Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus. Tiistaiaudio #177

Matkani kohti taloudellista vapautta by Kati "Taloushaukka" Valjus. Tiistaiaudio #177

Siitä lähtien, kun aloitin Ostan Asuntoja YouTube-kanavan ja Ostan Asuntoja Podcastin, olen saanut tasaisin väliajoin palautteita lukihäiriöisiltä, kuinka tyytyväisiä he ovat olleet siihen, että asuntosijoittamisesta on voinut saada suomenkielistä sisältöä ja oppia kuuntelemalla.

Osana tiistaiaudiokokeilua olen suunnitellut, että noin kuukauden välein eli 10 kertaa vuodessa yritän löytää ja lukea ääneen muiden tuottamaa laadukasta asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan liittyvää kirjoitettua sisältöä. Lukuosuuden jälkeen tiivistän muutamia omia ajatuksiani lukemastani sisällöstä. Tähänkin voi vaikuttaa antamalla palautetta. Kiitos kaikille tähän asti kokeilusta palautetta antaneille.

Ensimmäinen blokirjoitus on Rahamedia.fi -sivustolle kirjoittavan Kati "Taloushaukka" Valjuksen teksti "Matkani kohti taloudellista vapautta". Tutustuin Katiin ja hänen ajatteluunsa ja toimintaansa Ostan Asuntoja Podcastin jaksossa #127. Tämän nyt luettavan blogin pohdinta ei ole päällekkäistä podcastjakson sisällön kannalta, vaan tuo senkin kuunnelleelle lisäarvoa.

Jos podcast jäi aikoinaan kuuntelematta, suosittelen sen kuuntelua.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49

Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112

Tiistaiaudion kuuntelumestat:

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

[audio ]

Jos olet Audible -käyttäjä, sieltäkin löytyy

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Mansen Maalarit Rasmus ja Veeti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #161

Ostan Asuntoja Tiistaivideo on jatkossa Tiistaiaudio ja tarjolla myös Podcastin kuuntelijoille – Blogi #263

Mikä voisi johtaa asuntosijoittajan konkurssiin? – Tiistaiaudio #176

Miten varautua hyvien asuntosijoitusdiilien kohdalle osumiseen? – Blogi #265

Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet KAIKKI kirjat – Blogi #261

Tilaa uunituore Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja

Lue Lavitaebella -blogista kirjan arvostelu

Lue Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin arvio kirjasta

Episoder(571)

18. Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1

18. Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1

Tämän viikon vieras tekee täyspäiväisesti palkkatyötä asuntosijoittamisen parissa ja on myös itse asuntosijoittaja. Mielenkiintoista opittavaa runsain mitoin. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcast...

25 Okt 201854min

17. Sijoitusasuntojen vuokraaja vai vuokrakoteihin sijoittava Harri Huru

17. Sijoitusasuntojen vuokraaja vai vuokrakoteihin sijoittava Harri Huru

Vaikka Ostan Asuntoja Podcastin yksi ajatuksista on, että minä esitän kysymyksiä ja pysyn näkemyksieni kanssa taka-alalla vieraiden vastatessa, kuuntelijapalautteessa on usein pyydetty "isännän" haast...

18 Okt 201845min

16. Hyvien Vuokranantajien Rakkausjohtaja Mia Koro-Kanerva osa 2

16. Hyvien Vuokranantajien Rakkausjohtaja Mia Koro-Kanerva osa 2

Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanervan kanssa jatketaan juttua siitä, mihin osassa 1 viime viikolla jäätiin. Tänään keskustellaan: Onko vuokraustoiminta osa asuntosijoittamista...

11 Okt 201845min

15. Hyvien Vuokranantajien Rakkausjohtaja Mia Koro-Kanerva osa 1

15. Hyvien Vuokranantajien Rakkausjohtaja Mia Koro-Kanerva osa 1

Suomen Vuokranantajat toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanervan kanssa käydään alkumussuttelujen jälkeen vakavampaakin asiaa. Asuntosijoittajan ja vuokranantajan kannattaa kuunnella, mitkä asiat saavat Miank...

4 Okt 201853min

14. Asuntosijoittava taloyhtiökuiskaaja Kati Kyyrö

14. Asuntosijoittava taloyhtiökuiskaaja Kati Kyyrö

Mikä ihmeen taloyhtiökuiskaaja? Podcastia kuuntelemalla selviää, miten strategian kirkkaasti miettimällä Kati Kyyrö on edennyt systemaattisesti yrityksen perustaen, sijoitusasuntoja tarkkaan määritell...

27 Sep 20181h 3min

13. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 2

13. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 2

Tällä viikolla jatketaan sitä, mihin Nina Nordlundin kanssa viime viikolla jäätiin. Tänään käydään läpi mm. seuraavia asioita: Ninan tulevaisuuden asuntosijoitustavoitteita ja sijoituskriteerejä ko...

20 Sep 201835min

12. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

12. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

Tämän kertainen aivan ihana vieras Nina Nordlund kertoo oman tarinansa, miten hän pääsi vääristä lainarahaan liittyvistä kansanviisauksista asuntosijoittamisella vaurastumisen polulle. Oman lapseni ka...

13 Sep 201836min

11. OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 2

11. OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 2

Olli Turunen ei paljon esittelyjä kaipaa. 10 000 asuntosijoittajaa on jo hankkinut Turusen ja Joonas Oravan "Osta, vuokraa, vaurastu" -kirjan asuntosijoitustoimintansa tueksi. Nyt jatketaan juttua mm....

6 Sep 201842min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengesnakk
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
utbytte
rss-pa-konto
pengepodden-2
finansredaksjonen
morgenkaffen-med-finansavisen
liberal-halvtime
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
lederpodden
rss-markedspuls-2
okonomiamatorene
rss-sunn-okonomi