39. Yhdistyksen johtaminen ja naisjohtajuus - Anne Horttanainen
Bisnespäivä4 Feb 2025

39. Yhdistyksen johtaminen ja naisjohtajuus - Anne Horttanainen

Yhdistyksen ja yrityksen johtamisessa on paljon samaa, mutta yhdistyksissä toiminnan painopiste on usein ennen kaikkea yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa vahvan kaupallisen fokuksen sijaan. Näin ollen yhdistyksen johtaminen vaatii omalla tasolla laajaa ymmärrystä toimialasta, sidosryhmistä ja lainsäädännön asettamista reunaehdoista sekä vision ja arvojen selkeää sanoittamista.

Johtajana tehtävässä saa usein pohtia oman persoonan ja johtamistyylin merkitystä entistä tarkemmin sekä tasapainoilla erilaisten odotusten keskellä – erityisesti, jos sattuu myös olemaan nainen. Silti juuri monimuotoisuudessa piilee voima, joka auttaa rakentamaan kestävää, ihmislähtöistä ja tuloksellista yhdistystoimintaa.

Mitä erityispiirteitä juuri yhdistyksen johtamisessa on? Millainen merkitys on verkostoitumisella ja yhteistyöllä muiden yhdistysten ja yritysten kanssa? Entä miten onnistunut yhteistyö toimitusjohtajan ja yhdistyksen hallituksen välillä luodaan?

Aiheesta kokemuksia Sirkka-Liisalle ja Katriinalle jakamassa Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttainen.

Episoder(65)

25. Johtajana kansainvälisessä suuryrityksessä - Carita Mäkinen

25. Johtajana kansainvälisessä suuryrityksessä - Carita Mäkinen

Naisten osuus kansainvälisten teknologiafirmojen johdossa on suhteellisesti hyvä: Esimerkiksi Google Cloudilla sekä Nordicin että Suomen laivoja navigoi nainen. Samaan aikaan teknologia-alalla tunnetu...

30 Apr 202440min

24. Tasa-arvo ja ammattilaisuus jalkapallossa - Mariet Louhento

24. Tasa-arvo ja ammattilaisuus jalkapallossa - Mariet Louhento

Vuonna 2017 Yle Urheilu teki laajan selvityksen palkkatasa-arvon tilanteesta huippu-urheilussa. Selvityksen mukaan jalkapallossa naisen euro oli neljä senttiä: Naisten A-maajoukkueen avauskokoonpanon ...

23 Apr 202436min

23. Pääomasijoittaja-naisen euro on 44 senttiä ja muuta tilannekuvaa finanssialalta - Riikka Laine-Tolonen

23. Pääomasijoittaja-naisen euro on 44 senttiä ja muuta tilannekuvaa finanssialalta - Riikka Laine-Tolonen

Rahoitussektori on ollut pitkään suht perinteinen ja miesvaltainen. Samaan aikaan Verohallinnon tuloverotilastoiden mukaan naisten pääomatulojen kohdalla euro oli vain 44 senttiä vuonna 2019 – ansiotu...

16 Apr 202446min

22. Yritysten nettovaikutus maailmaan - Annu Nieminen

22. Yritysten nettovaikutus maailmaan - Annu Nieminen

Keskustelu yritysten roolista osana yhteiskuntaa helposti jämähtää vastuullisuustasolle. Vaikka on luonnollisesti tärkeää edelleen huomioida, miten yritykset pyörittävät arkeaan kestävyyden näkökulmas...

9 Apr 202447min

21. Periksi ei anneta - Katja Keitaanniemi

21. Periksi ei anneta - Katja Keitaanniemi

Keskuskauppakamarin tutkimuksen mukaan naistoimitusjohtajia on pörssiyhtiöissä “huimat” 12, mikä vastaa 9 prosenttia kaikista pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista. Miten naisia saataisiin enemmän etenem...

2 Apr 202441min

20. Mitä johtajien tulisi tietää monimuotoisuusteemoista lainsäädännön näkökulmasta? - Suvi Knaapila

20. Mitä johtajien tulisi tietää monimuotoisuusteemoista lainsäädännön näkökulmasta? - Suvi Knaapila

Tällä hetkellä yleinen neuvo aloittaa monimuotoisuus- ja inklusiivisuustyö on aluksi kartoittaa nykytila, jonka pohjalta asetetaan mittarit ja tavoitteet tulevaisuuden toimille. Keskiössä on erilaiset...

26 Mar 202453min

19. Hoiwa, kun yritys ratkaisee merkityksellisiä yhteiskunnallisia ongelmia - Fadumo Ali

19. Hoiwa, kun yritys ratkaisee merkityksellisiä yhteiskunnallisia ongelmia - Fadumo Ali

Suomen tuottavuus ei kehity tarvittavaa vauhtia eikä työvoimaa ole riittävästi. Kipuilua on erityisesti terveydenhuolto- ja palvelusektoreilla. Ratkaisukeinojen joukosta esiin nousee työperäinen maaha...

19 Mar 202445min

18. Bisnespäivä esittäytyy: Katriina Kiviluoto ja intohimo datan hyödyntämiseen

18. Bisnespäivä esittäytyy: Katriina Kiviluoto ja intohimo datan hyödyntämiseen

On aika tutustua tarkemmin myös toiseen juontajistamme: Recordlyn toimitusjohtajaan ja yhteen perustajista Katriina Kiviluotoon. Recordlyllä Katriina on datateknologioiden huippuasiantuntijoiden ympär...

12 Mar 202439min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
finansredaksjonen
pengepodden-2
pengesnakk
utbytte
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-sunn-okonomi
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-markedspuls-2
liberal-halvtime
rss-politisk-preik
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse