127. Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1

127. Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1

Viime viikolla vieras tuli Singaporesta ja nyt siirrytään toiseen Kehä III:n ulkopuolella olevaan suurkaupunkiin eli Ouluun. Kati Taloushaukka Valjus tuli vieraaksi ja tuli yksi pisimmistä Ostan Asuntoja Podcastin haastatteluista ellei pisin. Minulla oli paljon kysyttävää ja tällä kertaa vähän epäonnistuin hiljaa pysymisessä ja innostuin juttelemaan lisää.

Äiti mentorina, mies remonttikumppanina, kamera kaulalla, filosofiana kierrättäminen ja kaiken tekeminen yrittäjän vapaudella ovat kaikki tämän haastattelun kantavia teemoja. Juttelimme Katin kanssa ensin yrittämisestä ja neljän tunnin työpäivistä tai neljän päivän työviikoista, jonka jälkeen innostuin kyselemään ja juttelemaan asuntojen valokuvaamisesta.

Kati sai laskelmien avulla tonnin nettotuloilla vähän yllättäen pankista lainaa ensimmäisen ja ainoan sijoitusasuntonsa ostamiseen. Yllättävää oli myös se, että aika nopeasti valkeni, ettei ajatus yhdestä sijoitusasunnosta ollut oikea vaan koko asuntosijoittaminen oli Katin juttu ja toista putkeen hankkimaan.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Taloushaukka Blogi Rahamedia.fi:ssä

Kati Valjus nettisivut

Kati Valjus Instagram

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Asuntosijoittajan koronamentaliteetti toiseen aaltoon – Blogi #230

Mitä riskejä asuntosijoittamisessa on? – YouTube #142

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kaupallinen varoitus *

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Episoder(565)

394. Luovuutta, työtä ja tuloja asunnoilla Elikia Peti-Peti

394. Luovuutta, työtä ja tuloja asunnoilla Elikia Peti-Peti

Elikia Peti-Peti ja Siina Laine on asuntojen parissa täysipäiväisesti työskentelevä pariskunta Helsingistä. Pariskunta hallinnoi aktiivisesti noin 25 kohdetta, joista reilu puolet on muiden ihmisten o...

16 Jan 1h 18min

393. Kärkkäinen, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 28

393. Kärkkäinen, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 28

Kuukausipalaveri 28 agendalla kolme aihekokonaisuutta: Mitä erilaisia lakihankkeita on tulossa ja kuinka paljon niistä tiedetään ja onko jotain suuren todennäköisyyden muutoksia odotuksissa. Asunto...

9 Jan 2h 28min

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

392. Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Jukka Mäkikangas

Jukka Mäkikangas on tuoreimman suomalaisen asuntosijoituskirjan, Homehelvetistä asuntosijoittajaksi, kirjoittaja.  Kirjan pääpointti sopii erinomaisesti Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoihi...

2 Jan 56min

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

391. Yrittäjä ja asuntosijoittaja 19-vuotias Eppu Hannula

Eppu Hannula perusti Apuvarsi -nimisen yrityksen 17-vuotiaana, jota hän parhaillaan pyörittää armeijasta käsin. Työn alla on myös neljännen sijoitusasunnon ostaminen. Eppu on 19-vuotias. Juttelimme: ...

26 Des 20251h 10min

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

390. Asuntosijoittajista Dokport Startup-perustajiksi Anna ja Juha Sipilä

Anna ja Juha Sipilä ovat pitkän linjan asuntosijoittajia, joilla on kymmeniä asuntoja, mutta vasta asuntosijoittajina "tulleet ulos kaapista". Haastattelu saa yllättävän käänteen, kun Anna kertoo, kui...

19 Des 20251h 42min

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

389. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 2

Kuukausipalaveri 27 jakautui tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene. Osassa 2 j...

12 Des 20251h 17min

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

388. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 27 Osa 1

Kuukausipalaveri 27 jakautuu tällä kertaa kahteen osaan Ostan Asuntoja Podcastin pääeditoijan viettäessä aikaansa enemmän perheensä kuin editoinnin parissa. Mikään asia ei viikossa vanhene ja loppujut...

5 Des 20251h 21min

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

387. Kiinteistömaailma Hyvinkää ja 7 sijoitusasuntoa Jani Kesälä

Jani Kesälä on yksi Kiinteistömaailma Hyvinkään yrittäjäkolmikosta. Hän teki uravaihdon noin 45-vuotiaana ja suoritti LKV-, KiAT- ja AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioija) tutkinnot. Hän on keskittyny...

28 Nov 20251h 49min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
utbytte
rss-sunn-okonomi
finansredaksjonen
morgenkaffen-med-finansavisen
lederpodden
rss-markedspuls-2
lederskap-nhhs-podkast-om-ledelse
stormkast-med-valebrokk-stordalen
liberal-halvtime
arcticpodden