2. Epäonnistumiset ja pettymykset. Vieraana Hanna-Maria Seppälä

2. Epäonnistumiset ja pettymykset. Vieraana Hanna-Maria Seppälä

Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelen pettymyksistä ja epäonnistumista kansainvälisen kilpauransa vuonna 2016 päättäneen huippu-urheilijan ja hyvinvointiyrittäjä Hanna-Maria Seppälän kanssa. Hanna-Maria Seppälä on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on voittanut uinnin maailman mestaruuden. Hänellä on pitkä ja vaikuttava urheilu-ura takana.

Ihmiset pettyvät, kun he eivät saavuta sitä, mitä haluaisivat ja mihin pyrkivät. Pettymysten käsittely voi olla kovaa ja rankkaa henkistä työtä. Epäonnistumiset ja pettymykset kuuluvat urheilijan elämään. Niiltä ei voi välttyä. Urheilija joutuu kohtaamaan ja hallitsemaan epäonnistumisen aiheuttamia tunteita. Epäonnistumisen tunteet voivat tulla muille tuotetusta pettymyksestä ja myös itselle aiheutuneesta pettymyksestä tai epäonnistumisesta.

Tässä Psykopodiaa-jaksossa Hanna-Maria Seppälä kertoo hänen uransa pahimman pettymyksen. Hän nostaa esille miten hän on selvinnyt ja mitä hän on oppinut pettymyksistä ja epäonnistumisista sekä itsestään. Hanna-Maria kertoo myös urheilupsykologin roolista hänen urheilu-uran aikana, sekä siitä miten hän on hyödyntänyt psykologin apua.

Tässä jaksossa saamme vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

Mikä on ollut pahin pettymys, jonka Hanna-Maria on kohdannut urheilu-uran aikana?

Mitä hän on oppinut omista epäonnistumista ja pettymyksistä?

Mikä on auttanut häntä selviytymään pettymyksistä?

Millaisissa tilanteissa ja millaisiin asioihin hän on hyödyntänyt urheilupsykologia?

Suositteleeko hän urheilupsykologin apua muille?

Miten hän kannustaa nuoria urheilijoita epäonnistumisten ja pettymysten kohtaamisessa?

Miten hän on hyödyntänyt urheilu-uran aikana kohdattuja epäonnistumisten ja pettymysten kokemuksia opinnoissa ja työelämässä?

Jakson linkit:

Hanna-Maria Seppälä LinkedIn:ssa

Hanna-Maria Seppälä Instagramissa

Psykopodiaa-linkit:

Kuuntele ja tilaa Psykopodiaa Spotifyssä, Stitcherissä, Google Podcasts (sovelluksessa) tai RSS-syötteellä

Seuraa Psykopodiaa Instagramissa

Podcastin websivut: psykopodiaa.fi

Episoder(214)

184. Miten huoltaa parisuhdetta? Vieraana Mikael Saarinen. (uusinta)

184. Miten huoltaa parisuhdetta? Vieraana Mikael Saarinen. (uusinta)

Miten huollat ja huollatte parisuhdettanne? Hyvinvoiva parisuhde tarvitsee yhteyttä toiseen, tunnetta tärkeydestä ja siitä, että saa tukea toiselta - vastavuoroisesti. Suhteen kestäessä nämä kaikki vo...

14 Jul 202551min

183. Itsetunto ja sen vahvistaminen. Vieraana Katri Laine. (uusinta)

183. Itsetunto ja sen vahvistaminen. Vieraana Katri Laine. (uusinta)

Itsetunto tarkoittaa tunnetta ja käsitystä omasta arvosta. Itsetunto kehittyy vuorovaikutussuhteissa ja se lähtee kehittymään jo varhaislapsuudessa, mutta omaa itsetuntoaan voi vahvistaa myös aikuisen...

30 Jun 202543min

182. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö. Vieraina Hannaleena Immonen ja Jarkko Virta.

182. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö. Vieraina Hannaleena Immonen ja Jarkko Virta.

Kaupallinen yhteistyö: JHL.Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen arkeen ja huolenpitoon. Valitettavasti tänäkin iltana liian moni lapsi käy nukkumaan peloissaan ja nälkäisenä, eikä kukaan ulkopuo...

16 Jun 202541min

181. Kuinka rakennat yhteyttä keskustelutaidoilla?Vieraana Ilona Rauhala.

181. Kuinka rakennat yhteyttä keskustelutaidoilla?Vieraana Ilona Rauhala.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Keskustelutaidot ja yhteyden luominen toiseen ihmiseen voivat auttaa vähentämään yksinäisyyden tunnetta. Kuunteleminen, läsnäolo ja tilanteeseen mukautumin...

2 Jun 202534min

180. Yksinäisyys kriisin keskellä. Vieraana Jarno Tuominen.

180. Yksinäisyys kriisin keskellä. Vieraana Jarno Tuominen.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Yksinäisyys koskettaa yhä useampia Suomessa, ja kriisitilanteissa sen vaikutukset voivat korostua entisestään. Kriisi voi syventää yksinäisyyden kokemusta ...

19 Mai 202542min

179. EMDR-terapia. Vieraana Markus Heinimaa.

179. EMDR-terapia. Vieraana Markus Heinimaa.

EMDR-terapia (silmänliiketerapia, Eye Movement Desensitization and Reprocessing) on hoitomenetelmä, joka soveltuu erityisesti kuormittavien ja traumaattisten kokemusten käsittelyyn. Sen avulla voidaan...

5 Mai 202551min

178. Kuinka vaalia ja syventää ystävyyssuhteita? Vieraana Katri Laine.

178. Kuinka vaalia ja syventää ystävyyssuhteita? Vieraana Katri Laine.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti.Kaipuu ystävyyssuhteisiin on syvästi inhimillinen, perustavanlaatuinen tarve meissä kaikissa. Kaipaamme yhteyttä toisiin, nähdyksi tulemista ja tunnetta si...

21 Apr 202531min

177. Rikosten psykologinen profilointi. Vieraana Helinä Häkkänen.

177. Rikosten psykologinen profilointi. Vieraana Helinä Häkkänen.

Moni pohtii, millaista on työskennellä rikosten profiloijana. Televisiosarjat ja elokuvat tarjoavat meille erilaisia ja usein dramatisoituja kuvia tästä ammatista. Todellisuudessa työ on kuitenkin ana...

7 Apr 202543min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
utbytte
pengepodden-2
finansredaksjonen
pengesnakk
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
morgenkaffen-med-finansavisen
okonomiamatorene
rss-sunn-okonomi
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
lederpodden
rss-markedspuls-2
rss-andelige-tanker-med-camillo
rss-impressions-2
rss-fa-makro