
Hyvä ja merkityksellinen elämä (Osa 2/2)
Hyvän elämän merkityssisältöjen pöyhiminen kestävän hyvinvoinnin asiantuntija, professori Arto O. Salosen kanssa jatkuu! Tuplajakson toisessa osassa aiheina ovat ihmisen suhde itseensä sekä suhde johonkin itseä suurempaan. Toimittajana on Mikko Kurenlahti.
3 Apr 202459min

Hyvä ja merkityksellinen elämä (Osa 1/2)
Kestävän hyvinvoinnin asiantuntija, professori Arto O. Salonen kokee nykyihmisen ajavan itseään aikamoiseen tyhjiöön seuraamalla vallitsevia uskomuksia hyvästä elämästä. Miksi, ja mistä meidän jokaisen etsimä hyvä ja merkityksellinen elämä voisi lopulta koostua? Tuplajakson ensimmäisessä osassa nostetaan keskusteluun ihmisen suhde maailmaan ja luomakuntaan, sekä suhde tätä asuttaviin toisiin ja lähimmäisiin. Toimittajana on Mikko Kurenlahti.
26 Mar 202452min

Mikä hiertää nuorempien sukupolvien kirkkosuhteessa?
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut jo vuosia laskussa. Vuoden 2023 lopussa kirkkoon kuului noin 63,5 % väestöstä. Jos kysytään, ketkä tällä hetkellä erityisen tietoisesti jättävät kirkon, niin eronneista selvästi suurin osa edustaa nuoria aikuisia, 20–39-vuotiaita. Millenniaalien ja nuorten aikuisten kerrotaan olevan liikkuvin ryhmä kirkon jäsenistössä, mikä kertoo heidän suhteensa kirkkoon olevan hyvin erilainen kuin vanhemmilla ikäryhmillä. Mutta millainen, ja miksi nuoret aikuiset eivät enää tässä ajassa koe kirkkoa omakseen? Vieraana on nuorten aikuisten kirkkosuhteeseen erikoistunut teologian ja politiikan tutkija Marjukka Laiho. Ohjelman toimittaa Mikko Kurenlahti.
8 Feb 202456min

Elämän suuret kysymykset videopeleissä
Yliluonnollinen, uskonto ja elämän suuret kysymykset ovat monin tavoin läsnä yhä kehittyneemmissä videopelimaailmoissa. Voidaanko puhua enää yksiulotteisesti viihteestä tai "vain pelaamisesta", jos videopelit onnistuvat tarjoamaan pelaajilleen moniulotteisia lumoutumisen ja yhteisöllisyyden kokemuksia tai mahdollisuuksia reflektoida omaa identiteettiä, moraalia ja elämän taitekohtia? Mitä hengellisyys, katsomuksellisuus tai uskonto voisivat tarkoittaa pelien luomissa digitodellisuuksissa? Vieraana on uskontotieteilijä ja pelitutkija, tutkijatohtori Heidi Rautalahti. Toimittajana on Mikko Kurenlahti.
10 Jan 202447min

Lasten hengellisyys - onko uskonto leikin asia?
Onko lapsi hengellinen olento – ehkä jopa etsijä? Mitä hengellisyys tai uskonto tarkoittavat esimerkiksi päiväkoti-ikäisen lapsen kokemusmaailmassa, ja mitä aikuisen olisi syytä ymmärtää lapsen esittämien katsomuksellisten kysymysten merkityksestä? Onko uskonto leikin asia? Vieraana on uskontokasvatuksen tutkija, yliopistonlehtori ja kolmen lapsen äiti Saila Poulter. Toimittajana on Mikko Kurenlahti.
5 Des 202351min





















