#81. Kantapään kautta opittua
Lähtijät12 Mar 2025

#81. Kantapään kautta opittua

Miksi joskus päädytään aivan väärään työpaikkaan? Kannattaako ystävän tai perheenjäsenen kanssa perustaa yritystä? Mikä tekee palautteen pyytämisestä niin vaikeaa? Ja ennen kaikkea: miten välttää toistamasta samoja virheitä?


Lähtijät -podcastin uusimmassa jaksossa sukelletaan syvälle kantapään kautta opittuihin työelämän oppeihin. Studiossa Liisa, Minna ja Ulla jakavat avoimesti virheitä, väärinymmärryksiä ja intuition sivuuttamisen seurauksia – sekä sen, miten näistä kaikista voi lopulta oppia.


----


Puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Lähtijät on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.


Episoder(114)

#96. Pohjoismaiset johtajat

#96. Pohjoismaiset johtajat

Millaista on johtaminen Pohjoismaissa? Entä miten suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset eroavat toisistaan johtajina ja työkulttuureina?Lähtijät sukeltaa pohjoismaisen johtajuuden yti...

24 Sep 20251h 5min

#95. Tuottavuus rakastaa työhyvinvointia

#95. Tuottavuus rakastaa työhyvinvointia

Tässä keskustelussa pureudutaan tuoreeseen Lähtijöiden tutkimukseen, joka tuo uutta dataa työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välisestä suhteesta. Keskustelemassa ovat vakioäänet Ulla ja Liisa sekä pääyht...

10 Sep 20251h 9min

#94. Shortsit, olkapäät vai urheilukello: Mikä saa näkyä työelämässä?

#94. Shortsit, olkapäät vai urheilukello: Mikä saa näkyä työelämässä?

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Vimman kanssa.Mitä työpukeutuminen kertoo meistä ja kuinka paljon se vaikuttaa uskottavuuteen, uraan ja itsevarmuuteen?Mikä saa näkyä ja mikä täytyy peittää?S...

27 Aug 20251h 5min

#93. Pesäpäivät

#93. Pesäpäivät

Lähtijät jää kesätauolle, mutta ennen sitä tutustutaan työelämän lihallisemmalle puolelle! 💃🕺Onko flirtti työpaikalla sallittua? Mikä on raja flirtin ja häirinnän välillä? Miksi ihastumme kollegoihi...

11 Jun 20251h 22min

#92. Urheilun opit työelämälle

#92. Urheilun opit työelämälle

Miksi urheilusta lainataan jatkuvasti oppeja työelämään? Eivätkö nämä ole kaksi aivan erillistä maailmaa?Kolme sohvaperunaa selvittää tässä jaksossa, mitä urheilusta voi oppia työelämään ja toisaalta,...

4 Jun 20251h 11min

#91. Organisaatiolukutaito

#91. Organisaatiolukutaito

Organisaatiolukutaito – Mikä se on ja miksi sillä on merkitystä työelämässä?Tässä Lähtijät-podcastin jaksossa syvennymme käsitteeseen organisaatiolukutaito. Kyseessä on uusi työelämätaito, jonka avull...

28 Mai 20251h 12min

#90. Työntekijä- ja asiakaskokemus

#90. Työntekijä- ja asiakaskokemus

Asiakaskokemus ei ole pelkkä asiakasrajapinnan asia – se rakentuu arjessa, kohtaamisissa ja ennen kaikkea kulttuurissa. Eikä työntekijäkokemus ole vain henkilöstöhallinnon huolenaihe – se heijastuu su...

21 Mai 202559min

#89. Johtajien mielen hyvinvointi

#89. Johtajien mielen hyvinvointi

Johtajan hyvinvointi ei ole vain henkilökohtainen asia – se vaikuttaa koko organisaation jaksamiseen, suuntaan ja kulttuuriin.Tässä jaksossa sukelletaan johtajien mielen hyvinvoinnin ytimeen yhdessä k...

14 Mai 20251h 3min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
utbytte
finansredaksjonen
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengesnakk
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-politisk-preik
liberal-halvtime
lederpodden
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-sunn-okonomi
rss-markedspuls-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse