Onko äärioikeisto kaapannut vallan Yhdysvalloissa?

Onko äärioikeisto kaapannut vallan Yhdysvalloissa?

The Ulkopolitistin podcastin uusi kausi alkaa! Kauden ensimmäisen jakson aihe on hyvinkin ajankohtainen: Yhdysvaltain äärioikeisto ja maan politiikan oikeistolaistuminen. Monet ääri- ja laitaoikeistolaiset liikkeet ovat muovanneet liittovaltion politiikkaa. Joukkoon kuuluvat niin Amerikka ensin -aate ja 2000-luvun alun teekutsuliike kuin netissä järjestäytyvä alt-right ja Proud Boysin kaltaiset ryhmätkin. Kaikki ovat olleet viime vuosina näkyvästi esillä erityisesti Trumpin hallinnon liepeillä. Mitä äärioikeisto Yhdysvaltojen kontekstissa siis tällä hetkellä tarkoittaa, ja miten se on vaikuttanut puoluepolitiikkaan ja maan poliittiseen keskusteluun? Jakson vieraina ovat tutkijatohtori Pekka Kolehmainen Turun yliopiston John Morton -keskuksesta sekä juuri Yhdysvaltain kirjeenvaihtajuudeltaan Suomeen palannut toimittaja Elina Väntönen Helsingin Sanomista. Teknisistä haasteista johtuen haastattelusta tallentui vain puoli tuntia – tätä paikataksemme pyysimme vielä ääniviestit haastateltavilta, ne kuullaan jakson lopussa. Suurkiitokset Pekalle ja Elinalle joustavuudesta!

Denne episoden er hentet fra en åpen RSS-feed og er ikke publisert av Podme. Den kan derfor inneholde annonser.

Episoder(216)

Juhannusspesiaali: ohjuskiikarit, stetson-analyysiä ja pahaa kesää

Juhannusspesiaali: ohjuskiikarit, stetson-analyysiä ja pahaa kesää

The Ulkopolitistin podcastin kevätkausi on jälleen lopuillaan. Olli, Sanni, Arttu ja Sofia ovat kokoontuneet jo perinteeksi muodostuneeseen kesästudioon puimaan kuluneen kevään ulko- ja turvallisuuspo...

20 Jun 1h 16min

The Orientalist: Lähi-idän modernin historian lyhyt oppimäärä

The Orientalist: Lähi-idän modernin historian lyhyt oppimäärä

The Orientalist -podcast-sarjan toisessa jaksossa syvennymme modernin Lähi-idän historialliseen kehitykseen. Mitkä ideologiat, poliittiset virtaukset ja globaalit ilmiöt vaikuttivat alueen kehitykseen...

30 Mai 51min

The Orientalist: Lähi-itä ja media

The Orientalist: Lähi-itä ja media

The Orientalist -sarjan ensimmäisessä jaksossa keskustellaan Lähi-itään liittyvästä uutisoinnista ja julkisesta keskustelusta. Mitä ne paljastavat mielikuvistamme ja käsityksistämme? Entä kuinka media...

16 Mai 1h 3min

Minne matka, Eurooppa? Tasa-arvo tulilinjalla

Minne matka, Eurooppa? Tasa-arvo tulilinjalla

Minne matka, Eurooppa? -podcastsarja huipentuu! Euroopan parlamentin Suomen toimiston kanssa yhteistyössä toteutetun neliosaisen sarjan viimeisessä jaksossa tarkastellaan tasa-arvon vastatuulta Euroo...

18 Apr 58min

Minne matka, Eurooppa? Geopolitiikan myllerryksessä

Minne matka, Eurooppa? Geopolitiikan myllerryksessä

Kansainvälisessä voimatasapainossa tehdään uusjakoa. Uusliberalistisesta moninkeskisestä päätöksenteosta on siirrytty enemmän vahvemman oikeuteen perustuvaan kansainväliseen järjestykseen. Samaan aika...

4 Apr 1h 10min

Minne matka, Eurooppa? Demokratian vastavoimat

Minne matka, Eurooppa? Demokratian vastavoimat

Minne matka, Eurooppa? -podcastsarja jatkuu! Euroopan parlamentin Suomen toimiston kanssa yhteistyössä toteutetun neliosaisen sarjan toisessa jaksossa paneudutaan demokratian tilaan sekä sen kohtaamii...

21 Mar 59min

Minne matka, Eurooppa? Median vapaus koetuksella

Minne matka, Eurooppa? Median vapaus koetuksella

Minne matka, Eurooppa? -podcastsarja alkaa! Euroopan parlamentin Suomen toimiston kanssa yhteistyössä toteutetun neliosaisen sarjan ensimmäisessä jaksossa pureudutaan mediaan vapauden tilaan Euroopass...

7 Mar 52min

Luonto on irti: EU:n luonnonsuojelu ja Suomen petopolitiikka

Luonto on irti: EU:n luonnonsuojelu ja Suomen petopolitiikka

The Ulkopolitistin podcastin kevätkausi alkaa! Kauden ensimmäisessä jaksossa käsitellään kansainvälistä luonnonsuojelua erityisesti Suomen näkökulmasta. Yksi Suomen keskeisimmistä kansainvälisen luonn...

21 Feb 1h 2min

Populært innen Politikk og nyheter

giver-og-gjengen-vg
aftenpodden
aftenpodden-usa
fotballpodden-2
forklart
stopp-verden
popradet
rss-gukild-johaug
det-store-bildet
nokon-ma-ga
hanna-de-heldige
rss-espen-lee-usensurert
dine-penger-pengeradet
rss-ness
lydartikler-fra-aftenposten
rss-penger-polser-og-politikk
aftenbla-bla
e24-podden
frokostshowet-pa-p5
chit-chat-med-helle