Rahapuhetta
Rahapuhetta-podcast on asiaa rahasta ilman ahdistusta ja häpeää. Puhutaan rahasta rohkeasti, koska hyvät taloustaidot kuuluvat meistä jokaiselle. Studiossa Susan Orfinskij ja Tiina Routamaa.

Episoder(140)

Lahjarahat poikimaan

Lahjarahat poikimaan

Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa OP:n säästämisen ja sijoittamisen palvelumalleja kehittävä Tiina Routamaa valistaa Ninaa ja Susania siitä, mitä kaikkea lahjarahoilla voisi tehdä. Voiko esimerkiksi pienempikin summa joskus olla Saksan matkan alku?

5 Jun 202019min

Finaali: Alias

Finaali: Alias

Kauden vika jakso on kuin oppikirjan lopun tiivistelmä. Nina ja Susan ovat kaivaneet kauden matkalta termejä ja pyrkivät selittämään niitä toisilleen sen pohjalta, mitä ovat jaksoista itse oppineet. Tutut kompastuskivet kuten netto vai brutto pysyvät mukana matkassa unohtamatta, mitäs muutakaan kuin korkoa korolle.

1 Mai 202017min

Kun asunnon ostaminen kuumottaa

Kun asunnon ostaminen kuumottaa

Varsinkin ensimmäisen omistusasunnon ostaminen voi olla aika jännittävää, sillä siihen liittyy paljon selvitettäviä ja vaikealta tuntuvia asioita. Ilmoituksissa voi vilahdella sellaisia termejä kuin velaton hinta, vuokratontti ja yhtiövastike, mutta mitä nämä tarkoittavat? Sen tiedämme, että kaikkiin näihin ainakin liittyy raha jotenkin ja onhan niitä asumiseen liittyviä asioita paljon muitakin, mutta mitä? Näitä ja monia muita kysymyksiä päästiin käsittelemään tässä jaksossa yhdessä OP Helsingin pankinjohtaja Saija Veenkiven kanssa, joka avasi konstikkailta kuulostavia aiheita.

24 Apr 202025min

Rahat tai henkilötietoja

Rahat tai henkilötietoja

Huijarit haluavat yleensä aina rahaa, mutta verkkohuijarit saattavat kerätä myös tärkeitä henkilötietoja. Tekotapoja on monia – on olemassa rakkaushuijareita, sijoitushuijauksia ja vaikka mitä prinssejä kaukaisista maista. Mistä tiedät tulleesi huijatuksi? OP:n pankkitoiminnan väärinkäytösten torjunnan yksikön päällikkö Kim Sirén kertoo Ninalle ja Susanille mistä tunnistat huijarin ja kuinka yleisiä nettipetokset tänä päivänä oikein ovat.

17 Apr 202027min

Modernia maksamista mobiilisti

Modernia maksamista mobiilisti

Taas yksi asia, missä olemme ruotsalaisia jäljessä – nimittäin kännykällä maksamisen yleisyydessä. Suomessa 48 % ei ole edes kokeillut mobiilimaksamista, kun taas länsinaapurissa voi keskiaikamarkkinoillakin vaan swaipata menemään ja raha vaihtaa omistajaa. Onko ilmiö kantautumassa myös Suomeen? Ja mitä kaikkea on mobiilimaksaminen? Tässä jaksossa keskustellaan yhdessä OP:n mobiilimaksamisen asiantuntijan Matti Rusilan kanssa mobiilimaksamisen erilaisista mahdollisuuksista. Palvelun tarjoaa Pivo Wallet Oy.

10 Apr 202017min

Millaisia vaikutuksia pandemialla on talouteen?

Millaisia vaikutuksia pandemialla on talouteen?

Podcastin erikoisjaksossa pureudutaan käsillään olevaan kriisiin talouden näkökulmasta. OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen selventää puhelimitse Ninalle ja Susanille, miten tämä hetki eroaa esimerkiksi 1990-luvun alun lamasta ja vuoden 2008 finanssikriisistä. Käydään läpi se mitä nyt tapahtuu ja mitä mahdollisesti on edessä.

2 Apr 202029min

Säästetään elämää varten

Säästetään elämää varten

Ei rahaa säästetä vain koska pitää säästää, kaikilla meillä on joku syy. Usein se voi olla huonoja hetkiä varten, mutta myös vaikka unelmien toteuttamiseen. Tapoja säästää on monia rahastoista sukan varteen. Säästötapojaan studiossa vertailevat Matias Laukkanen ja OP:n varainhoidon palveluiden asiantuntija Kai Kalajainen.

27 Mar 202028min

Musta aukko omalla tilillä

Musta aukko omalla tilillä

Rahaa käytetään ruokaan ja asumiseen sekä kaikenlaiseen muuhun. Mihin muuhun? Joskus tuntuu siltä, että tilillä on musta aukko, joka vain syö sitä rahaa. Yhdessä OP:n säästämisen ja sijoittamisen asiantuntija Tiina Routamaan sekä taloudenhallinnan asiantuntija Heikki Korkeamäen kanssa Nina ja Susan pohtivat, miten selvittää se mihin se oma raha menee.

13 Mar 202027min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
dine-penger-pengeradet
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
rss-penger-polser-og-politikk
finansredaksjonen
pengepodden-2
utbytte
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
rss-sunn-okonomi
pengesnakk
stormkast-med-valebrokk-stordalen
morgenkaffen-med-finansavisen
rss-rettssikkerhet-bak-fasaden-pa-rettsstaten-norge
lederpodden
okonomiamatorene
rss-investering-gjort-enkelt
rss-fa-makro
rss-markedspuls-2