Pallo Keskelle #123: Määrin maalta (haastattelussa Jenna Kangas)
Pallo keskelle13 Mai 2025

Pallo Keskelle #123: Määrin maalta (haastattelussa Jenna Kangas)

Tämän viikon jaksossa otetaan toista kertaa tällä kaudella suunta kohti Tšekkiä, kun haastatteluun saapuu Vítkovicen kanssa Tšekin mestaruutta juhlinut Jenna Kangas. Miksi Kangas palasi kesken pudotuspelien Suomeen? Mitkä ovat suurimmat erot suomalaisessa ja tšekkiläisessä harjoituskulttuurissa?

Tyttöjen valtakunnallisten sarjojen palaverissa ilmoitettiin myös tulevan kauden sääntömuutoksista. Mitä ajattelemme näistä? Siirtonurkkauksessa tarjolla on jälleen varmistuneita pelaajasiirtoja, joita on huhuttu kevään jaksoissa. Viikon ajatuksessa keskustelemme salibandyn pop up -tapahtumista, joita toivoisimme näkevämme ympäri Suomen. Heitä oma ehdotuksesi jakson kommenttikenttään!

U17-maajoukkue kohtasi Sveitsin kolmesti Eerikkilän puitteissa. Mitä ottelut tarjosivat tulosten takaa? Junioreiden valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 14. toukokuuta! Nauhoitushetkellä on jo uusia tulokkaita ja paluumuuttajia havaittavissa ensi kauden sarjoihin. Kuulijakysymyksissä esiin nousee pitkästä aikaa yhteistyön merkitys seurojen ja alueiden kesken.

AIKALEIMAT:

Erä 1 (00:00)

Kuulumiset

Valtakunnallisten juniorisarjojen palaverin anti (05:49)

Siirtonurkkaus (14:13)

Viikon ajatus: Salibandyyn pop up -tapahtumia? (28:07)

Erä 2 (38:29)

Haastattelussa Tšekin tuore mestari Jenna Kangas

Erä 3 (01:19:11)

Junnukatsaus

Kuulijakysymykset (01:29:40)

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin, sometilien kautta tai anonyymiin viestiboksiin (https://ngl.link/pallokeskelle)

Pallo keskelle on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

Somet: @pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Podcastimme verkkokauppa: https://pallokeskelle.myspreadshop.com/all

Alku- ja loppumusiikki: SAMI

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Alk

Episoder(351)

Kautta kohti: SB-Pro, Janne Kangasluoma

Kautta kohti: SB-Pro, Janne Kangasluoma

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on SB-Pron päävalmentaja Janne Kangasluoman haastattelu.Joukkueen instagram: https://instagram.com/sbproliiganaiset?igshid=YmMyMTA2M2Y= Joukkueen kausikortit...

7 Sep 20226min

Kautta kohti: SSRA, Hanna Niemelä

Kautta kohti: SSRA, Hanna Niemelä

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on yhden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen paluun Rankkoihin Ankkoihin tehneen Hanna Niemelän haastattelu.Joukkueen instagram: https://instagram.com/rankata...

6 Sep 20221min

Kautta kohti: SSRA, Seppo Pulkkinen

Kautta kohti: SSRA, Seppo Pulkkinen

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on Rankkojen Ankkojen uuden päävalmentaja Seppo Pulkkisen haastattelu. Valmentajalegenda Pulkkinen palasi F-liigaan yhden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen....

6 Sep 20222min

Kautta kohti: Koovee, Piia Vilonen

Kautta kohti: Koovee, Piia Vilonen

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on Pirkoista Kooveen riveihin kesällä siirtyneen Piia Vilosen haastattelu.Haastattelijana Ellinoora Huotari.Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palau...

5 Sep 20225min

Kautta kohti: Koovee, Joel Heine

Kautta kohti: Koovee, Joel Heine

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on Kooveen päävalmentaja Joel Heinen haastattelu.Joukkueen instagram: https://instagram.com/kooveesalibandy?igshid=YmMyMTA2M2Y=Joukkueen kausikortit täältä: ...

5 Sep 20225min

Haastattelussa: TPS, Milla Nordlund

Haastattelussa: TPS, Milla Nordlund

Neljä maalia sunnuntaina Ruotsin verkkoon iskenyttä Milla Nordlundia osasi moni jo kaivatakin maajoukkuepaitaan. Viime kaudella F-liigan parhaimmaksi pelaajaksi valittu ja TPS:n kanssa Suomen mestaruu...

4 Sep 20224min

Haastattelussa: KAIS Mora IF, Ulla Valtola

Haastattelussa: KAIS Mora IF, Ulla Valtola

A-maajoukkueessa Helsingissä ja Porvoossa pelatussa Finnkampenissa debytoinut Ulla Valtola avasi suomalaisittain kaksijakoisen viikonlopun antia. Toista kauttaan KAIS Morassa aloitteleva Loiston kasva...

4 Sep 20224min

Haastattelussa: UH BEO, Jasmiina Järvinen

Haastattelussa: UH BEO, Jasmiina Järvinen

Sveitsin liigassa Unihockey Berner Oberlandin riveissä pelaava Jasmiina Järvinen teki paluun maajoukkueotteluihin Helsingissä ja Porvoossa pelatuissa Finnkampenin otteluissa. Kotkalaislähtöinen puolu...

4 Sep 202210min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
forklart
popradet
stopp-verden
dine-penger-pengeradet
rss-gukild-johaug
det-store-bildet
nokon-ma-ga
fotballpodden-2
lydartikler-fra-aftenposten
hanna-de-heldige
rss-ness
aftenbla-bla
rss-espen-lee-usensurert
rss-dannet-uten-piano
rss-penger-polser-og-politikk
frokostshowet-pa-p5
e24-podden