Humanisti vastaa. Osa 21. Onko Suomi kansainvälinen vai nurkkakuntainen, Tuomas Martikainen?
Turun yliopisto24 Jan 2025

Humanisti vastaa. Osa 21. Onko Suomi kansainvälinen vai nurkkakuntainen, Tuomas Martikainen?

Professori Tuomas Martikaisen mukaan julkisen keskustelun kuva maahanmuuttajista vaatii päivittämistä Kansainvälistä muuttoliikettä, maahanmuuttajien kotoutumista ja uskonnollisia yhteisöjä tutkinut Turun yliopiston uskontotieteen professori Tuomas Martikainen sanoo, että käsityksemme monikulttuurisesta Suomesta ei vastaa todellisuutta. Hän toteaa esimerkkinä, että toisin kuin luullaan Suomessa asuvista ulkomaalaisista korkeintaan 15 prosenttia on turvapaikanhakijoita tai pakolaisia. Martikaisen mukaan mielikuva maahanmuutosta näyttää juuttuneen 1990-luvulle, vaikka muutos on viime vuosikymmeninä ollut suuri. Hän sanoo, että myös käsitys suomalaisuudesta tulee väistämättä muuttumaan. Uskonnollisesti Suomessa on meneillään sama maallistuminen ja globaali murros kuin muissakin länsimaissa. Perinteisten kirkkojen asema on heikentynyt ja rinnalle on syntynyt uusia uskonnollisia yhteisöjä, erilaisia elämänfilosofioita ja vaihtoehtoisia henkistyneitä tapoja nähdä maailmaa. Podcastissa uskontotieteen professori vastaa myös kysymykseen uskonnon merkityksestä.. Pikaosiossa Martikainen ottaa kantaa Afrikan tähteen ja paljastaa näkemyksensä siitä, pitääkö tieteen ykköskielen Suomessa olla suomi vai englanti. Kirjasuosituksena hän tarjoaa Aleksander Solženitsynin teoksen Ivan Denisovitšin päivä. Kirja kertoo koskettavasti ja puhuttelevasti julmuudesta, jonka keskellä moni joutuu elämään myös tänään. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
mikkels-paskenotter
rss-strid-de-norske-borgerkrigene
rss-bisarr-historie
foreldreradet
treningspodden
jakt-og-fiskepodden
takk-og-lov-med-anine-kierulf
ukast
rss-sunn-okonomi
rss-bak-luftfarten
sinnsyn
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
fryktlos
hverdagspsyken
rss-kull
gravid-uke-for-uke
level-up-med-anniken-binz