1. Työelämän totuudet nuorten aikuisten silmin - Laura Christie
Bisnespäivä13 Nov 2023

1. Työelämän totuudet nuorten aikuisten silmin - Laura Christie

Millaisia odotuksia nuorilla aikuisilla on työelämää kohtaan?

Ensimmäisen jakson aihe voi ensikuulolta vaikuttaa ikuisuuskysymykseltä ja ehkä jopa latautuneelta sellaiselta. Edelliset sukupolvet ovat kautta aikojen pyöritelleet päätään yrittäessään ymmärtää, mitä "nuorten päässä oikein liikkuu". Tämä ymmärrys on kuitenkin avainasemassa yritysten tulevaisuuden mahdollisuuksissa ja todennäköisyydessä pysyä relevanttina. Onneksi vastausta ei tarvitse enää arvailla: Academic Work suorittaa vuosittain Young Professional Attraction Index -kyselytutkimuksen, jossa selvitetään nuorten ammattilaisten näkemyksiä siitä, mikä tekee työnantajista houkuttelevia ja millaista työympäristöä he toivovat itselleen tulevaisuudessa.

YPAI:n uunituoreista tutkimustuloksista on Katriinan ja Sirkka-Liisan kanssa keskustelemassa Academic Workin toimitusjohtaja Laura Christie. Pääsemme kuulemaan paitsi nuorten näkemyksistä myös lisää Lauran omasta tarinasta toimitusjohtajaksi.

Episoder(62)

46. Virkamiesjohtajana miesvaltaisella alalla, sopeudu tai olet vaihtopenkillä - Kaisa Tammi

46. Virkamiesjohtajana miesvaltaisella alalla, sopeudu tai olet vaihtopenkillä - Kaisa Tammi

Tänään Sirkka-Liisan ja Katriinan vieraana Valtion koulukodeilla vaikuttava psykologi ja entinen naisvankilan pomo Kaisa Tammi. Hän on tehnyt valtavirrasta poikkeavan uran virkamiehenä perinteisesti m...

25 Mar 202554min

45. Hyvä tiimityö johtamisen menestystekijänä - Sanna Rajaniemi

45. Hyvä tiimityö johtamisen menestystekijänä - Sanna Rajaniemi

Hyvä johtaja ei menesty yksin – menestyksen taustalla on aina toimiva ja vahva tiimi. Mutta miten tiimityöstä tehdään yrityksen todellinen kilpailuetu? Miten rakentaa kulttuuri, jossa yhteistyö ei ole...

18 Mar 202542min

44. Mitä pääomasijoittaja katsoo sijoittaessaan yhtiöön? - Maria Wasastjerna

44. Mitä pääomasijoittaja katsoo sijoittaessaan yhtiöön? - Maria Wasastjerna

Tänään Bisnespäivässä Sirkkiksen ja Katriinan vieraana on pääomasijoittana Maria Wasastjerna, ja hän kertoo miten loikkasi lakialalta pääomasijoittajaksi ja miltä se on tuntunut. Juttelussa selviää: M...

11 Mar 202537min

43. Sisäinen johtajuus, oma tila ja palautuminen - Laura Strömberg

43. Sisäinen johtajuus, oma tila ja palautuminen - Laura Strömberg

Päivän vieras Laura Strömberg kertoo oman tarinansa siitä kuinka hän päätyi perustamaan ja olemaan toimitusjohtajana lemmikkiruokabisneksen ja miksi hän päätyi sen jälkeen perustamaan Piettolan tilan....

4 Mar 202537min

42. Digitaalinen transformaatio ja ihmisten potentiaalin valjastaminen siihen - Pia Kalsta

42. Digitaalinen transformaatio ja ihmisten potentiaalin valjastaminen siihen - Pia Kalsta

Sanotaan että muutos on vaikeaa ja ihmiset saattavat myös pelon vastustaa muutosta. Sirkkiksen ja Katriinan tämänpäiväinen vieras toteaa kuitenkin että muutos voi olla myös helppoa.  “On helppoa muutt...

25 Feb 202542min

41. Start-up ja kasvuyhtiöiden rahoitusympäristön kehitys sekä tarvittavat muutokset - Pia Santavirta

41. Start-up ja kasvuyhtiöiden rahoitusympäristön kehitys sekä tarvittavat muutokset - Pia Santavirta

Talouden kasvu junnaa paikallaan, ja moni startup kaipaa sekä pääomaa että vetoapua kansainvälisille markkinoille. Synkistelystä huolimatta onneksi meillä on Suomessa toimijoita, jotka pyrkivät kääntä...

18 Feb 202544min

40. Suomalaisen brändin vieminen ulkomaille - Kirsi Paakkari

40. Suomalaisen brändin vieminen ulkomaille - Kirsi Paakkari

Kuvittele itsesi eksklusiiviseen design-putiikkiin suurkaupungin sykkeessä. Hyllyltä löytyy upea, suomalaisen yrityksen valmistama koru, joka puhuttelee heti – ehkä sen ainutlaatuisen käsityön, pohjoi...

11 Feb 202542min

39. Yhdistyksen johtaminen ja naisjohtajuus - Anne Horttanainen

39. Yhdistyksen johtaminen ja naisjohtajuus - Anne Horttanainen

Yhdistyksen ja yrityksen johtamisessa on paljon samaa, mutta yhdistyksissä toiminnan painopiste on usein ennen kaikkea yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa vahvan kaupallisen fokuksen sijaan. Näin olle...

4 Feb 202532min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
utbytte
pengepodden-2
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
okonomiamatorene
pengesnakk
lederpodden
rss-markedspuls-2
rss-andelige-tanker-med-camillo
rss-fa-makro
stormkast-med-valebrokk-stordalen