82: Naisten Klubi - The Monarch Nousu ja Tuho, Osa 2

82: Naisten Klubi - The Monarch Nousu ja Tuho, Osa 2

Tästä on ollut todella vaikea puhua. Tämä on yksi elämäni rankimmista kokemuksista.

Tässä jaksossa sukellamme The Monarch -klubin toisen virallisen toimintavuoden kulisseihin. Taustalla käynnistyi valtava työmäärä: enemmän jäseniä, suurempia eventtejä, enemmän paineita. Klubi kasvoi 200 naisen yhteisöksi ja arki muuttui 24/7 pyöriväksi viestitulvaksi – aamuista öihin, ilman taukoja.

Kaiken huipentumana järjestimme vuoden suurimman tapahtuman, jonka jälkeen lähdin vihdoin hyvin ansaitulle lomalle Aasiaan. Mutta vaikka yritin levätä, todellisuus veti takaisin. Lensin suoraan Helsingissä pidettyyn The Monarchin suureen joulujuhlaan – ja siellä jokin oli pielessä. Pienet vihjaukset, outo käytös. Tunnelmassa oli jotain, mitä en osannut vielä täysin selittää.

Kun palasin Lontooseen ja vedin vuoden viimeisen retriitin, kaikki muuttui. Outojen viestien tulva alkoi – ja samalla tajusin, että kaikki, minkä olin rakentanut, oli vaarassa.

Little did I know – the end was here.

Oliko tämä vain sattumaa? Vai oliko kaiken takana jotain synkempää?


Tekijänoikeushuomautus:

Tämä tarina perustuu todellisiin tapahtumiin ja on tekijän oma henkilökohtainen kokemus. Kaikki oikeudet pidätetään. Tarinan sisältö, jaksossa esitetyt kertomukset, ja kaikki muu materiaali on Alexandra Alexis:n immateriaalista omaisuutta. Materiaalin kopiointi, levittäminen, muokkaaminen, hyödyntäminen tai käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin ilman kirjallista lupaa on kielletty ja tekijänoikeuslain alaista.

© Alexandra Alexis 2025. Kaikki oikeudet pidätetään.

Copyright Notice (English):
This story is based on true events and represents the personal experiences of the creator. All rights reserved. The content, narrative, and any related material are the intellectual property of Alexandra Alexis. Reproduction, distribution, modification, or commercial use without explicit written permission is prohibited and protected under copyright law.

© Alexandra Alexis 2025. All rights reserved.

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(102)

153: PREVIEW: The London Guide: Täydellinen video ja PDF matkaopas

153: PREVIEW: The London Guide: Täydellinen video ja PDF matkaopas

OMG BABES IT’S FINALLY HERE! 🇬🇧✨Ehkä maailman paras Lontoo-opas on vihdoin valmis! Olen tystänyt tätä teille salassa jo parin vuoden ajan, ja nyt mulla on kunnia jakaa mun kaikkien aikojen isoin pro...

30 Okt 4min

Girl Chat: Airbnb:n uudet säännöt, NYC-majoitusdraama & miksi Paris Hilton kieltäytyi Kim K:n uutuuskirjasta?

Girl Chat: Airbnb:n uudet säännöt, NYC-majoitusdraama & miksi Paris Hilton kieltäytyi Kim K:n uutuuskirjasta?

Tämän viikon Girl Chatissa sukelletaan taas kaikista kuumimpiin puheenaiheisiin! 🔥Airbnb muuttaa vihdoin sääntöjään! Oletko kyllästynyt siihen, että maksat satojen eurojen siivousmaksun ja joudut sil...

28 Okt 58min

Ehkä maailman paras Lontoo-opas? 🇬🇧✨ Virallinen Teaser (Out 30.10)

Ehkä maailman paras Lontoo-opas? 🇬🇧✨ Virallinen Teaser (Out 30.10)

OMG BABES IT’S FINALLY HERE! 🇬🇧✨Ehkä maailman paras Lontoo-opas on vihdoin valmis! Olen tystänyt tätä teille salassa jo parin vuoden ajan, ja nyt mulla on kunnia jakaa mun kaikkien aikojen isoin pro...

27 Okt 9s

152: PREVIEW: Manifestointi ilman toimintaa on vain toiveajattelua

152: PREVIEW: Manifestointi ilman toimintaa on vain toiveajattelua

Spotify Premium Users pääsee testaamaan podia muutaman päivän ilmaiseksi!Kun mä aloin opettelemaan manifestointia, törmäsin nopeasti mun omaan sisäiseen esteeseen: kiltin tytön syndroomaan. Mä en pitä...

22 Okt 15min

Girl Chat: Victoria’s Secretin jättipaluu, Kylie Jenner & Good American -lanseerausfiasko

Girl Chat: Victoria’s Secretin jättipaluu, Kylie Jenner & Good American -lanseerausfiasko

Uudessa jaksossa sukelletaan suoraan muotimaailman ja vaikuttajasken polttavimpiin puheenaiheisiin! Ota mukava asento ja tule mukaan girl chattiin:Victoria’s Secret & Kylie Jenner: Puhutaan ikonisen n...

21 Okt 58min

151: PREVIEW: Travel Cheatcodes- Valittamisen taito, room upgradet & salaiset äpit

151: PREVIEW: Travel Cheatcodes- Valittamisen taito, room upgradet & salaiset äpit

Miten reissussa saadaan täsmälleen se mitä halutaan – ilman kompromisseja? Tässä jaksossa mennään suoraan asiaan. Unohda kiltisti nurkassa istuminen ja hiljaa tyytyminen. Nyt sukelletaan oikeaan minds...

17 Okt 5min

150: Martina Aitolehti: Julkisuus on harvoille ja valituille

150: Martina Aitolehti: Julkisuus on harvoille ja valituille

Mitä julkisuus, menestys ja pitkä ura mediassa todella vaativat? Tässä jaksossa vieraana on Martina Aitolehti – nainen, joka on elänyt Suomen julkisuuden polttopisteessä jo yli kaksi vuosikymmentä.Käy...

9 Okt 1h 2min

149: PREVIEW: Kateus ruokkii köyhyyttä: Miksi toisten tuomitseminen pitää sinut tyhjätaskuna?

149: PREVIEW: Kateus ruokkii köyhyyttä: Miksi toisten tuomitseminen pitää sinut tyhjätaskuna?

Jos olet kateellinen, et tee rahaa. Period.Tässä jaksossa pöyhimme syvää suomalaista raha-haavaa ja syitä sille, miksi toisten menestyksen tuomitseminen sabotoi suoraan omaa pankkitiliäsi. Kun kadehdi...

2 Okt 11min

Populært innen Fakta

fastlegen
dine-penger-pengeradet
fryktlos
relasjonspodden-med-dora-thorhallsdottir-kjersti-idem
treningspodden
rss-strid
foreldreradet
rss-bisarr-historie
rss-ekteskapet
jakt-og-fiskepodden
rss-kunsten-a-leve
rss-orjasater
rss-kull
sinnsyn
mikkels-paskenotter
gravid-uke-for-uke
rss-sarbar-med-lotte-erik
branncast
hverdagspsyken
rss-impressions-2