15. Laura Juvonen, Teknologiateollisuus ry: "Suurin haaste saada naisia IT-alalle on vääristyneet mielikuvat"

15. Laura Juvonen, Teknologiateollisuus ry: "Suurin haaste saada naisia IT-alalle on vääristyneet mielikuvat"

Teknologialla voi muuttaa maailmaa paremmaksi. Yhä tärkeämpi kysymys joka ikiselle organisaatiolle on se, osaammeko käyttää uutta teknologiaa kestävästi ja luoda yhteiskunnallista arvoa.

Tätä mieltä on Teknologiateollisuus ry:n kasvusta ja osaamisesta vastaava johtaja Laura Juvonen. Lähes joka kolmas suomalainen saa jo toimeentulonsa teknologiayritysten kautta. Ja lisää kaivataan, sillä arvioiden mukaan alalle tarvitaan yli 50 000 uutta tekijää seuraavien neljän vuoden aikana.

Tässä onnistuminen vaatii merkittävää panostusta uusien osaajien houkuttelemiseksi. Esimerkiksi naisten osuus IT-työntekijöistä on edelleen hälyttävän alhainen. Virheellisten mielikuvien korjaaminen auttaisi jo paljon tavoitteen saavuttamisessa.

Jakson lopussa kuultava Salesforce-vinkki on uudistunut! Tästedes Salesforcen Marika Kohonen sukeltaa älykästä teknologiaa käsittelevien tutkimusten syövereihin ja nostaa esiin tärkeimmät havainnot.

Episoder(90)

58. Mikko Koponen, Finlayson: ”Tämä on melkeinpä rosvojen johtama toimiala”

58. Mikko Koponen, Finlayson: ”Tämä on melkeinpä rosvojen johtama toimiala”

201-vuotias Finlayson on viime vuosina uudistunut radikaalisti. Yksi Suomen tunnetuimmista tekstiilialan brändeistä on tuonut markkinoille muun muassa pellavalakanat 50 vuoden takuulla sekä ottanut ak...

11 Mai 202132min

57. 4 x Salesforce Live: ”Mikä toimii Pohjois-Euroopassa, ei välttämättä toimi Kiinassa”

57. 4 x Salesforce Live: ”Mikä toimii Pohjois-Euroopassa, ei välttämättä toimi Kiinassa”

Salesforcen virtuaalitapahtuma Salesforce Live kokosi jälleen yhteen Suomen liike-elämän huiput ja maailmalla tunnetut nimet. Tässä jaksossa Älyradion juontajat Jenny Tallholm ja Eero Öster käsittelev...

27 Apr 202130min

56. Rive Kanerva, Huuhkajat: “Minä en laivan kipparina määritä arvoja vaan pelaajien pitää valita ne”

56. Rive Kanerva, Huuhkajat: “Minä en laivan kipparina määritä arvoja vaan pelaajien pitää valita ne”

Älyradion uusimmassa jaksossa vieraana on jo nyt kulttimainetta nauttiva Huuhkajien päävalmentaja Markku “Rive” Kanerva!    Rive Kanervan valmennustavat ovat saaneet laajaa tunnustusta niin jalkapallo...

13 Apr 202140min

55. Juha Näkki, Etteplan: “3D-tulostus syrjäyttää nykyisiä valmistustapoja jo lähivuosina”

55. Juha Näkki, Etteplan: “3D-tulostus syrjäyttää nykyisiä valmistustapoja jo lähivuosina”

Älyradion tuoreimmassa jaksossa Jennyn ja Eeron vieraaksi saapui Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki.  Etteplan on yritys suomalaisen insinööritaidon ytimestä. Sen kädenjälki löytyy niin Koneen hiss...

30 Mar 202134min

54. Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”

54. Teemu Roos, Helsingin yliopisto: ”Tekoälyllä parannettu asiakaskokemus ei tarkoita chatbottia”

Tekoälystä puhuu moni, mutta kuka oikeastaan tietää, mitä kaikkea tekoäly on?   Älyradion Eero ja Jenny kutsuivat studioon tekoälyprofessorina tunnetun Teemu Roosin Helsingin yliopistosta. Hän on ollu...

16 Mar 202134min

53. Kati Packalén, PostNord: ”Ulkomaille laajentavan verkkokaupan kannattaa tehdä kotiläksynsä”

53. Kati Packalén, PostNord: ”Ulkomaille laajentavan verkkokaupan kannattaa tehdä kotiläksynsä”

Verkkokaupan määrä on räjähtänyt, ja kuljetuksella on yhä isompi rooli asiakaskokemuksessa. Älyradion uusi juontajakaksikko Jenny Tallholm ja Eero Öster kutsuivat studioon vieraaksi PostNordin asiakas...

2 Mar 202135min

52. Älyradio x 6 – parhaat palat vuodelta 2020

52. Älyradio x 6 – parhaat palat vuodelta 2020

Vuosi 2020 painuu historiaan erittäin poikkeuksellisena vuotena. Älyradio on luodannut tietä tulevaisuuteen myös pandemia-aikana.  Vuonna 2020 Älyradiossa keskusteltiin muun muassa kahden ison pörssiy...

2 Feb 202131min

51. Jari Latvanen, Stockmann: “Korona iski kuin tsunami”

51. Jari Latvanen, Stockmann: “Korona iski kuin tsunami”

Stockmann symboloi monelle suomalaiselle ylellisyyttä: upeaksi stailattua näyteikkunaa, henkilökohtaista palvelua ja laajaa valikoimaa. Sami Lampinen kutsui studioon Stockmannin toimitusjohtajan Jari ...

15 Des 202034min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
utbytte
pengepodden-2
pengesnakk
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
okonomiamatorene
finansredaksjonen
lederpodden
liberal-halvtime
rss-markedspuls-2
rss-impressions-2
rss-andelige-tanker-med-camillo