Meritokratia ja inhimillinen pääoma Elias Rantapuska #neuvottelija 107

Meritokratia ja inhimillinen pääoma Elias Rantapuska #neuvottelija 107

Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen johtaja Elias Rantapuska keskustelee työurista, meritokratiasta ja inhimillisen pääoman suhteesta finanssipääomaan.

Inhimillisen pääoman (human capital) kehittäminen tapahtuu pääosin meritokraattisten systeemien kautta. Siinä sisäsyntyisistä taidoista saadaan yleensä varsin mittavalla vaivannäöllä (esim. 10000 tuntia keskittymistä) suuriakin tuottoja. Sen strategiat vaihtelevat motorisen lahjakkuuden hyödyntämisestä akateemisella koulutuksella saavutettuun kansainväliseen työtehtäviin. '

Suomi on melko pääomaköyhä maa ja yksityisvarallisuutta suomalaisilla on noin 700 miljardia, josta ylivoimaisesti suurin osa on kiinteistövarallisuutta ei rahoitusvarallisuutta. Tämän varallisuuden kartuttaminen on Rantapuskan esimerkin mukaan melko yksinkertaista – sijoita hajautetusti, kulutehokkaasti ja esim. Exchange Traded Fund (ETF)-allokaatioita käyttäen. Perusteet oppii noin 10 tunnissa.

Woltin perustajien ja heitä tukeneiden rahastojen onnistuttua luomaan 7 miljardia markkina-arvoa 7 vuoden aikana, kasvuyrittäjyys on noussut esimerkiksi molempien pääomatyyppien tehokkaasta yhdistelmästä. Jaksossa Elias ja Sami keskustelevat myös meritokraattisista piilorakenteista kuten heimoutumisesta ja metatyöstä.

00:00-01:00 Meritokratia on sisäsyntyisten kykyjen ja vaivannäön yhdistelmä. Miksi finanssipääomaa on helpompi hallita kuin inhimmillstä pääomaa?

01:01-36:09 Elias Rantapuska ja Sami Miettinen keskustelevat meritokratiasta ja inhimillisestä pääomasta

#sijoittajat #yritykset #ekonomistit #neuvottelija #neuvottelijat #meritokratia #yhteiskunta #myynti

Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat

Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(389)

Jääkiekon MM-kuvaus ja #Metaverse Juha Koskela Jenny Cederqvist #neuvottelija 141

Jääkiekon MM-kuvaus ja #Metaverse Juha Koskela Jenny Cederqvist #neuvottelija 141

Jenny Cederqvist ja Juha Koskela keskustelevat FLIK Helsingin ja Suora Broadcastin teknisistä ratkaisuista yritysten ja urheilun live-tilaisuuksiin. Jenny on Inderesin FLIK Helsingin johtaja ja Juha o...

12 Jun 202246min

Suomileaniksi meemihaaste Juha Ketola #neuvottelija 140

Suomileaniksi meemihaaste Juha Ketola #neuvottelija 140

Lean-asiantuntija Juha Ketola haastoi seuraajansa tykkäämään some-jaostaan lupauksella, että tekee yhtä monta #suomileaniksi -meemiä kuin saa tykkäyksiä ennen päivän päättymistä. Hän on nyt noin puoli...

4 Jun 202242min

Tuomas Peltomäki Isak Rautio Saako vitseille nauraa #neuvottelija 139

Tuomas Peltomäki Isak Rautio Saako vitseille nauraa #neuvottelija 139

Tuomas Peltomäki Isak Rautio Saako vitseille nauraa #neuvottelija 139. Tuomas Peltomäki, Uutisraportti Podcastistä ja Isak Rautio Futucastistä keskustelevat siitä saako vitseille enää nauraa?   Ricky ...

27 Mai 20221h 3min

Yritysten ja valtioiden kyberhyökkäykset Mikko Hyppönen #neuvottelija 138

Yritysten ja valtioiden kyberhyökkäykset Mikko Hyppönen #neuvottelija 138

Mikko Hyppönen, WithSecuren CRO keskustelee tietoturvasta, kybersodasta sekä Hyppösen lain mukaan nimetystä tulevasta englanninkielisestä kirjastaan “If it is smart, it is vulnerable”, joka perustuu W...

21 Mai 202249min

Sijoittajasuhteet viestintä | Kallasvuo Paajanen | #neuvottelija 137

Sijoittajasuhteet viestintä | Kallasvuo Paajanen | #neuvottelija 137

Sijoittajasuhteet viestintä | Kallasvuo Paajanen | #neuvottelija 137. Olli-Pekka Kallasvuo, Nokian entinen toimitusjohtaja ja Ulla Paajanen, Stora Enson entinen sijoittajasuhdejohtaja, keskustelevat s...

16 Mai 202250min

Pohjoisen listautujat Norrhydro LapWall | Trög Pekkarinen | #neuvottelija 136

Pohjoisen listautujat Norrhydro LapWall | Trög Pekkarinen | #neuvottelija 136

Pohjoisen listautujat Norrhydro LapWall | Trög Pekkarinen | #neuvottelija 136. Pohjoisen listautujat, Norrhydro Group Oyj (NORRH) ja LapWall Oyj (LAPWALL) listautuivat Nasdaq First North -markkinapaik...

7 Mai 202244min

Amber Heard vs Johnny Depp oikeudenkäynti Sinnu Savola #neuvottelija 135

Amber Heard vs Johnny Depp oikeudenkäynti Sinnu Savola #neuvottelija 135

Psykologiaa ja kaikenlaista -kanavan Sinnu Savola analysoi miksi Amber Heard vs. Johnny Depp oikeudenkäynti on niin kiehtova. Sen parisuhderiidat ovat osittain yleistettävissä tavallisiin perheriitoih...

30 Apr 202243min

 Saksan ja Japanin VC | Lehtonen Nilsen #neuvottelija 134

Saksan ja Japanin VC | Lehtonen Nilsen #neuvottelija 134

Oskari Lehtonen, Redstone.vc:n partneri ja Claes Mikko Nilsen, Nordic Ninjan sijoitusjohtaja keskustelevat japanilaisen ja saksalaisten yritysten sijoituksista sekä venture capital-rahastotoiminnasta ...

25 Apr 202246min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
finansredaksjonen
rss-pa-konto
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengesnakk
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-sunn-okonomi
rss-markedspuls-2
liberal-halvtime
utbytte
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
lederpodden