisää vinkkejä yritystoimintaasi? ⁠Lataa maksuttomat 50 vinkkiä kohti kasvua sähköpostiisi. ⁠

--

Tilaa kanava Youtubessa:

⁠Johannes Laine - YouTube⁠


Löydät minut myös Instagrammista:

⁠https://www.instagram.com/johanneslaine/⁠

Kohti Unelmia podcast:

⁠https://www.instagram.com/kohtiunelmiapodcast/⁠

Jaa ajatukset instagrammissa stooreissa ja tägää @‌johanneslaine & @‌kohtiunelmiapodcast

--

Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua kulkemaan rohkeammin unelmiasi todeksi ja nousemaan yrittäjänä seuraavalle tasolle! Kiitos kun kuuntelet <3

Episoder(148)

Kohti Unelmabisnestä 2/7 - Tuotteistamisen kautta Unelma-asiakkaan sydämeen - Jari Parantainen

Kohti Unelmabisnestä 2/7 - Tuotteistamisen kautta Unelma-asiakkaan sydämeen - Jari Parantainen

Kohti Unelmia toinen tuotantokausi "Kohti Unelmabisnestä" on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Netvisor kanssa. Älykäs taloushallinto hoitaa taloushallinnon rutiinit, jotta sinulle jäisi enemmän aikaa tärkeämpiin asioihin. Kokeile Netvisoria maksutta: https://vis.ma/netvisor -- Tässä jaksossa opit mitä tuotteistamisessa kannattaa huomioida sekä saat erittäin hyvän konkreettisen vinkin miten kirkastaa unelma-asiakkaasi Toivottavasti myös esimerkit antavat sinulle käytäntöön vietäviä ideoita 👊 Mitä ajatuksia tuotteistaminen herättää? Lue ja opi lisää Jari Parantaisen blogista Pölli Tästä! Pölli Tästä blogi: https://pollitasta.fi/ -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmabisnestä ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

25 Feb 202140min

Kohti Unelmabisnestä 1/7 - Aloita unelmasi tekeminen tänään - Jyri Linden

Kohti Unelmabisnestä 1/7 - Aloita unelmasi tekeminen tänään - Jyri Linden

Kohti Unelmia toinen tuotantokausi "Kohti Unelmabisnestä" on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Netvisor kanssa. Älykäs taloushallinto hoitaa taloushallinnon rutiinit, jotta sinulle jäisi enemmän aikaa tärkeämpiin asioihin. Kokeile Netvisoria maksutta: https://vis.ma/netvisor -- Kohti Unelmabisnestä ensimmäisessä jaksossa vieraana Jyri Linden. Hänet tunnetaan erityisesti Nordic Business Forumin perustajana. NBF on yksi maailman parhaista ellei paras bisnesseminaari. Tässä jaksossa kuulet Jyrin vinkit yritystoiminnan starttaamiseen ja saat varmasti aimo annoksen inspiraatiota. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmabisnestä ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

25 Feb 202130min

#33: Noora Shingler - Vastuullisemmin ja puhtaammin kohti unelmia

#33: Noora Shingler - Vastuullisemmin ja puhtaammin kohti unelmia

Noora Shinglerin kanssa puhutaan vastuullisuudesta, yrittäjyydestä ja siitä, että miten voisi jokainen omilla toimillaan tehdä paremmat valinnat mahdolliseksi. Hiukan myös puhtaammasta ympäristöstä, ruuasta ja elintavoista. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmia ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

9 Sep 202045min

#32: Elina Jaatinen - Osaatko käsitellä tunteitasi?

#32: Elina Jaatinen - Osaatko käsitellä tunteitasi?

