Joonas Korgan podcast

Joonas Korgan podcast

Joonas Korgan podcast on täällä! Vanhan Identio Prochatin sisällöt ovat nyt osa uutta Joonas Korgan podcastia ja täysin uudistunut Identio Prochat löytyy nyt tuoreena eri alustoilta. Tässä podcastissa Idention toimitusjohtaja ja toinen perustaja, Joonas Korgan, nostaa rohkeasti esiin päivän polttavat puheenaiheet, tutustuu ennakkoluulottomasti uuteen ja haastattelee mielenkiintoisia vieraita. Hyppää mukaan eri aiheiden syövereihin ja haasta omaa ajatteluasi! Vieraaksi podcastiin? Ota yhteyttä podcast@identio.fi

Episoder(273)

Turkulainen lähti Tampeereelle - Jari Hietaniemen haastattelu 2/2

Turkulainen lähti Tampeereelle - Jari Hietaniemen haastattelu 2/2

Haastattelun toisessa osassa Jari kertoo, mitkä ovat alihankkijan tärkeimmät ominaisuudet, jos haluaa yhteistyöhön Goforen kanssa. Jari jakaa myös näkemyksensä siitä, miksi varsinkin pääkaupunkiseudulla toimivat asiakkaat vaativat kehittäjän paikan päälle viidesti viikossa. Lisäksi hän kertoo menestyksekkäistä artikkeleistaan, omista vapaa-ajan harrastuksistaan sekä jakaa vinkkejä aloitteleville yrittäjille. Jakson lopussa myös Joonas pääsee piinapenkkiin, kun Jari esittää hänelle tiukkoja kysymyksiä Idention tulevaisuudesta.

20 Des 201927min

Meet Turun IT-talot #29 - Weasel Software

Meet Turun IT-talot #29 - Weasel Software

Meet Turun IT-talot sarjassa vieraana Weasel Software! Idention studiossa Weaselia edustivat Juha ja Otto. Weasel Software on tuore turkulainen yritys, joka on iästään huolimatta ehtinyt jo menestyä ja kasvaa hienosti. Mikä on Weaselin salaisuus menestyksen takana? Jaksossa kuullaan myös, mistä nimi Weasel on peräisin ja minkälainen kulttuuri yrityksessä vallitsee.

17 Des 201936min

Turkulaisen matka Tampereelle – haastattelussa Jari Hietaniemi

Turkulaisen matka Tampereelle – haastattelussa Jari Hietaniemi

Joonas tiedustelee Jarilta, miten hän kiinnostui IT-alasta ja minkälaista oli elää 2000-luvun IT-boomia. Kuinka Jari selvisi IT-kuplan puhkeamisesta? Ketkä kärsivät dot.com-kuplan puhkeamisesta ja miten se kosketti Jaria? Lisäksi Jari kertoo kiinnostavia tarinoita uransa varrelta, sekä jakaa arvokkaita kokemuksiaan siitä, kuinka lahjakkaasta koodaajasta tulikin projektipäällikkö. Lisäksi jaksossa sivutaan sitä, minkälaista arki ja työnteko ovat Goforella. Luvassa eeppisiä tarinoita IT-alalta!

12 Des 201923min

Founder Stories - 16 syytä miksi yritykset epäonnistuvat – vertailukohtana Identio 2/3

Founder Stories - 16 syytä miksi yritykset epäonnistuvat – vertailukohtana Identio 2/3

16 syytä, miksi yritykset epäonnistuvat – vertailukohtana Identio 2/3 Kolmeosaisessa sarjassa Joonas, Teemu ja Sami käyvät läpi listaa yleisimmistä syistä, miksi yritykset epäonnistuvat. Samalla he pohtivat, onko nämä pointit huomioitu Identiossa, vai voiko yritys kaatua kyseisten osa-alueiden virheisiin. 8 – Huono sijainti 9 – Ei tarpeeksi tulosta 10 – Osaamaton talouden hallinta 11 – Fokusoinnin puute 12 – Yrityksen varojen käyttäminen omiin tarpeisiin 13 – Yrityksen laajentaminen liian moneen suuntaan

11 Des 201930min

Afterwork with VP ft. Aleksi – Politiikkaa ja World of Warcraftia (osa 2/2)

Afterwork with VP ft. Aleksi – Politiikkaa ja World of Warcraftia (osa 2/2)

Joonas, VP ja Aleksi sukeltavat syvempiin vesiin ja pohtivat sitä, miten elämän realiteetit tulevat vastaan, kun muuttaa omilleen. Samalla he sivuavat erityisen herkkää aihealuetta – politiikkaa. Ja koska kyseessä on afterwork, Joonas ja VP avaavat WoW taustojaan, sekä keskustelevat siitä, miksi WoW Classicin julkaiseminen oli nero veto Blizzardilta.

5 Des 201927min

Meet Turun IT-talot #28 - Anders Innovations

Meet Turun IT-talot #28 - Anders Innovations

Meet Turun IT-talot sarjassa vieraana Anders Innovations! Idention studiossa Andersia edusti Riku Voipio. Anders Innovations on aidosti turkulainen IT-yritys, joka on lähtenyt laajentumaan maailmalle. Kuinka valloittaa Amerikka tai perustaa toimisto Vancouveriin? Minkälainen kulttuuri täytyy rakentaa, jotta pärjää maailmalla? Jakson alussa kuulet myös, miksi Rikulla oli suuri merkitys Idention perustamisessa.

3 Des 201936min

Goforen tuparit

Goforen tuparit

Tämä jakso tehtiin spontaanisesti Goforen tupareilla, jonka tarkoitus oli osoittaa, että kuinka helposti podcastin voi tehdä!

29 Nov 201916min

Afterwork with VP ft. Aleksi Rannikko (Osa 1/2)

Afterwork with VP ft. Aleksi Rannikko (Osa 1/2)

Afterwork with VP -sarjassa vieraana Aboe Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Aleksi Rannikko. Joonas, VP ja Aleksi keskustelevat tapahtumamarkkinoinnista, sponsorien myynnistä ja politiikkaan suhtautumisesta. Lisäksi ihmetellään, kuinka Aleksin polku kulki yliopiston poliittisen historian opintojen kautta ammattikorkeakouluun ja yrittäjyyteen. Ja koska kyseessä on afterwork, mitä vaan voi tapahtua. Tällä kertaa Teemu pyörähtää kesken jakson kertomassa salitreeninsä sisällöstä.

28 Nov 201924min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-penger-polser-og-politikk
rss-borsmorgen-okonominyhetene
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
finansredaksjonen
pengepodden-2
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
pengesnakk
utbytte
rss-sunn-okonomi
morgenkaffen-med-finansavisen
okonomiamatorene
aksjesladder
rss-markedspuls-2
stormkast-med-valebrokk-stordalen
shifter
lederpodden
rss-andelige-tanker-med-camillo