Ilta

Ilta

Laulaja Ilta kertoo Sunnuntaibrunssissa, millaisten kipukohtien kanssa hän on kamppaillut urallaan ja miten alan kova kilpailu on häneen vaikuttanut. Ilta kertoo oman artistiuden löytämisestä, perheen merkityksestä sekä siitä, millaisia ajatuksia äitiyden ja uran yhdistäminen herättää. Lisäksi Ilta avaa, miksi hän opiskeli kätilöksi ja pohtii, voisiko vielä jonain päivänä kuvitella työskentelevänsä alalla.

Episoder(323)

Köpi Kallio

Köpi Kallio

Köpi Kallio kertoo, miten kiinnostus radiojuontamiseen ja stand up -komiikkaan syntyi. Entä millainen matka on ollut kymmenen vuoden aikana Viki ja Köpi -duossa? Köpi pohtii, miten odotukset ja paine...

16 Nov 20251h 4min

Jani Toivola

Jani Toivola

Sunnuntaibrunssi tehtiin ensimmäistä kertaa liveyleisön edessä. Eskon vieraaksi saapui Jani Toivola. Jani Toivola jakaa ajatuksiaan isyydestä, kumppanuusvanhemmuudesta. Milloin unelma isyydestä heräsi...

9 Nov 202542min

Abreu

Abreu

Millaisia muistoja Abreulla on Idolsista? Entä millaisia vaikeitakin hetkiä uran varrelle on mahtunut? Abreu kertoo, millaista on ollut olla julkisuudessa jo 16-vuotiaasta asti ja miten julkisuus sekä...

2 Nov 20251h 5min

Camilo Miettinen

Camilo Miettinen

Jääkiekkoilija Camilo Miettinen oli 2-vuotias, kun hänet adoptoitiin Kolumbiasta Suomeen. Hän kasvoi suomalaisessa perheessä ja rakensi uran jääkiekkoilijana. Vasta myöhemmällä iällä hän halusi selvit...

26 Okt 202558min

Karita Tykkä

Karita Tykkä

Karita Tykkä kertoo uudesta Kaikki rohkeus meissä -kirjastaan, iän tuomasta itsevarmuudesta ja missivuosien opetuksista. Jaksossa käsitellään myös äitiyttä, äidin menehtymistä ja avioeron läpikäymistä...

19 Okt 20251h 1min

Viivi Kuusela

Viivi Kuusela

Sosiaalisen median vaikuttaja Viivi Kuusela, kertoo, miten hän päätyi tekemään sosiaalista mediaa ja irtisanoutumaan edellisestä työstään. Hän puhuu siitä, miten sosiaalinen media auttoi käsittelemään...

12 Okt 20251h 9min

Tuukka Temonen

Tuukka Temonen

Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen kertoo 8. lokakuuta ensi-iltansa saavasta Cancel -elokuvasta. Temonen kertoo, millaista oli tehdä täysin uudenlaista elokuvaa, jossa näyttelevät Youtubesta tutut tähdet. ...

6 Okt 202555min

Amin Asikainen

Amin Asikainen

Amin Asikainen kertoo, millaista oli lopettaa vuosien mittainen ura nyrkkeilyn parissa ja mitä elämä on sen jälkeen tuonut tullessaan. Hän avaa, millaisia pelkoja kohtasi otteluissa ja miten tappioita...

28 Sep 202550min

Populært innen Samfunn

rss-spartsklubben
giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
konspirasjonspodden
popradet
aftenpodden-usa
rss-nesten-hele-uka-med-lepperod
lydartikler-fra-aftenposten
rss-henlagt-andy-larsgaard
wolfgang-wee-uncut
min-barneoppdragelse
grenselos
alt-fortalt
frokostshowet-pa-p5
fladseth
rss-dannet-uten-piano
rss-dette-ma-aldri-skje-igjen
synnve-og-vanessa
rss-frekvens-med-anine-olsen
opptur-med-annette-og-ingeborg