Se, että käyttäydyt huonosti ei ole ok, vaikka kuinka sinulla olisi paha mieli. Paha mieli sen sijaan on ok. Osaatko hallita tunteiden vallassa käytöksesi ja tiedätkö mikä laukaisee sinussa tietyt tunnetilat? Tässä podcastissa sukelletaan tunteiden maailmaan ja tutkitaan hiukan tunneälyä, käyttäytymistä ja kaikkea sen ympäriltä pienen pintaraapaisun keinoin. Uskallatko tutustua itseesi? -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmia ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

3 Aug 202041min

#31 Martin Kalliola - Tärkeintä sosiaalisen median haltuunotossa

#31 Martin Kalliola - Tärkeintä sosiaalisen median haltuunotossa

Sosiaalinen media on valtava mahdollisuus, mutta mikä siellä on kaikkein tärkeintä? Mitä kannattaa ottaa huomioon kun haluat saada jotain aikaan somessa? Pari tärkeää pointtia on ehdottomasti: 1. Mieti ketä yrität tavoittaa tekemisellä? 2. Julkaise asioita jotka toimii. Näistä lisää jakson parissa. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmia ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

29 Jul 202029min

#31: Jere Pohjankoski - Pitkä tie unelmien parissa on palkinnut

#31: Jere Pohjankoski - Pitkä tie unelmien parissa on palkinnut

Tällä kertaa keskustelemme enemmän yrittäjähenkisyydestä, resursseista tehdä unelmista totta vaikka yrittäjä ei olisikaan, hiukan yhdistystoiminnasta ja ennenkaikkea inspiroivasta matkasta minkä Jere on tehnyt saavuttaakseen unelmiaan frisbeegolfin parissa. Hieno mies - kiitos kun tulit vieraaksi! -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmia ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

21 Jul 20201h 4min

#30: Salla Valkonen - HallaHalla inspiroi ekologisempaan elämään bikinien voimalla

#30: Salla Valkonen - HallaHalla inspiroi ekologisempaan elämään bikinien voimalla

Halla x Halla, HallaHalla, noh se maailman makein bikinimerkki! Salla Valkosen kanssa keskustellaan oivalluksista tämän upean tarinan taustalta. Millaista oli startata bisnes? Minkälaisia unelmia heillä on ja mihin brändi on matkalla? -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmia ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

2 Jul 202035min

#29: Kira Tiivola - Arvot ja yhdessä tekemisen voima

#29: Kira Tiivola - Arvot ja yhdessä tekemisen voima

Aivan lemppariaiheitani tällä hetkellä elämässäni yhdessä tekemisen voima ja arvojen mukaan eläminen. Me olemme yhdessä paljon enemmän kuin kukaan yksin. Ja arvojen mukaan eläminen ah parasta keskustelua syntyy näistä kesäiltoina. Nauhoitushetken jälkeen olen syventynyt aiheisiin entisestään ja pitää ottaa uusiksi saman teeman ympärille podiakin. Kira Tiivola on energinen supernainen joka elää omien arvojensa mukaan, antaa ympärilleen positiivista energiaa ja tietenkin innokas yrittäjä. -- Kohti Unelmia podcastin tarkoitus on inspiroida sua tekemään asioita joita oikeasti haluat tehdä. Toteuta omat unelmasi.. Jaa ajatuksesi jaksoon liittyen #kohtiunelmia ja tägää @johanneslaine Osallistu keskusteluun Instagrammissa @kohtiunelmiapodcast & @johanneslaine Tsekkaa muut maksuttomat sisällöt ja osallistu 7 päivän maksuttomaan haasteeseen! Kohti Unelmia Podcastissa mukana*: Yrittäjä - haluatko 5000€ +alv. kehitysapua? Tutustu Innovaatioseteliin Tilitoimisto Kohti Unelmia: Menestyvän yrittäjän kumppani E-Tasku: tee kuittien käsittelystä helppoa Qred: hanki nopeasti luottokortti tai yrityslaina yrityksellesi Aufort Gold: Sijoita kultaan, käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -5€ ekasta ostoksesta SumUp: Parempi ja edullisempi tapa vastaanottaa maksuja Oode: Perusta myyvät sivut itsellesi alle 30minuutissa. Käytä koodi "KOHTIUNELMIA" ja saat -20% *sisältää affiliate linkkejä

29 Jun 202027min

Populært innen Business og økonomi

lydartikler-fra-aftenposten
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
finansredaksjonen
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
utbytte
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-sunn-okonomi
pengesnakk
lederpodden
aksjepodden
okonomiamatorene
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge-en-podcast-av-sonia-loinsworth
shifter