#96: Risto Lähdesmäki – Kuinka luovaa organisaatiota johdetaan
10X Finland11 Feb 2025

#96: Risto Lähdesmäki – Kuinka luovaa organisaatiota johdetaan

Risto Lähdesmäki opiskeli alun perin opettajankoulutuslaitoksella Jyväskylässä, mutta perusti muutaman opiskelukaverinsa kanssa vuonna 1999 ensin käyttäjätutkimusta ja pian käyttöliittymäsuunnittelua tehneen Suomen Oujee Oy:n. Oujee sai Nokian asiakkaakseen, vaihtoi nimekseen Idean, ja kansainvälistyi, ennen kaikkea Yhdysvalloissa. Asiakkaiksi saatiin muun muassa Huawei, Apple, Sandvik, LG ja IBM. Vuonna 2017 Lähdesmäki neuvotteli kaupan, jossa 150 hengen Idean myytiin Capgeminille yhdeksännumeroisella summalla.

Riston intohimo on luovien ihmisten johtaminen, yrityskulttuurit ja käyttöliittymäsuunnittelu. Tämä podcast on vauhdikas ja väkevällä kokemuksella pakattu cocktail tätä kaikkea. Ennen kaikkea puhumme johtamisesta ja osaamisen kehittämisestä. Esimerkiksi: mitä tapahtuu kun yrityksen kasvua aletaan mitata osaamisen kasvulla ja paremmilla projekteilla perinteisten talouslukujen lisäksi? Tai mitä tapahtuu, kun design nähdään pikemminkin strategiana kuin estetiikkana ja sen funktioita ovat kokemus, tarina ja tunne? Tervetuloa retkelle railakkaan kasvun polulle. Hyviä kuunteluhetkiä!

Episoder(100)

Jakso 44: Miten löydetään oma paikka maailmassa

Jakso 44: Miten löydetään oma paikka maailmassa

Marko Röhr johtaa perustamaansa elokuvatuotantoyhtiötä Matila Röhr Productionsia, joka tunnetaan mm. Röllistä, Rukajärven tiestä, Vedenlaisesta Islannista ja Metsän tarinasta. Yhtiöstä on vuosien saat...

28 Mar 20191h 20min

Episode 43: How to brace for Brexit

Episode 43: How to brace for Brexit

10X Finland is a podcast on digital and other major changes in our lives. What are the new opportunities to businesses, individuals and governments and what are the threats? I am Jaakko Tapaninen and ...

28 Feb 20191h 3min

Jakso 42: Miten terve rakentaminen skaalataan kaikkien ulottuville

Jakso 42: Miten terve rakentaminen skaalataan kaikkien ulottuville

Thomas Noreila järjesti joitakin vuosia sitten Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmän hyväntekeväisyyskonsertin, Live Aid Uusi Lastensairaalan 2017 -tapahtuman, joka tehtiin ilman rahaa, mutta jol...

31 Jan 20191h 56min

Jakso 41: Sukellus milleniaalin mieleen: "Jos me ei muuteta maailmaa, niin kuka?"

Jakso 41: Sukellus milleniaalin mieleen: "Jos me ei muuteta maailmaa, niin kuka?"

Perttu Pölönen on säveltäjä, keksijä, puhuja, nörtti, yrittäjä, ajattelija ja milleniaali. 15-vuotiaana hän halusi Sibeliukseksi, mutta koska musiikin teoria oli hankalaa, hän hakkeroi sen ja keksi Sä...

31 Jan 20191h 27min

Jakso 40: "Taide on kaiken sen taustalla, että mä voin mitään luoda"

Jakso 40: "Taide on kaiken sen taustalla, että mä voin mitään luoda"

Annu Nieminen on insinööri, joka johtaa perustamaansa The Upright Projectia, jonka tarkoitus on vaikuttaa koko maailman kulutustottumuksiin, sijoituspäätöksiin ja tuotantotapoihin. Järjestelmä tislaa ...

29 Nov 20181h 19min

Jakso 39: "Lopulta voittamisen kulttuuri ratkaisee"

Jakso 39: "Lopulta voittamisen kulttuuri ratkaisee"

Marko Yrjövuori on taekwondon mustavyö, skeleton-kelkkailumestari ja urheiluhieroja, joka toteutti Amerikan-unelmansa. Hän on työskennellyt sekä Los Angeles Kings -jääkiekkojoukkueen että Los Angeles ...

24 Okt 20182h 1min

Jakso 38: "Tää mahdollistaa sen, että me kehitytään lajina nopeammin"

Jakso 38: "Tää mahdollistaa sen, että me kehitytään lajina nopeammin"

Teemu Arina on Suomen tunnetuin biohakkeri, mutta myös sarjayrittäjä, joka perusti ensimmäisen firmansa jo lukiolaisena. Hän on oman tiensä kulkija, joka harvoin hyväksyy todellisuuden sellaisena kuin...

25 Sep 20181h 17min

Jakso 37: "Palvelullistaminen on tää räjähtävä juttu"

Jakso 37: "Palvelullistaminen on tää räjähtävä juttu"

Jussi Aho johtaa Fira-konsernia, joka on nopeasti ampaissut pienestä betonirakentajasta keskisuureksi ja todennäköisesti Suomen innovatiivisimmaksi rakennusalan yritykseksi. Suuri yleisö tuntee Firan ...

16 Aug 20181h 19min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
pengesnakk
finansredaksjonen
rss-politisk-preik
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-markedspuls-2
rss-sunn-okonomi
lederpodden
rss-pa-konto
okonomiamatorene