#32 Kieli solmussa ja ajatus hukassa? Miksi kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta.

#32 Kieli solmussa ja ajatus hukassa? Miksi kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta.

Olet todennäköisesti käyttänyt kieltä jo moneen otteeseen tämänkin päivän aikana. Olet ehkä kertonut aamun kuulumiset työkaverille, soittanut puhelun, lähettänyt sähköpostin, osallistunut palaveriin. Mutta myös lohduttanut kollegaa sydänsuruissa tai pyytänyt esihenkilöltä palkankorotusta. Me tuotamme ja ymmärrämme kieltä niin helposti, että pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Joskus kielen käyttöön tulee kuitenkin särö. Oma ajattelu takkuaa tai tuntuu, että puhuu täysin eri kieltä kuin muut. Tämän jakson myötä opit kielen merkityksestä (symbolien käytöstä) meidän ihmisten kanssakäymiselle, mutta myös omalle ajattelullesi ja oppimisellesi! Kerron myös kuuromykän Helen Kellerin tarinan. Hänestä tuli maailmankuulu aktivisti, kirjailija ja esiintyjä, mutta vasta sen jälkeen, kun hän oli ensin voittanut kieleen liittyvät haasteet.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(129)

#119 Miksi "ole oma itsesi" on huono neuvo ja miksi matkiminen kannattaa.

#119 Miksi "ole oma itsesi" on huono neuvo ja miksi matkiminen kannattaa.

”Ole oma itsesi” on usein ihan surkea neuvo!Jos sua pyydetään vaikka pitämään puhe, tekemään video, vetämään ensimmäinen koulutus, kirjoittamaan LinkedIn-postaus, pitämään työhaastattelu tai tekemään ...

7 Okt 19min

#118 Tekoäly muuttaa oppimista. Mitä kannattaa osata itse ja miksi yhdessä oppiminen korostuu?

#118 Tekoäly muuttaa oppimista. Mitä kannattaa osata itse ja miksi yhdessä oppiminen korostuu?

Mitä meidän kannattaa enää opetella itse, kun tekoälyltä saa vastauksen lähes kaikkeen? Entä milloin tekoäly tukee omaa ajatteluamme ja milloin se alkaa tehdä ajattelun puolestamme?Vieraana on Howspac...

1 Okt 39min

#117 Milloin osaat tarpeeksi? Mitä pitää osata, että pääsee näyttämään kyntensä?

#117 Milloin osaat tarpeeksi? Mitä pitää osata, että pääsee näyttämään kyntensä?

Voit olla todella hyvä siinä, mitä teet ja silti yksi puuttuva taito voi estää sinua käyttämästä kaikkea muuta osaamistasi. Englannin kieli voi estää osallistumisen kansainväliseen keskusteluun, myynt...

24 Sep 17min

#116 Työnohjaus. Mitä työnohjauksessa tapahtuu ja mitä työnohjaaja auttaa näkemään? / Risto Puutio, työnohjaajien kouluttaja

#116 Työnohjaus. Mitä työnohjauksessa tapahtuu ja mitä työnohjaaja auttaa näkemään? / Risto Puutio, työnohjaajien kouluttaja

Mitä työnohjauksessa oikeastaan tapahtuu ja mitä hyötyä yksilötyönohjauksesta on? Miten työnohjaus voi auttaa tunnistamaan omia toimintatapoja, käsittelemään haastavia työtilanteita ja kehittymään oma...

15 Sep 47min

#115 Huijarisyndrooma – miksi en usko omaan osaamiseeni?

#115 Huijarisyndrooma – miksi en usko omaan osaamiseeni?

Mitä jos muut huomaavat, etten oikeasti osaa tarpeeksi? Miksi minut edes palkattiin tähän? Entä jos kaikki muut ovat täällä minua pätevämpiä?Huijariajatukset/huijarisyndrooma voivat saada epäilemään o...

9 Sep 31min

#114 Tunneyhteys ja ihmissuhteiden toistuvat kuviot / Eira Eklund-Mikola, kouluttajapsykoterapeutti

#114 Tunneyhteys ja ihmissuhteiden toistuvat kuviot / Eira Eklund-Mikola, kouluttajapsykoterapeutti

Ihmissuhteet ovat meille tärkeitä ja samalla ne saavat meissä esiin puolia, joita emme välttämättä muuten huomaisi. Miksi juuri läheisen ihmisen vetäytyminen voi tuntua niin voimakkaalta? Miksi samat ...

1 Sep 35min

Ammatillinen itsetunto, psykologinen joustavuus ja oppiminen / Arto Pietikäinen / Kesäuusinta

Ammatillinen itsetunto, psykologinen joustavuus ja oppiminen / Arto Pietikäinen / Kesäuusinta

Millaisia myyttejä ja harhakuvia hyvään itsetuntoon liittyy? Mitä meta-analyysit ovat paljastaneet itsetunnon merkityksestä hyvinvoinnille ja menestykselle?Tässä jaksossa keskustelen kouluttajapsykote...

23 Jul 34min

Urakehitys omiin käsiin. Mistä ideoita seuraavaan uraliikkeeseen? / Kesäuusinta

Urakehitys omiin käsiin. Mistä ideoita seuraavaan uraliikkeeseen? / Kesäuusinta

Kävin viime viikolla ystäväni kanssa lounaalla, jolla oli ongelma. Hän kertoi, että kaipaisi uutta suuntaa työhönsä, muttei oikein tiedä mitä se olisi. Miten keksiä uusia ideoita oman osaamisen ja opp...

16 Jul 23min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-skravla-gar
rss-pa-konto
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
utbytte
lederpodden
rss-markedspuls-2
stormkast-med-valebrokk-stordalen
rss-orjasater
finansredaksjonen
morgenkaffen-med-finansavisen
okonomiamatorene
pengesnakk
liberal-halvtime