Yksinäistä vanhusta voi ilahduttaa taas kukkalähetyksellä

Yksinäistä vanhusta voi ilahduttaa taas kukkalähetyksellä

Kukkakauppa Kukkapiin kauppias Piia Lindeman kertoo Radio Voiman haastattelussa, että ihmiset ovat ilahduttavasti halunneet piristää toisiaan kukilla tänä vuonna.

– Keväällä kukkia lähetettiin ystäville, läheisille ja jopa työkavereille, Piia Lindeman kertoo.

Joulu on kukkakaupalla tärkeä sesonki, mutta Lindemanin mukaan on mahdotonta sanoa, miten pandemiatilanne vaikuttaa kukkakauppaan.

Vuodesta 2010 lähtien vanhuksille jouluiloa on järjestänyt Kotona Asuen Seniorihoivan Ole Joulupukkina Seniorille -hyväntekeväisyyskampanja. Maanantaina käynnistynyt kampanja jatkuu 17. joulukuuta saakka. Tänä vuonna korona-aika on lisännyt vanhusten kokemaa yksinäisyyttä.

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa valitsemalla mieleisensä lahjoituskukan yhteistyöhön osallistuvasta liikkeestä. Korttiin on kirjoitettu valmiiksi vanhuksen etunimi ja ikä, ja lahjan antaja voi kirjoittaa oman tervehdyksensä vastaanottajalle. Kukan lahjoittajat ja vastaanottajat pysyvät toisilleen tuntemattomina.

– Viime vuonna kampanjankortit loppuivat kesken, ja hoidimme liikkeestä itse hoivakoteihin kukkalähetyksiä, Lindeman kertoo.

Kukkapiin hyväntekeväisyyskampanjan kukkalähetykset maksavat 10 - 20 euroa.

Kampanjaan osallistuvien kaupunkien kotihoidot ja vanhuspalvelut ovat valinneet kukkalähetysten saajiksi alueidensa yksinäisiä vanhuksia.

Kampanja järjestetään Päijät-Hämeen lisäksi muuallakin Suomessa. Viime vuonna kukkia toimitettiin yli 8000 kappaletta.

Hyväntekeväisyyskampanjassa mukana yli 10 kukkakauppaa Lahden seudulta:

Hollolan kukka- ja hautauspalvelu, Keskuskatu 8, Hollola

Kukka- ja sisustus neilikka, Aleksanterinkatu 25 a B, Lahti

Kukka-Karisto, Kauppiaankatu 2, Kauppakeskus Karisma 1 krs.

Keijunkehrä, Launeenkatu 61, Lahti

Kukkapii, Hämeenkatu 14, Lahti

Ruolan kukka, Karjalankatu 45, Lahti

Tiia Marian kukka, Ajokatu 53, Lahti

Kukkakulma Sa’riina, Lahdenkatu 47, Lahti

Kukkakauppa Pinja, Ritaniemenkatu 11, Mukkulan ostoskeskuksen torialueella

Kukkaliike Valkoinen Omena, Kauppatori, Aleksanterinkatu

Kukkakauppa Villiviini, Koritie 2, Nastola/Villähde

Kotona Asuen Seniorihoivan sivuilta voit katsoa verkko-ostospaikat

Radio Voiman podcastissa Kukkapiin Piia Lindeman kertoo hyväntekeväisyyskampanjan lisäksi jouluikkunan suunnittelusta sekä joulun kimppujen hittielementeistä.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(1518)

Apulannan 40-vuotisjuhlaviskille soitetaan bändin musiikkia viiden vuoden ajan tarkasti 432 hertsin taajuudella

Apulannan 40-vuotisjuhlaviskille soitetaan bändin musiikkia viiden vuoden ajan tarkasti 432 hertsin taajuudella

Apulannan Sipe Santapukki kävi torstaina Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa läpi tuoreimpia kuulumisiaan. Rumpali on jälleen mukana uudella The Voice of Finland -kaudella valmentajan rooliss...

24 Sep 24min

Lahtelainen Pirjo Lehvonen joutui pankkihuijauksen uhriksi

Lahtelainen Pirjo Lehvonen joutui pankkihuijauksen uhriksi

Tuntemukset olivat hämmentyneet, kun lahtelainen Pirjo Lehvonen hoksasi joutuneensa pankkihuijauksen uhriksi elokuussa. Lehvonen kuvailee Minni Salmisen haastattelussa puhelimitse yhteyttä ottanutta h...

23 Sep 19min

Rumpali Tomi Salesvuo kiertää Sami Pitkämön kanssa: ”Meitä yhdistää intohimoinen rakkaus afroamerikkalaiseen rytmimusiikkiperinteeseen”

Rumpali Tomi Salesvuo kiertää Sami Pitkämön kanssa: ”Meitä yhdistää intohimoinen rakkaus afroamerikkalaiseen rytmimusiikkiperinteeseen”

East Funk Attackin Tomi Salesvuo ja Sami Pitkämö juhlistavat pitkää ystävyyttään yhteisellä, kahdeksan paikkakunnan syyskiertueella, jonka nimi on Ystävysten ilta irti.Rumpali Tomi Salesvuon East Funk...

22 Sep 24min

Nyt vietetään muistiviikkoa -runsaasti tapahtumia Päijät-Hämeessä

Nyt vietetään muistiviikkoa -runsaasti tapahtumia Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry:n muistiasiantuntija Petra Behm vieraili Voiman studiossa Sara Perttusen jututettavana maanantaina 21.10. alkavan Muistiviikon tiimoilta.

21 Sep 16min

Lahdessa pyydetään lauantaina Pikku-Veskun pienintä kalaa

Lahdessa pyydetään lauantaina Pikku-Veskun pienintä kalaa

Hyväntuulinen Pikkukala-kalastustapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Lahdessa Pikku-Vesijärvellä lauantaina. Kyseessä on leikkimielinen kalastuskilpailu, jossa voiton ratkaisee saaliin koko – mut...

18 Sep 11min

Ali Jahangiri vitsaili Lahden uudesta Ikea-myymälästä

Ali Jahangiri vitsaili Lahden uudesta Ikea-myymälästä

Lahdessa on jälleen luvassa stand up:ia, kun Seurahuoneen lavalle perjantaina nousevat Jussi Lankoski, Helena Pöllänen, Atte Liikanen ja Ali Jahangiri.Jahangiri veisteli Radio Voimalla Minni Salmisen ...

17 Sep 18min

Roosa nauha -keräys käynnistyy torstaina - kuuntele, miksi näkyvällä symbolilla on merkitystä

Roosa nauha -keräys käynnistyy torstaina - kuuntele, miksi näkyvällä symbolilla on merkitystä

Roosa nauha -keräys käynnistyy torstaina. Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Lahden seudun paikallisosaston puheenjohtaja Hannele Salovaara kertoi Radio Voimalla Minni Salmisen haastattelussa, mitä Lahden ...

16 Sep 15min

Kalamarkkinat 29. kertaa Lahden satamassa - koko perheen tapahtuma

Kalamarkkinat 29. kertaa Lahden satamassa - koko perheen tapahtuma

Lions Club Lahti Vesijärven kalamarkkinapäällikkö Eero Pakarinen kertoi Voiman aamussa Sara Perttusen haastattelussa tulevista, jo 29. kertaa järjestettävistä kalamarkkinoista Lahden satamassa.

15 Sep 17min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
popradet
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
aftenpodden-usa
rss-henlagt-andy-larsgaard
min-barneoppdragelse
wolfgang-wee-uncut
grenselos
bokmerket-2
synnve-og-vanessa
rss-espen-lee-usensurert
alt-fortalt
fladseth
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
krisemoter
frokostshowet-pa-p5
rss-herrepanelet