#43. Milloin aletaan taas rakentaa asuntoja, YIT:n Heikki Vuorenmaa?
Karon Grilli11 Des 2024

#43. Milloin aletaan taas rakentaa asuntoja, YIT:n Heikki Vuorenmaa?

Jos asuntorakentaja jää odottamaan asuntomarkkinan pääsyä kunnon vauhtiin ja asuntovaraston tyhjenemistä, se on auttamatta liian myöhässä. ”Meillä on tiettyjä kohteita, jotka saadaan tehtyä hiukan alle vuodessa, mutta silloin kun mennään esimerkiksi vaativiin parkkihallirakenteisiin ja ollaan jossain ydinkeskustan alueella, valmistumisen aikataulu on yli puolitoista vuotta”, YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa kertoo Karon Grillissä. Vuorenmaa muistuttaa, että alueelliset erot ovat suuria. Joulukuun alussa YIT kertoikin aloittavansa uuden asuinkerrostalon rakentamisen Tampereelle. Asuntorakentaminen on YIT:n kovaa ydintä. Marraskuussa yhtiö julkisti uuden strategiansa vuosille 2025–2029, ja samalla kerrottiin uudesta segmenttijaosta. Jatkossa erikseen raportoidaan Suomen ja itäisen Keski-Euroopan asunnot. Kaksi muuta segmenttiä ovat Rakennus ja Infra. YIT pyrkii yli seitsemän prosentin oikaistuun liikevoittoon. Siihen se on yltänyt viimeksi vuonna 2012 siis ennen kuin Caverion irrotettiin YIT:stä. Vuorenmaa pitää kuitenkin tavoitetta realistisena. ”Se, miten Suomen asuntomarkkina lähtee normalisoitumaan, määrittelee paljon aikataulua.” Vuorenmaa aloitti YIT:n toimitusjohtajana miltei päivälleen kaksi vuotta sitten, joten hän on päässyt tässä roolissaan kokemaan Suomen asuntorakentamisen osalta lähinnä synkkiä aikoja. Vaikka Suomessa on vielä aika synkkää eikä tälle vuodelle uumoiltu asuntomarkkinan piristyminen ole ottanut tapahtuakseen, valonpilkahduksia on näkynyt Suomen ulkopuolella. ”On tuntunut kivalta se hetki, kun on raportoitu, että myynti lähti kasvuun tällä markkinalla. Ja se on tullut järjestään lähemmäs Pohjolaa.” Yhteistyössä: YIT

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(130)

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

Voihan verovelka!Grillinpitäjän salkunsiivoushanke kompastui kuin siivooja imurin johtoon. Piilevän verovelan realisoituminen panee empimään myyntipainikkeen käyttöä.Jos salkussa yli 20 vuotta olleen ...

7 Okt 31min

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

Auroora Yhtiöt ostaa 5–20 miljoonan euron yhtiöitä, joita se mahdollisuuksien mukaan täydentää pienemmillä hankinnoilla, mutta toisin kuin pääomasijoittaja, se ei osta yhtiöitä myydäkseen vaan omistaa...

30 Sep 1h 17min

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

Mitkä Helsingin pörssin yhtiöt hyötyvät kuumana sykkivästä datakeskusbuumista?Datakeskusten rakentaminen tuo töitä rakennusliikkeille ja niiden alihankkijoille henkilöstövuokrausfirmoja myöten. Nokia ...

23 Sep 58min

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

After 15 years of investor neglect, emerging markets are trading at a steep discount to developed markets. Baillie Gifford's Roddy Snell sees three reasons for optimism: attractive valuations, stronge...

16 Sep 52min

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

Oriolalla pitäisi olla kaikki edellytykset tehdä kelpo tulosta. Lääkejakelussa se jakaa Suomessa markkinan Tamron kanssa. Kun lääkkeiden kysyntä ja niiden liikuttelun tarve kasvaa, Oriolan perusbisnes...

9 Sep 1h 10min

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Sep 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Aug 1h 3min

#110. Sijoittajan vaarallisin työkalu

#110. Sijoittajan vaarallisin työkalu

Saha on vaarallinen työkalu. Jos maailmanvalloitusta tekevän yhtiön osakkeet myy liian aikaisin, jää paitsi suurista tuotoista.Ruuvimeisselikin on vaarallinen, etenkin jos sitä käyttelee yhtiön talous...

19 Aug 40min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
rss-pa-konto
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
rss-orjasater
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
finansredaksjonen
lederpodden
utbytte
morgenkaffen-med-finansavisen
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-markedspuls-2
liberal-halvtime
okonomiamatorene
pengesnakk